Ikääntyminen ja toimintakyky: uusi tutkijayhteisö vastaa maailmanlaajuiseen haasteeseen
10.9.2025 11:22:51 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa aloitti uusi tutkimuksen profilointialue, jossa etsitään aiempaa avarammalla katseella keinoja ikääntyneiden toimintakyvyn ja sairauksista toipumisen tueksi. Liikunta- ja terveystieteiden sekä biologian tutkijat tiivistivät yhteistyötään. Uusi tutkijayhteisö vastaa maailmanlaajuiseen haasteeseen: moni taho maailmassa hallitse tieteenalarajoja ylittävää vanhuudentutkimusta.

Vanheneminen ei ole kuin ennen. Elinolosuhteet ovat parantuneet. Ihmisten elinaika on pidentynyt. Ikääntyvien toimintakyky on parantunut ja moni nauttii hyvästä toimintakyvystä ja aktiivisesta elämästä aiempia sukupolvia pidempään.
”Iäkkäiden toimintakyvyssä on edelleen eriarvoisuutta, ja se kertoo siitä, että parantamisen varaa on”, sanoo tutkijayhteisöä johtava professori Taina Rantanen Jyväskylän yliopistosta.
Uusi tutkijayhteisö vastaa maailmanlaajuiseen haasteeseen kokoamalla yhteen laaja-alaisesti vanhenemisen toimintakyvyn ja terveyden, ympäristövaikutusten ja biologisten mekanismien tutkijat.
”Kysymykset vanhuuden terveysmuutosten ja toimintakyvyn taustalla ovat monimutkaisia, eikä kovin moni taho maailmassa hallitse tieteenalarajoja ylittävää vanhuudentutkimusta”, Rantanen korostaa.
ENVIS-AGE -profilointialueen tutkimukset vahvistavat ikääntymiseen liittyvien solutason muutosten tutkimista, kun tutkimuksia ja tutkimusaineistoja yhdistetään, arvioi professori Lotta-Riina Sundberg.
”Voimme myös mennä syvemmälle solutasolla, esimerkiksi ihmisen mikrobiomin ja solujen vuorovaikutuksen tutkimisessa.”
Sundberg sanoo, että liikunnan molekyylitason vaikutuksissa on vielä paljon tutkittavaa ja mustia aukkojakin.
”Meitä kiinnostaa, löytyykö uusia keinoja vaikuttaa kohdemolekyyleihin.”
Lisää tiedejutussa Jyväskylän yliopiston verkkosivuilla: https://www.jyu.fi/fi/artikkeli/pikkuruinen-biopankki-ja-tiivistyva-yhteistyo-odotettavissa-uutta-tietoa-ikaantymisen-tueksi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tanja HeikkinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 472 1162tanja.s.heikkinen@jyu.fiLinkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha4.9.2026 10:17:16 EEST | Tiedote
Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.
Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Tiedote
KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Kuinka paljon avohakkuita luonto kestää? Tutkimus määrittää boreaalisten metsälintujen ekologisen rajan2.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus on ensimmäistä kertaa määrittänyt raja-arvon avohakkuiden ekologisesti kestävälle määrälle boreaalisissa metsissä. Tutkimuksen mukaan vanhojen metsien lintulajit tarvitsevat säilyäkseen joko pidemmän, noin 90 vuoden kiertoajan metsätaloudessa tai sen, että noin 20 prosenttia metsistä jätetään kokonaan avohakkuiden ulkopuolelle. Tulokset tarjoavat konkreettisen tavoitteen metsien ekologisesti kestävälle käytölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme