Perhonjoen veden samentuminen vähenemässä (Keski-Pohjanmaa)
5.9.2025 15:01:45 EEST | Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten | Tiedote
Vetelissä Räyringin kylässä käynnissä olevat Haapajärven kunnostustyöt ovat aiheuttaneet veden hetkellistä samentumista Perhonjoessa. Samentuminen johtuu pohjapadon rakentamisesta. Vedenlaadun odotetaan paranevan lähipäivinä.

Räyringissä sijaitsevan Haapajärven luusuaan rakennetaan parhaillaan pohjapatoa osana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kunnostushanketta. Viime päivinä Perhonjoen vedenlaatu on heikentynyt vedessä havaitun samentuman vuoksi. Kunnostushankkeen yhteydessä siltti- ja savipitoisia maamassoja on huuhtoutunut virtaavaan veteen. Ohitusuoman kaivuun lisäksi uoman pohjan pettäminen ja luiskan ennalta arvaamaton sortuma ovat lisänneet samentumaa.
– Vielä eilen torstaina samentuma oli voimakasta etenkin Vetelin kirkonkylän kohdalla, jossa vesi oli erittäin ruskeaa. Samea vesi kulkeutuu alavirtaan, jossa se laimenee ja osa kiintoaineesta laskeutuu pohjaan, kertoo alueita torstaina kiertänyt Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Marko Aalto.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen torstain maastotarkastuksen perusteella, sortuma ei enää aiheuta samentumista ja alapuolisen Perhonjoen samentuman arvioidaan vähenevän lähipäivinä. Mahdollisiin uusiin sortumiin varaudutaan asentamalla työmaan alapuoliseen uomaan silttiverho, jolla voidaan vähentää kiinto- ja hienoaineksen sekoittumista veteen. Lisäksi ohitusuoman luiskien vakavuutta pyritään parantamaan.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on tarkkaillut vesistövaikutuksia ja suorittanut vesinäytteenottoa suunnitellusti. Näytteenottoa on tehostettu ja samentuman laajuuden selvittämistä jatketaan tulevina päivinä maastokartoituksin ja dronelennoin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesitalousasiantuntija Marko Aalto, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 971
Säännöstely- ja patoturvallisuusryhmän päällikkö Pekka Hyytiäinen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 014
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaalla marraskuun lopussa 7385 työtöntä työnhakijaa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut Etelä-Pohjanmaalla merkittävästi. Kaikista alueen työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli hieman vajaa kolmannes. Samanaikaisesti nuorisotyöttömyys on lisääntynyt ja avoimia työpaikkoja on tarjolla entistä vähemmän.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Fortum Power and Heat Oy:s Jeppo vindkraftsprojekt (Nykarleby, Österbotten)22.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet om Jeppo vindkraftsprojekt. Jeppo vindkraftsprojekt ligger i Nykarleby stad, cirka tio kilometer sydost om stadens centrum. Projektet består av ett vindkraftsområde med elöverföringsrutt.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Fortum Power and Heat Oy:n Jepuan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Uusikaarlepyy, Pohjanmaa)22.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Jepuan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviontiohjelmasta (YVA-ohjelma). Jepuan tuulivoimahanke sijoittuu Uudenkaarlepyyn kaupungin alueelle, noin 10 km keskustasta kaakkoon. Hanke koostuu tuulivoima-alueesta sekä sähkönsiirtoreitistä.
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvakartoituksia päivitetty (Etelä-Pohjanmaa)22.12.2025 08:32:37 EET | Tiedote
Kyrönjoen ja Lapuanjoen tulvavaarakarttoja on päivitetty tulvatilanteiden ja vedenkorkeuksien arvioinnin tarkentamiseksi useilla jokiosuuksilla Etelä-Pohjanmaalla. Kartat ovat nähtävissä ympäristöhallinnon tulvakarttapalvelussa ja Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.
De senaste dagarnas nederbörd har fått åarna att nå flödesnivåer (landskapen i Österbotten)19.12.2025 12:58:56 EET | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har det regnat och snön som föll tidigare har smält. Detta har gjort att vattenföringen och vattenståndet i de österbottniska vattendragen har nått höga nivåer för årstiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme