Taina Niemen nuortenromaani Varkaat on koukuttava kertomus kaipuusta, vimmasta ja maailmojen törmäyksestä
9.9.2025 09:30:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Otavan nuortenromaanikilpailun Ämpärikesä-esikoisellaan voittanut Taina Niemi tarttuu myös uutuuskirjassaan yhteiskunnallisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.

Ilmestyy 2.10.
Varkaat on tiivistunnelmainen ja lämmin kertomus ulkopuolisuudesta sekä odottamattomasta yhteydestä. Taina Niemen toinen nuortenromaani käsittelee yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja nuorten arkea kahden hyvin erilaisista taustoista ponnistavan päähenkilön kautta.
15-vuotias Luka paistaa ostarilla burgereita ja haaveilee äkkirikastumisesta parhaan kaverinsa, elämän potkiman Fisun kanssa. Yksinhuoltajaäiti tekee pitkiä päiviä, ja kotona odottaa pikkusisko, jota Luka haluaisi suojella kaikelta. Sitten työpaikan kuviot sotkee hemmoteltu Amanda, joka ei tajua mitään todellisesta elämästä. Jokin Amandassa vetää silti Lukaa puoleensa.
Amanda väistelee vaikeita tunteitaan epätoivoisin keinoin. Hänelle pesti pikaruokalassa säälittävän Lukan työkaverina on pahin kuviteltavissa oleva rangaistus. Pian Amanda kuitenkin huomaa, ettei hän ole ainoa, jolla on salaisuuksia.
Käynnistyy tapahtumaketju, joka tempaa nuoret vääjäämättä mukaansa.
Ulkopuolisuuden tunteet, salaisuudet ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus ovat teemoja, joiden Niemi kokee puskevan esiin kaikessa, mitä hän kirjoittaa. Hänen tavoitteenaan on välittää teksteillään toivoa nuoren elämän vaikeisiin hetkiin.
”Uskon, että kiperimmistäkin paikoista voi selvitä ja että elämän suunta voi kääntyä paremmaksi äkistikin, joskus vain yhden ihmisen vaikutuksesta.”
Teoksessa käsitellään esimerkiksi näpistelyä, jonka ympärille kietoutuu monisyisiä eettisiä kysymyksiä – etenkin aikana, jolloin yhä useammassa perheessä rahaa ei riitä perustarpeisiin.
Niemi on toiminut vuosia opettajana peruskoulussa, mikä näkyy hänen tarkkanäköisessä ja nuoria kunnioittavassa otteessaan. Niemen teksti muistuttaa, että nuoret tulevat hyvin erilaisista todellisuuksista eivätkä kaikkien kohtaamat haasteet ole samanlaisia. Varkaiden kirjoitusprosessin aikana kirjailija käytti esilukijoina tamperelaisia peruskoululaisia, joiden näkemyksistä ja palautteesta oli hänelle suuri apu.
Nykykoulumaailman lisäksi Niemi ammensi uutuuskirjaansa myös omista kouluvuosistaan.
”Vaikka teos onkin fiktiota, pääsin kirjoittamaan ulos taas joitakin omia kipeitä nuoruudenkokemuksiani. Toisaalta mukaan tuli myös ihania muistoja: ihastumisen tunteita ja hauskoja, hikisiä hetkiä hampurilaisravintolassa, jossa paiskin kesätöitä”, hän kertoo.
Taina Niemi on helsinkiläinen nuortenkirjailija. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulun kirjoittamisen maisteriohjelmasta ja voitti vuonna 2024 julkaistulla esikoisteoksellaan Otavan nuortenromaanikilpailun. Niemi on opettanut vuosia peruskoulussa mutta kirjoittaa tällä hetkellä päätoimisesti.
Varkaat ilmestyy kovakantisen lisäksi Valtteri Turusen ja Esme Kaislakarin lukemana äänikirjana sekä sähkökirjana.
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat,
Otavan kirjasto, sarjakuvat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Sylvester Stallonen Portaat-elämäkerta avaa legendaarisen näyttelijän rankan matkan kohti kaikkien aikojen läpimurtoa15.9.2026 12:50:00 EEST | Tiedote
Suurimmatkin unelmat saavutetaan yksi askel kerrallaan, on Hollywood-ikoni Sylvester Stallonen Portaat-elämäkerran kantava viesti. Odotettu teos ilmestyy maailmanlaajuisesti 29.9.2026.
Marko Junkkarin uutuuskirja kertoo, miten kasvuyrityksiä rakennetaan14.9.2026 08:43:36 EEST | Tiedote
Marko Junkkarin Pääomasijoittajat -uutuuskirja tarjoaa kiehtovia kertomuksia alan historiasta ja nykypäivästä: rahasta, vallasta, visioista, intohimosta sekä menestyksistä ja epäonnistumisista. Perinteisesti kotimaiset pääomasijoittajat ovat karttaneet julkisuutta. Nyt heistä merkittävimmät kertovat avoimesti, mitä he oikeastaan tekevät ja miksi. Kirjassa kerrotaan myös ensimmäistä kertaa suurimpien suomalaisten pääomasijoitusrahastojen tuottolukuja, jotka ovat tähän asti olleet tarkoin varjeltu salaisuus.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Kauko Röyhkä kertoo Niilo22:n elämäntarinan10.9.2026 11:41:41 EEST | Tiedote
Yli satatuhatta suomalaista seuraa tiiviisti lempääläisen Niilo22:n elämää. Ja vaikkei seuraisikaan, hänen internetissä kiertäviltä "luikauksiltaan" ei ole voinut välttyä. Kauko Röyhkän uutuuskirja Niilo22:sta paljastaa, minkälainen poikkeuksellinen taival suosikkitubettajalla on takanaan.
Guinness World Records 2027 on täällä – suomalaiset rikkoivat jälleen hämmästyttäviä ennätyksiä10.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Maailma on pullollaan mitä ihmeellisimpiä ilmiöitä ja kykyjä, joista syntyy huikeita ennätyksiä. Guinness World Records 2027 esittelee yli kolmetuhatta vaikuttavaa ennätystä, joihin lukeutuu myös monta uutta suomalaistekijää. Mukana ovat esimerkiksi super sprint -triathlonisti, liitopuvulla lentäjä ja – Suomessa kun ollaan – pisin saunaviesti.
Miina Supisen Hopeapeili kuljettaa lukijan Karjalan luostareihin, Pietarin palatseihin ja Suomen vaiettuihin kohtalonvuosiin8.9.2026 14:57:03 EEST | Tiedote
Miina Supisen uusi romaani Hopeapeili kuvaa vallankumousten, sotien ja suurten aatteiden aikaa lasten, kiertolaisten ja tavallisten ihmisten näkökulmasta – Supiselle tyypilliseen tapaan huimasti ja hauskasti. Teos jatkaa Karelia-ehdokkaanakin olleen Kultainen peura -menestysromaanin hengessä karjalaisen mytologian, rakkaustarinoiden, kansanuskon ja tarkasti taustoitetun historian kerrontaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


