Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden nuorten osuus kasvoi yhä, vaikka maahanmuuttajien tietoja puuttuu
12.9.2025 08:04:42 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden 25–29-vuotiaiden osuus kasvoi myös vuonna 2024. Kasvanut maahanmuutto kuitenkin haastaa koulutusrakenteen tilastointia, sillä ulkomailla suoritetuista tutkinnoista ei usein saada tietoa.
34,3 %:lla 25–29-vuotiaista oli korkea asteen tutkinto, kun vuotta aiemmin osuus oli 34,1 %, selviää väestön koulutusrakenne -tilaston tiedoista. Osuus on kasvanut vuodesta 2018 alkaen joka vuosi lukuun ottamatta vuotta 2022.
”Korkeakoulutettujen osuuden kasvu on hidasta, mutta suunta on oikea”, toteaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Mika Witting.
”Syitä muutokseen voi olla monia, mutta kasvussa saattaa näkyä ainakin se, että korkeakouluihin on lisätty aloituspaikkoja, ja ensikertalaiskiintiöillä on pyritty nopeuttamaan siirtymää korkeakouluihin”, Witting sanoo.
Yllättävää voi olla, että samaan aikaan myös ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus kasvoi alle 40-vuotiaissa. Voimakkainta kasvu oli juuri 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus kasvoi 1,2 prosenttiyksikköä edellisvuoteen verrattuna. Viidessä vuodessa osuus on noussut 2,7 prosenttiyksikköä.
Ilmiön taustalla ovat ulkomailla suoritetut koulutukset, joista vain osasta saadaan tieto Tilastokeskuksen tutkintorekisteriin. Maahanmuuton lisääntyessä kasvaa myös tuntemattomien koulutustietojen osuus. Jos tietoa ei ole, henkilö tilastoidaan ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa olevaan väestöön.
Ulkomailla syntynyt väestö on hyvin samankaltaisesti koulutettua kuin syntyperältään suomalainen väestö. Siten moni, joka näkyy tilastossa ilman tutkintoa olevana, on todellisuudessa korkeammin koulutettu, Witting toteaa.
Kaiken kaikkiaan korkea-asteen tutkinnon oli suorittanut naisista 45 % ja miehistä 36 %. Ikäluokista korkeimmin koulutettuja olivat edelleen 45–49-vuotiaat, joista korkea-asteen tutkinnon oli suorittanut 48 %.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika WittingYliaktuaari
Puh:029 551 3530mika.witting@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Teollisuuden tilauksissa iso harppaus heinäkuussa10.9.2026 08:02:01 EEST | Tiedote
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli heinäkuussa peräti 67,9 % suurempi kuin vuotta aiemmin. Kasvua vauhditti metalliteollisuuden tilausten jyrkkä nousu.
Tavoite nuorten koulutusasteen nostosta vielä kaukana, mutta viime vuonna nähtiin nopein kiri vuosiin9.9.2026 08:21:48 EEST | Tiedote
Korkeakoulutettujen osuus 25–34-vuotiaista nousi viime vuonna nopeimmin tällä vuosikymmenellä. Suomen asettama tavoite nostaa osuus 50 %:iin vuoteen 2030 mennessä on silti vielä kaukana, sillä lukema oli 38,1 % vuonna 2025.
Palvelualojen liikevaihto hyvässä nousussa heinäkuussa, myös kaupan kasvu jatkui31.8.2026 08:02:20 EEST | Tiedote
Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi heinäkuussa 5,7 % viime vuoden heinäkuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi 2,3 %.
Suomen talous kasvoi edelleen huhti-kesäkuussa – viennin hyvä vire jatkui28.8.2026 08:01:46 EEST | Tiedote
Suomen bruttokansantuotteen volyymi kasvoi toisella vuosineljänneksellä 0,4 % edellisestä neljänneksestä. Kysyntää kasvatti viennin ja yksityisten investointien kasvu.
Myymälävarkauksien aallolle ei näy loppua – myös pahoinpitelyrikoksissa uusi ennätys27.8.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Myymälävarkauksien määrä kasvoi entisestään vuoden toisella neljänneksellä. Huhti–kesäkuussa poliisin tietoon tuli noin 19 900 myymälävarkautta, mikä on 7 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme