Sudet tappoivat hirvikoiran Laviassa
5.9.2025 14:31:50 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Sudet tappoivat jämtlanninpystykorvan sunnuntaina 31. elokuuta Laviassa, Porin ja Kankaanpään rajaseudulla. Koiran jäännökset löydettiin pitkien etsintöjen jälkeen keskiviikkona.

Jämtlanninpystykorva Hupeliahon Urmas päästettiin haukkumaan hirveä sunnuntaiaamuna. Pian se löysikin hirven haukkuunsa.
– Näimme, kun Urmas työskenteli hirvisonnilla. Koira ja hirvi kävivät automme edessä tiellä. Siitä ei sitten mennytkään kovin kauaa, kun GPS meni pimeäksi, koiran omistaja Nina Haapasaari kertoo.
Koiraa alettiin etsiä peitteisestä maastosta läheltä sähkölinjoja, jonne tutkapannan viimeiset jäljet näyttivät. Paikka tutkittiin koirienkin kanssa tuloksetta.
– Urmasta etsittiin vielä useaan kertaan alkuviikosta, mutta vasta keskiviikkona sen jäännökset löydettiin koirien avulla. Tapahtumapaikka löytyi lopulta sähkölinjojen alta vaikeakulkuisessa tiheiköstä.
GPS-panta oli purtu rikki
Urmaksen GPS-pannan signaali oli loppunut suden hampaissa, sillä panta oli purtu rikki. Koirasta ei ollut löydettäessä paljon jäljellä. Käytännössä miltei kaikki oli syöty pään ja hännän väliltä, kylkiluut mukaan lukien.
Petoyhdyshenkilö kävi paikalla toteamassa hyökkäyksen susihyökkäykseksi.
Hupeliahon Urmas oli 5-vuotias käyttövalio. Perheen kolmesta hirvikoirasta Urmas oli keskimmäinen.
– Urmas oli kiltein koiristamme. Se ei koskaan tapellut kenenkään kanssa, Haapasaari kertoo.
Haapasaari pohtii surullisena, osallistuako enää lainkaan syksyn hirvijahtiin.
– Kukapa tuonne enää uskaltaa koiria laskea.
Hirvijahti säätelee hirvikantaa ja vähentää liikenneonnettomuuksia
Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueet ovat Suomen suurpetokannan ongelmallisinta susitihentymäaluetta. Laviassa liikkuu ainakin neljän suden lauma, joka on jäänyt riistakameraan 26. päivä elokuuta. Viime vuonna alueella syntyi susipentue, josta riistakameraan ikuistui 5–6 pentua. Nyt alueella liikkuva lauma voi hyvinkin olla samaa pentuetta.
Urmas oli kuitenkin ensimmäinen koirauhri alueella.
Hirvenmetsästys palvelee Suomessa suoraan liikenneturvallisuutta, sillä hirvikolareiden määrä on suoraan verrannollinen hirvikannan kokoon. Esimerkiksi viime talvena Riistakeskuksen mukaan Suomen hirvikannan kooksi arvioitiin noin 120 000 yksilöä, josta määrästä metsästäjät kaatoivat noin 55 000 hirveä. Hirvikolareita tapahtui viime vuonna noin 6000.
Tietyt metsästyskoirat, kuten jämtlanninpystykorva, on jalostettu ja koulittu hirvijahtiin. Koirat parantavat jahdin turvallisuutta ja tehokkuutta huomattavasti.
Jahdissa koira lasketaan irti etsimään hirveä halutusta maastosta. Koira pyrkii pysäyttämään hirven kiertämällä sen etupuolelle ja pitämään sen paikallaan haukkuen. Näin metsästäjät pystyvät harkitusti ampumaan hirven. Menetelmä on turvallinen ja tehokas tapa säädellä hirvikantaa.
Ongelmaksi muodostuu ihmisen toimintaa kaihtamaton susi. Sutta ei ole Suomessa saanut metsästää vuoden 2016 jälkeen muuten kuin yksittäisillä vahinko- tai turvallisuusperusteisilla poikkeusluvilla. Näin ne eivät osaa enää pelätä ihmistä tai karttaa ihmistoimintoja, kuten metsästyskoirien toimintaa.
Metsästäjäliitto: Suden kannanhoito ja ihmispelkoon totutus välttämätöntä
Historiallisen kokoiseksi kasvaneen susikannan hallinta on Metsästäjäliiton mukaan välttämätöntä turvallisuuden takaamiseksi.
– Lainsäädännössä tulee määrittää susikannalle suotuisan suojelun taso, jonka ylimenevä määrä tulee olla kannanhoidollisesti metsästettävissä, tähdentää Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
– Kannanhoidollinen metsästys on todettu toimivaksi ratkaisuksi susikannan hoidossa esimerkiksi Ruotsissa, jossa sutta on metsästetty jatkuvasti myös vuoden 2016 jälkeen. Silti Ruotsi ei ole saanut menettelystään EU:lta moitteita, vaan päinvastoin, EU on kehunut Ruotsin tapaa hoitaa susikantaa.
Kannanhoidollisen metsästyksen avulla voidaan tehokkaimmin vähentää konflikteja ja edistää kestävää rinnakkaiseloa suden ja ihmisen välillä.
Tämä oli jo viides susien tappama metsästyskoira alkaneen jahtikauden aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat

Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästäjien ainutlaatuinen talkootyö auttaa säätelemään metsäkanalintujen metsästystä9.9.2026 08:36:38 EEST | Uutinen
Tuhansien metsästäjien suorittamat riistakolmiolaskennat mahdollistavat metsäkanalintujen metsästysaikojen tarkan säätämisen lintukantojen mukaisiksi. Riistakolmiot ovat laskentatapana ainutlaatuinen keino kerätä kattavaa riistatietoa vuodesta toiseen. Tänä vuonna lintukantojen kehityksessä on suurta alueellista vaihtelua.
Finlands Jägareförbundets Eräkontti har slutit en avsiktsförklaring om samarbete gällande Loimu Labs lokaliseringtjänst3.9.2026 17:35:53 EEST | Uutinen
Efter en avsiktsförklaring inleder Jägareförbundets nätbutik Eräkontti och Loimu Labs en pilotering av en ny positioneringstjänst baserad på ett öppet gränssnitt. En framgångsrik testperiod kan leda till att Eräkontti förvärvar antel i bolaget, vilket skulle garantera medlemmarna ett helt inhemskt positioneringstjänstealternativ och en betydande prisfördel.
Metsästäjäliiton Eräkontilla aiesopimus Loimu Labs -paikannusyhteistyöstä3.9.2026 17:28:38 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton verkkokauppa Eräkontti ja Loimu Labs käynnistävät aiesopimuksen myötä uuden, avoimeen rajapintaan perustuvan paikannuspalvelun pilotoinnin. Onnistunut testijakso voi johtaa Eräkontin enemmistöosakkuuteen yhtiössä, mikä takaisi jäsenistölle täysin kotimaisen paikannusvaihtoehdon ja merkittävän hintaedun.
Kannustimet villisian metsästykseen tervetulleita – villisian metsästys saatava käyntiin tartuntavyöhykkeellä1.9.2026 15:57:52 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto pitää villisian metsästyksen kannustimien lisäyksiä tervetulleina, mutta esittää, että näytepalkkio maksettaisiin yksittäisten metsästäjien sijasta metsästysseuroille. Metsästäjäliitto painottaa tehokkaan villisikojen metsästyksen tärkeyttä ja kiirehtii myös viranomaisen johtaman metsästyksen aloittamista tartunta-alueella.
Takavuosien ykkössuosikki metsäjänis yhä harvemmin saaliina31.8.2026 10:33:42 EEST | Uutinen
Metsäjänissaalis kävi menneinä vuosikymmeninä parhaimmillaan jopa miljoonassa yksilössä. Siitä saalismäärä on tullut hiljalleen alas ja viime vuonna niitä päätyi reppuihin 50 000. Syitä laskuun ovat muutokset jäniskannassa sekä metsästystavoissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme