Ennätysyleisöjä keränneen Mestiksen uusi kausi alkaa tänään – MTV Subilla kuukausittainen ottelu
11.9.2025 07:30:00 EEST | MTV Oy | Tiedote
Jääkiekon Mestiksen uusi kausi alkaa torstaina 11. syyskuuta. Kauden kaikki ottelut esitetään suorina lähetyksinä MTV Katsomossa, minkä lisäksi MTV Subilla nautitaan kuukausittain suorasta Mestiksen huippuottelusta. Syyskuun MTV Subin otteluna nähdään Hermes–IPK tiistaina 16.9.

Mestiksen uusi kausi alkaa perinteiseen tapaan kevään finaaliparin välisellä ottelulla. Vastakkain asettuvat Mestiksen hallitseva mestari Jokerit ja hopeajoukkue IPK. Ennakkosuosikki Jokerit lähtee kauteen uuden päävalmentajan Tomek Valtosen johdolla, joka tekee kansainvälisiltä areenoilta paluun Suomi-kiekon pariin.
Mestiksen kasvavasta kiinnostuksesta kertovat viime kauden ennätysluvut kotikatsomoissa ja kasvussa olevat yleisömäärät halleissa. Mestiksen ottelut sekä kevään huipentavat Liiga-karsinnat tavoittivat MTV:n kanavilla ja MTV Katsomossa viime kaudella yhteensä yli 2 miljoonaa suomalaista.
"Mestiksessä on aina pelattu yleisöön menevää, viihdyttävää kiekkoa ja seurat ovat paikallisesti todella merkityksellisiä toimijoita. Liiga-karsintojen myötä sarjassa pärjäämisellä ja jokaisella ottelulla on nyt vieläkin suurempi arvo, mikä lisää kiinnostavuutta entisestään", MTV:n jääkiekkosarjojen vastaava tuottaja Kalle Takala kertoo.
Mestiksen huippuotteluita nähdään läpi runkosarjan myös MTV Subilla. Kuukausittaisessa MTV Subin Mestis-ottelussa kaukaloiden käänteitä purkaa selostaja Juho Kokko yhdessä MTV:n kiekkoasiantuntijan kanssa. Kommentaattoreina lähetyksissä kuullaan kauden aikana muun muassa Pekka Saravoa ja Ari Vallinia.
Kaikki Mestis-ottelut ovat katsottavissa suorana ja selostettuna MTV Katsomosta. MTV:n muista sarjoista tuttuja selostajia Mestiksessä ovat Kokon lisäksi Julius Sorjonen, Teppo Laaksonen, Toni Lång ja Henri Niemelä. Lisäksi selostuksia urakoivat Niko-Joonas Tuominen, Marko Niskanen, Heikki Rasanen, Tommi Meronen, Harri Nykänen, Jani Säteri ja Airik Hodge.
MTV Subin runkosarjan Mestis-ottelut:
Ti 16.9. klo 18.15 Hermes–IPK
Ti 14.10. Klo 18.15 K-Vantaa–Ketterä
Pe 7.11. klo 18.15 Jokerit–Ketterä
Ti 16.12. Klo 18.15 Jokerit–Pyry
Ti 13.1. klo 18.15 JoKP–Hermes
Ti 24.2. klo 18.15 TUTO–IPK
Kaikki Mestis-ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella. MTV Sub-kanavalla suora ottelulähetys kerran kuussa.
Lähde: Finnpanel TotalTV-mittaus 2025, mukana Liigan karsintaottelut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus Autero, urheilun ohjelmapäällikkö, markus.autero@mtv.fi
Maiju SalorantaSenior Communication ManagerMTV Oy
maiju.saloranta@mtv.fiOnni OjalaPhoto Editor & PhotographerMTV Oy
onni.ojala@mtv.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
MTV Oy on Suomen johtava kaupallinen tv-yhtiö ja videosisältöjen talo: ilmiöiden, puheenaiheiden ja tähtien koti. MTV:n mediaperheeseen kuuluvat MTV Katsomo -suoratoistopalvelu, maksuttomat tv-kanavat MTV3, MTV Sub ja MTV Ava, ajankohtaiset uutiset monikanavaisesti välittävä MTV Uutiset, MTV Urheilu sekä MTV:n maksu-tv-kanavat. MTV on osa Schibstediä – yhtä Pohjoismaiden johtavista mediayhtiöistä. MTVyritys.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MTV Oy
Rakastettu Koko Suomi Leipoo palaa MTV:lle ti 6.10. makeampana, suolaisempana ja herkullisempana kuin koskaan!8.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Suussasulavan Koko Suomi Leipoo -kilpailurealityn 11. tuotantokausi on värikkäämpi, tehtävät haastavampia ja taso kovempi kuin ehkä kertaakaan aiemmin! Suomen parhaan kotileipurin tittelistä kamppaillaan kaulimin ja pursottimin.
Kuka on maskin takana? Arvaatko, keitä ovat nämä uudet Masked Singer Suomi -hahmot?4.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Koko perheen suosikkiohjelma Masked Singer Suomi palaa MTV Katsomoon ja MTV3-kanavalle lauantaina 3.10. Uutena vakioetsivänä Janne Katajan ja Benjaminin rinnalla nähdään Krista Siegfrids. Heidän kanssaan henkilöllisyyksiä arvuuttelemaan saapuu joukko aiemmin Masked-lavalla esiintyneitä henkilöitä.
Tämä on tämä jatkuu MTV:llä la 3.10. – vuoden pöljimmän visailun uutena juontajana aloittaa Ernest Lawson!3.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
MTV:n Tämä on tämä -ohjelmassa vakioarvailijat Kiti Kokkonen ja Joonas Nordman yrittävät ratkaista yhdessä tunnettujen vieraidensa kanssa helppoja kysymyksiä. Ernest Lawson aloittaa visailun juontajana tehtävänään saada kilpailijat vastaamaan siihen, mikä on tämä ja kuka on tämä.
Oivalluksia, epäonnistumisia ja käänteitä, joita kukaan ei osaa odottaa – tutut kilpailijat palaavat kartanolle to 1.10. MTV:n Suurmestari Comeback -kaudella2.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Suurmestarin historiallisella Comeback-kaudella aiemmilta kausilta tutut kilpailijat palaavat kartanolle korjaamaan hampaankoloon jääneitä suorituksia. Luvassa on loistavia oivalluksia, hervottomia epäonnistumisia ja käänteitä, joita kukaan ei osaa odottaa.
Tanssii Tähtien Kanssa saa uuden juontajan – Veronica Verho astuu rakastetun ohjelman parrasvaloihin intoa täynnä30.8.2026 21:00:00 EEST | Tiedote
Veronica Verho aloittaa TTK-juontajana täysin omana itsenään, tuoden parketille mukanaan tunteiden kirjon, ripauksen somehassuttelua – ja tietenkin palan Turkua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
