
Eläinten hyvinvointilaki säätää - koirilla oltava jatkuvasti puhdasta juomavettä
11.9.2025 09:00:00 EEST | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Eläinten hyvinvointilain mukaan koirilla pitää olla juomavettä jatkuvasti, ympäri vuoden. Koiran pysyvässä pitopaikassa, esimerkiksi kotipihalla olevassa aitauksessa, on oltava juomavettä koko ajan. Jatkuvan vedensaannin vaatimuksesta voidaan poiketa ainoastaan poikkeuksena erityisissä tilanteissa ammattimaisilla rekikoiratarhoilla pakkassäällä.

Laissa eläinten hyvinvoinnista säädetään, että kaikilla koirilla on pysyvässä pitopaikassa oltava jatkuvasti puhdasta juomavettä saatavilla. Laki koskee myös talvikautta. Talvikaudella tämä tarkoittaa ulkona pidettävien koirien osalta sitä, että juomavedelle tulee järjestää lämmitettävä juoma-astia, tai muutoin on huolehdittava siitä, että juomavesi pysyy sulana.
Jatkuvan vedensaannin vaatimuksesta voidaan poiketa ammattimaisilla rekikoiratarhoilla ainoastaan poikkeusolosuhteissa, joissa jatkuva vedensaanti on esimerkiksi pitopaikan sijainnin tai sääolosuhteiden takia erityisen haasteellista järjestää. Tällöin koirille on tarjottava juomavettä vähintään kolme kertaa päivässä. Imettävillä nartuilla ja vieroittamattomilla koiranpennuilla on kuitenkin aina oltava juomavettä pysyvässä pitopaikassa. Riittävän ja sopivan lämpöisen veden saannin turvaamiseksi aluehallintovirasto kuitenkin suosittelee lämmitettäviä juoma-astioita myös ammattimaisille rekikoiratarhoille.
Ammattimaisilla rekikoiratarhoilla tarkoitetaan elinkeinotoimintaa harjoittavia koiravaljakkoyrityksiä.
Eläinten hyvinvointilain 60 §:n mukainen ilmoituksenvarainen ammattimainen tai muutoin laajassa mitassa tapahtuva seura- ja harrastuseläinten pito ei suoraan oikeuta juomavesipoikkeuksen soveltamiseen rekikoirien kohdalla.
Lisää aiheesta:
Laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023)
Laki eläinten hyvinvoinnista (693/2023
Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten suojelusta (674/2010)
Lemmikkiasetus (674/2010)
Ruokaviraston sivuilla ohjausta koirien vedensaannista
Koirienpitoa koskevia uusia vaatimuksia
Avainsanat
Aluehallintovirastojen toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Suurin osa tehtävistämme siirtyy uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat tehtävämme siirtyvät Ruokavirastoon ja kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.
Myös uudessa virastossa toimimme yhdessä ihmisten ja alueiden parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.