Iita Viitanen ja Miia Maaranen torjuivat Kooveen ja SaiPan voittoihin rangaistuslaukauksilla
13.9.2025 18:29:17 EEST | Fliiga | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa pelattiin lauantaina viisi ottelua, joista kaksi ratkesi vasta rangaistuslaukauksilla. Koovee löi kotonaan SB-Pron 3-2 ja SaiPa vieraissa SSRA:n 5-4. Ratkaisurooleihin nousivat Iita Viitanen Kooveen ja Miia Maaranen SaiPan tolppien välissä.
Tuulia Aho yläkulmasijoituksella ja Senni Mustakoski lähietäisyydeltä nostivat Kooveen nopeaan 2–0-johtoon, mutta sitten oli vieraiden vuoro. Elina Kujala nosti maalin kattoon uransa 300. liigamaalin, ja Jenni Rautasen laukaus Milja Saarikosken levityksestä jaksoi torjunnan kautta verkkoon saakka. Rangaistuslaukauskisassa SB-Pro ei kuitenkaan saanut palloakaan ohi Iita Viitasen, ja Viola Pennasen sekä Emmiina Hapuojan onnistumiset takasivat lisäpisteen Kooveelle.
Oulussa avattiin vauhdikkaasti, kun jo ensimmäisessä erässä ehti johtaa ensin SSRA, sitten SaiPa ja uudelleen SSRA. Elsa Holopainen nosti SaiPan rinnalle heti toisen erän avausminuutilla, ja erän puolivälissä sektoriin unohdettu Aino Partinen siirsi vieraat edelle. Vielä ennen pelin puoliväliä Josefiina Nissilä tasoitti ylivoimalla vasemmasta siivestä lukemiksi 4-4, ja tuo tilanne kesti taululla varsinaisen peliajan loput 30 minuuttia ja vielä jatkoajankin. Voittaja ottelulle löytyi vasta kahdeksan kerrosta vaatineessa rangaistuslaukauskisassa, jossa SaiPalta onnistuivat Veera Lokka sekä Tanja Parviainen ja kotijoukkueelta vain Josefiina Nissilä.
Päivän muissa peleissä EräViikingit löi kotonaan Pirkkalan Pirkat 5-2, PSS kotonaan Northern Starsin 4-3 ja FBC Loisto vieraissa ÅIF:n 5-2.
Helsingissä iski avausmaalin kaukaa yläkulmaan liiganousija Pirkkain Noora Koskinen, mutta kotijoukkue siirtyi edelle kolmen maalin pikatulella. Pinja Suhosen tasoitukseen, Iina Latvalan ohjaamaan johtomaaliin ja Emma Parran kaukaa pommittamaan 3–1-osumaan kului vain runsaat kaksi minuuttia. Milja Tuomisalo leipoi maalin edestä vielä kavennuksen, mutta päätöserässä EräViikingit naulasi pelin Natalie Sandströmin ja Matilda Rytkösen osuttua lähietäisyydeltä perättäisissä vaihdoissa.
Nousija avasi maalitilin myös Porvoossa, jossa Jonna Pylväinen iski Northern Starsille seuran historian ensimmäisen liigaosuman. Minka Rönnberg kuitenkin tasoitti, ja toisen erän puolivälissä Milla Keituri vei porvoolaiset johtoon. PSS karkasi kolmannessa erässä Cecilia Lindbergin ja Beatrice Kankaan osumilla 4–1-johtoon, joka lopulta riitti juuri ja juuri voittoon. Vieraat nimittäin nousivat vielä Senni Luukkosen ja kuudella viittä vastaan osuneen Maria Ervamaan maaleilla tuntumaan.
Sipoossa nousi päivän hahmoksi FBC Loiston Laura Pakarinen, joka iski joukkueensa avausmaalin, syötti Leea Kaistin 2–1-johto-osuman ja laukoi vielä toisessa erässä lukemiksi 3-1 vieraille. Turkulaiset karkasivat jo ennen toista taukoa Sofia Pykäläisen ja Neea Isomäen onnistumisilla neljän maalin johtoon, ja ÅIF venyi enää Jessica Teirin kolmannessa erässä maalin edestä iskemään kavennukseen.
F-liigan naisten sarja jatkuu ensi perjantaina ottelulla Northern Stars–TPS.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Liigan arvokkain pelaaja vaihtaa kilpailijan leiriin - Classicille usea supervahvistus29.5.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Kolme kertaa putkeen F-liigan finaalit hävinnyt Classic vahvistaa kauden 2026-27 joukkuettaan usealla supervahvistuksella. Seura julkaisi perjantaina tulevan kauden joukkueensa.
Salibandyn parhaat palkittiin kauden huipentaneessa F-gaalassa22.5.2026 21:04:11 EEST | Tiedote
Salibandykauden 2025-2026 parhaat palkittiin tänään perinteisessä kauden huipennuksessa F-gaalassa. Pöydän puhdisti etenkin Nokian KrP:n sen ensimmäiseen F-liigan mestaruuteen johtanut Joona Rantala, joka pokkasi sekä arvokkaimman pelaajan Mika Kohonen -palkinnon että vuoden hyökkääjän tittelin ja päälle vielä yleisön äänestämän viihdyttävimmän miespelaajan palkinnon.
Nokian KrP ensimmäistä kertaa Suomen mestari – Classic kaatui neljännen kerran7.5.2026 21:02:08 EEST | Tiedote
Nokian KrP juhlii ensimmäistä F-liigan mestaruuttaan kaadettuaan loppuunmyydyllä kotiareenallaan Classicin 7-5. KrP vei loppuottelusarjan voitoin 4-2. Ottelua seurasi paikan päällä 2 107 katsojaa.
Taas kolmen maalin takaa jatkoaikavoittoon – Nokian KrP voiton päässä mestaruudesta5.5.2026 21:23:34 EEST | Tiedote
Nokian KrP on voiton päässä F-liigan miesten mestaruudesta kaadettuaan illan viidennessä finaalissa Classicin jatkoajalla 5-4. KrP oli edellisen kohtaamisen tapaan kolmannessa erässä kolme maalia tappiolla, ja ratkaisijaksikin nousi sama mies. Viimeksi hattutempun ja jatkoaikamaalin tehnyt Luukas Hyvärinen osui tänään neljästi, ja maaleista yksi oli jälleen jatkoaikaratkaisu.
Huikea kiri huipentui jatkoaikamaaliin – finaalivoitot tasan 2-23.5.2026 19:39:26 EEST | Tiedote
Nokian KrP tasoitti F-liigan finaalivoitoiksi 2-2 liki uskomattomalla kirillä. Joukkue iski kolme maalia ilman maalivahtia nousten 1–4:stä tasoihin vain viisi sekuntia ennen loppua, ja jatkoajalla Luukas Hyvärinen kruunasi iltansa 5–4-jatkoaikamaalilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme