Kelan uusi uutiskirje keräsi nopeasti yli 10 000 tilaajaa
11.9.2025 10:22:39 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Kelan uusi uutiskirje henkilöasiakkaille on saanut innostuneen vastaanoton. Jo yli 10 000 tilaajaa seuraa sen kautta sosiaaliturvan ajankohtaisia asioita.
Kela kertoi elokuussa aloittavansa uutiskirjeen julkaisemisen henkilöasiakkaille.
Ensimmäinen uutiskirje ilmestyi 1. syyskuuta. Kuukausittain ilmestyvä uutiskirje kokoaa selkeän katsauksen Kelan etuuksiin, palveluihin ja sosiaaliturvan muutoksiin. Se on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Uutiskirjeen kohdentamisessa ei käytetä asiakkaiden Kela-asiointiin liittyviä tietoja.
– Tavoitteemme on, että uutiskirje on luotettava tietopaketti, joka auttaa ihmisiä eri elämäntilanteissa ajankohtaisella tiedolla. Tuomme sosiaaliturvan ajankohtaisia asioita lähemmäs arkea ja kerromme niistä kiinnostavasti, sanoo Kelan markkinointiviestinnän asiantuntija Emmi Räsänen.
Ensimmäisessä uutiskirjeessä kerrottiin 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilusta, puhelinpalvelussa asioimisesta ja annettiin hakemista helpottavia ohjeita.
– Uutiskirje vahvistaa omia kanaviamme ja on tapa kertoa Kela-asioista myös niille, joita emme tavoita sosiaalisessa mediassa, sanoo Kelan viestintäjohtaja Pipsa Lotta Marjamäki.
Henkilöasiakkaiden uutiskirjeen ohella Kela julkaisee useita kumppaneille ja sidosryhmille suunnattuja uutiskirjeitä.
Näin tilaat henkilöasiakkaiden uutiskirjeen
Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta ja helppoa. Sen voi tilata osoitteista:
- suomeksi: kela.fi/asiakkaan-uutiskirje
- ruotsiksi: kela.fi/nyhetsbrev-for-kunder
- englanniksi: kela.fi/customer-newsletter
Yhteyshenkilöt
Emmi RäsänenMarkkinointiviestinnän asiantuntijaKela
Puh:044 300 1905emmi.rasanen@kela.fiPipsa Lotta MarjamäkiViestintäjohtajaKela
Puh:040 511 4381pipsa.marjamaki@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Det nya BC-utlåtandet hjälper läkaren att göra upp ett utlåtande av hög kvalitet för FPA9.9.2026 08:59:46 EEST | Pressmeddelande
Det är viktigt att varje läkare som gör upp utlåtanden förstår vilka uppgifter FPA behöver så att patienternas rättigheter kan tillgodoses på ett jämlikt sätt och i rätt tid. Det nya BC-utlåtandet hjälper läkaren att göra upp ett bra utlåtande för FPA.
Uusi BC-lausunto tukee lääkäriä laadukkaan lausunnon laatimisessa Kelaa varten9.9.2026 08:59:46 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). IJokaisen lausuntoja laativan lääkärin on hyvä ymmärtää, mitä tietoja Kela tarvitsee, jotta potilaan oikeudet voivat toteutua yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisesti. Uusi BC-lausunto tukee lääkäriä hyvän lausunnon laatimisessa Kelaa varten.
Minskad användning av hemvårdsstöd bland utlandsfödda mammor9.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Användningen av stöd för hemvård av barn har minskat både bland mammor som är födda utomlands och mammor som är födda i Finland. Av de mammor som är födda utomlands lyfter en mindre andel hemvårdsstöd, men stödperioderna är i genomsnitt längre. Här finns betydande skillnader mellan mammor från olika ursprungsländer, men inkomstnivå och utbildning förklarar en del av skillnaderna.
Maahan muuttaneet äidit vähentäneet kotihoidon tuen käyttöä9.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kotihoidon tuen käyttö on vähentynyt sekä ulkomailla että Suomessa syntyneillä äideillä. Ulkomailla syntyneistä äideistä pienempi osuus käyttää tukea, mutta tukijaksot ovat keskimäärin pidempiä. Lähtömaiden välillä on huomattavia eroja, mutta tulotaso ja koulutus selittävät osan eroista.
FPA:s livesändning för seniorer och deras närstående 7.10.2026: Förbered dig inför morgondagen – en fungerande vardag när du blir äldre8.9.2026 09:00:09 EEST | Pressmeddelande
Hur kan du förbereda dig inför framtiden och försäkra dig om att vardagen fungerar också om din funktionsförmåga försämras eller krafterna börjar tryta? Välkommen att följa FPA:s livesändning, där du får praktiska tips om hur du förbereder dig inför framtiden samt information om förmåner, tjänster och hur du sköter ärenden för en annan person.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme