Vasemmistoliitto

Kivelä: Hallituksen tulee vaatia Global Sumud Flotilla -laivueeseen tiettävästi kohdistuneiden drooni-iskujen tutkintaa

Jaa

Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen järjestäjät ovat raportoineet, kuinka viimeisen kahden päivän aikana kaksi laivueen aluksista on joutunut drooni-iskujen kohteeksi Tunisian aluevesillä. Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä jätti eduskunnalle kirjallisen kysymyksen, jossa kysyy aikooko hallitus vaatia iskujen tutkimista ja tekijöiden vastuuseen asettamista.

Kansanedustaja Mai Kivelä
Kuva: Markus Sommers

– Mikäli iskut kyetään todentamaan, kyseessä on jälleen yksi väkivaltainen, kansainvälisen oikeuden vastainen yritys pitää humanitaarinen apu poissa Gazasta. On ensiarvoisen tärkeää, että teko tutkitaan ja tekijät saadaan vastuuseen, Kivelä sanoo.

Ensimmäisestä drooni-iskusta laivueen Family-nimiselle alukselle on runsaasti videomateriaalia, ja se on tallentunut laivueen turvakameroihin. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n todentamispalvelu on kertonut kyenneensä vahvistamaan useiden iskusta kuvattujen videoiden aitouden.

– Suomen hallituksen tulee reagoida drooni-iskuihin ja vaatia, että iskut tutkitaan ja niiden tekijät selvitetään. Samalla hallituksen tulee osaltaan varmistaa, että Global Sumud Flotilla -avustuslaivue, jolla on mukana myös useita suomalaisia, pääsee turvallisesti Gazaan toimittamaan avustustarvikkeita, Kivelä sanoo.

– Kysynkin nyt hallitukselta, miten se aikoo reagoida laivueeseen tiettävästi kohdistuneisiin drooni-iskuihin ja varmistaa, että avustuslaivue, jossa on mukana myös suomalaisia siviilejä, pääsee turvallisesti perille, Kivelä jatkaa.

------

Kansanedustaja Mai Kivelän kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan:

Kirjallinen kysymys
Global Sumud Flotilla -avustuslaivueeseen kohdistetuista drooni-iskuista

Eduskunnan puhemiehelle

Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen järjestäjät ovat raportoineet, kuinka viimeisen kahden päivän aikana kaksi laivueen aluksista on joutunut drooni-iskujen kohteeksi. Iskut ovat tapahtuneet Tunisian aluevesillä. Ensimmäisestä drooni-iskusta laivueen Family-nimiselle alukselle on runsaasti videomateriaalia, ja se on tallentunut laivueen turvakameroihin. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n todentamispalvelu on kertonut kyenneensä vahvistamaan useiden iskusta kuvattujen videoiden aitouden.

Mikäli iskut kyetään todentamaan, kyseessä on jälleen yksi väkivaltainen, kansainvälisen oikeuden vastainen yritys pitää humanitaarinen apu poissa Gazasta. On ensiarvoisen tärkeää, että teko tutkitaan ja tekijät saadaan vastuuseen. Suomen hallituksen tulee reagoida drooni-iskuihin ja vaatia, että iskut tutkitaan ja niiden tekijät selvitetään. Samalla hallituksen tulee osaltaan varmistaa, että Global Sumud Flotilla -avustuslaivue, jolla on mukana myös useita suomalaisia, pääsee turvallisesti Gazaan toimittamaan avustustarvikkeita.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo reagoida Global Sumud Flotilla -avustuslaivueen aluksiin tiettävästi kohdistuneisiin väkivaltaisiin drooni-iskuihin,

aikooko hallitus vaatia iskujen tutkimista ja tekijöiden vastuuseen asettamista ja

miten hallitus aikoo varmistaa, että avustuslaivue, jossa on mukana myös suomalaisia siviilejä, pääsee turvallisesti perille?

Helsingissä 10.9.2025

Mai Kivelä (vas)

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Aino-Kaisa Pekonen: Kokoomuksen herääminen kotihoidon kriisiin hämmästyttää – perutaanko nyt leikkaukset?11.11.2025 11:29:42 EET | Tiedote

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen katsoo kokoomuksen ajavan kaksilla rattailla vanhusten kotihoidon kriisin keskellä. Kotihoidon puutteita esiin tuoneen THL:n tutkimuksen myötä kokoomusedustajat tekivät asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle samalla kun sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsitellään uutta leikkausesitystä vanhuspalveluihin.

Veronika Honkasalo: Veden yksityistäminen estetään lopullisesti, kiitos vasemmistoaktiivien11.11.2025 11:27:38 EET | Tiedote

Vesihuollon yksityistämisen kielto on kohta totta – kiitos aloitteen tehneiden vasemmistoaktiivien sekä kymmenien tuhansien kansalaisten, jotka allekirjoittivat Vesi on meidän -kansalaisaloitteen. Lakiesitys, joka kieltää kuntia myymästä vesihuoltoon kohdistuvaa omistustaan, etenee eduskunnan täysistuntoon juuri sellaisena kuin kansalaisaloitteen tekijät tarkoittivat.

Minja Koskela: Kokoomus ajaa leikkauksia vanhusten kotihoitoon, josta väittää olevansa huolissaan – “tekopyhyyden huippu”11.11.2025 09:27:40 EET | Tiedote

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii hallitusta perumaan vanhuspalveluihin kohdistettavat 50 miljoonan euron leikkaukset, joita eduskunta käsittelee parhaillaan. THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan vain noin puolet kotihoidon iäkkäistä asiakkaista saa tarpeeksi hoitoa. Osa kokoomuksen kansanedustajista jätti eilen kirjallisen kysymyksen asiasta ministeri Juusolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye