Kuntaliiton Talousbarometri: Kuntien taloudellinen liikkumavara pienenee tulevina vuosina
15.9.2025 11:13:47 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Kuntaliiton Talousbarometriin vastanneiden talousjohtajien mukaan kuntien liikkumavara on kapenemassa merkittävästi seuraavien 10 vuoden aikana. Valtaosa vastaajista (lähes 80 %) arvioi kuntansa taloudellisen liikkumavaran pienenevän tulevina vuosina. Erityisen pienenä liikkumavara nähdään asukasmäärältään kaikkein pienimmissä kunnissa.
Kuntaliiton Talousbarometri toteutettiin 3.–8. syyskuuta ja siihen vastasi 193 kunnan talousjohtajaa. Manner-Suomessa on 292 kuntaa.

Talousjohtajat arvioivat kyselyssä myös talouden nykytilaa sekä talouden näkymiä 12 kuukauden kuluttua asteikolla yhdestä kuuteen, jossa yksi on erittäin huono ja kuusi on erittäin hyvä. Lisäksi kyselyssä arvioitiin kunnallisveroprosenttiin kohdistuvaa muutospainetta sekä sopeutustoimien tarvetta kunnissa.
Talouden näkymät heikkenemässä, mutta odotettua vähemmän
Kuntaliiton Talousbarometriin vastanneiden talousjohtajien mukaan talouden tila kunnissa on heikentynyt jonkin verran kevään kyselyyn verrattuna. Heikoimmat näkymät talouden tilasta oli kyselyn mukaan suurissa kaupungeissa. Keskimääräinen arvio kunnan talouden tilasta tällä hetkellä on talousjohtajien mukaan 3,4. Kuntaliiton kevään 2025 Talousbarometrissä talousjohtajien keskimääräinen arvio kunnan taloustilanteesta oli 3,8.
Positiivisimmat arviot kuntatalouden nykytilasta annettiin Kainuussa, Lapissa ja Etelä-Karjalassa, kun taas alueellisesti heikoimmat arviot kuntatalouden tilasta annettiin Etelä-Pohjanmaan kunnissa.
-Kuntien talouden nykytilanne on heikentynyt, koska yleinen taloustilanne ei ole elpynyt pienistä positiivisista signaaleista huolimatta ja työttömyys on noussut ennätyskorkealle. Sen myötä kuntien tulot ovat kasvaneet odotettua hitaammin ja kustannukset lisääntyneet mm. palkkakustannusten, tehtävien laajentumisen ja rahoitusvastuiden kasvaessa. Suhteutettuna yleiseen myllerrykseen, kuntien tunnelmat näyttäytyvät yllättävänkin maltillisina, tiivistää Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallo.
Myös näkymät kunnan talouden tilaan seuraavan 12 kuukauden kuluttua heikkenivät hieman kevään Talousbarometristä. Vastaajista peräti 69 % arvioi talousnäkymänsä seuraavan 12 kuukauden kuluttua huonoiksi tai melko huonoiksi. Tästä huolimatta keskiarvolla mitattuna odotukset heikentyivät vain hieman (3,2 -> 2,9).
Sopeutustoimet yltävät koko kuntakenttään
Talousbarometrin mukaan lähes koko kuntakenttä on lisäsopeutuspaineiden edessä. Valtaosa vastaajista (85 %) arvioi kuntansa sopeutustarpeiden olevan vähintään kohtalaisia. Huomattavia sopeutuspaineita on tänä syksynä useissa kymmenissä kunnissa.
Kyselyssä tiedusteltiin myös talousjohtajien näkemystä kunnallisveroprosenttiin kohdistuvasta korotuspaineesta. Valtaosassa kuntia kunnallisveroprosenttiin ei kohdistu muutospainetta. Kuitenkin vajaa neljännes kuntien talousjohtajista arvioi, että kunnallisveroprosenttiin kohdistuu korotuspainetta. Paineet korottaa veroprosenttia ovat keskisuurissa kaupungeissa hieman muita kuntakokoryhmiä suuremmat.
-Viimeisen puolen vuoden aikana kuntatalouden tila on tiukentunut ja paineet sopeuttamiselle ovat kasvaneet. Siihen nähden kuntien talousjohtajien arvioita kunnallisveroprosentin muutospaineista voidaan pitää maltillisena. Veronkorotuspaineet olisivat huomattavasti korkeammalla tasolla, jos valtio olisi leikannut kuntien valtionrahoitusta vuoden 2026 alussa nykyistä enemmän, kertoo Punakallio.
Talouden näkymät heikkenevät ja paineet talouden sopeuttamistoimille ovat kasvaneet. Kuntien taloudellinen liikkumavara on kapenemassa, mikä haastaa peruspalveluiden järjestämistä tulevaisuudessa.
-Viimeistään nyt on aika käynnistää keskustelu siitä, miten kunnat pystyvät järjestämään palvelut myös tulevaisuudessa. Kuntaliitto pitää tarpeellisena, että kansallisesti käynnistetään parlamentaarinen työ, jossa linjataan kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta, painottaa Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.
Mikä on Kuntaliiton Talousbarometri?
Kuntaliiton Talousbarometri on kuntien talousjohdolle osoitettu kysely, joka toteutetaan noin kaksi kertaa vuodessa. Kuntaliiton Talousbarometrillä kartoitetaan kuntien talous- ja suhdannenäkymiä ajankohtaisissa talousteemoissa. Maakunnallisia tai kuntakokoryhmittäisiä keskiarvotietoja ei ole painotettu kunnan asukasluvulla.
Tutustu kyselyn tuloksiin:www.kuntaliitto.fi/talousbarometri
Lisätiedot:
pääekonomisti Minna Punakallio, puh. +358 40 751 5175, Minna.Punakallio@kuntaliitto.fi
kehittämispäällikkö Mikko Mehtonen, puh. +358 50 592 8986, Mikko.Mehtonen@kuntaliitto.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna LassilaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 473 6278hanna.lassila@kuntaliitto.fiLiitteet
Linkit
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Färska siffror: Färre elever, men ändå ökade kostnader inom den grundläggande utbildningen – stora skillnader mellan kommunerna10.9.2026 00:01:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet elever inom den grundläggande utbildningen har börjat minska, men kostnaderna har inte minskat. De krympande årskullarna innebär inte automatiska besparingar. Befolkningsförändringen innebär därför att kommunerna behöver se över hur tjänsterna ska tillhandahållas under de kommande åren. Enligt de kommunvisa uppgifter som Kommunförbundet sammanställt finns det stora skillnader mellan kommunerna i hur mycket det kostar per barn att ordna småbarnspedagogik och grundläggande utbildning. En hög eller låg kostnad per elev är dock ingen direkt indikation på den grundläggande utbildningens tillgänglighet och kvalitet, såsom inlärningsresultat. ”För att grundläggande utbildning ska kunna ordnas måste skolorna ha undervisningspersonal, lokaler och andra grundläggande resurser, även om antalet elever är mindre än tidigare. När elevantalet minskar kan kostnaderna per elev till och med öka, åtminstone i början, om antalet skolor hålls oförändrat”, säger Mari Sjöström, specialsakkunnig vid K
Tuoreet luvut: Perusopetuksen kustannukset kasvoivat oppilasmäärän vähentyessä – kuntien välillä suuria eroja kustannuksissa10.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Perusopetuksen oppilasmäärä on lähtenyt laskuun, mutta kustannukset eivät ole pienentyneet. Pienenevät ikäluokat eivät merkitse automaattisia säästöjä. Väestömurros haastaakin kuntia arvioimaan palvelujen järjestämisen tapoja tulevina vuosina. Kuntaliiton kokoamien kuntakohtaisten tietojen mukaan kuntien välillä on suurta vaihtelua siinä, kuinka paljon varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäminen maksaa lasta kohden. Korkea tai matala oppilaskohtainen kustannus ei kuitenkaan suoraan kerro perusopetuksen saavutettavuudesta ja laadusta kuten oppimistuloksista. ”Perusopetuksen järjestäminen edellyttää kouluissa opetushenkilöstöä, koulutiloja sekä muita perusresursseja, vaikka oppilaita olisi aiempaa vähemmän. Oppilasmäärän pienentyessä kustannukset voivat ainakin alkuvaiheessa jopa kasvaa oppilasta kohden, jos kouluverkko pysyy ennallaan”, Kuntaliiton erityisasiantuntija Mari Sjöström sanoo.
Utredning: De förtroendevaldas arvoden har stigit måttligt – stora skillnader mellan kommunerna9.9.2026 08:25:00 EEST | Pressmeddelande
Sammanträdesarvodena för fullmäktigeledamöter i kommunerna varierar mellan 30 och 455 euro. Det framgår av Kommunförbundets utredning som kartlagt kommunala förtroendevaldas sammanträdes- och årsarvoden i början av fullmäktigeperioden 2025–2029.
Selvitys: Kuntien luottamushenkilöpalkkiot nousseet maltillisesti – kuntien väliset erot ovat suuria9.9.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Valtuutettujen kokouspalkkiot vaihtelevat 30 ja 455 euron välillä Manner-Suomen kunnissa. Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton selvityksestä, jossa on kartoitettu kuntien luottamushenkilöiden kokous- ja vuosipalkkioita valtuustokauden 2025–2029 alussa.
Kommunförbundet om PISA-resultaten: Mycket har gjorts, men står rätt saker i fokus?8.9.2026 10:39:54 EEST | Pressmeddelande
Finländska ungdomars kunskaper har försämrats, enligt de nya PISA-resultaten. Kommunförbundet ser med oro på att alltför många unga går ut grundskolan med svaga kunskaper. Även kunskapsskillnaderna mellan eleverna har ökat över tid. Sambandet mellan elevernas bakgrund och inlärningsresultat har förstärkts under de senaste PISA-omgångarna. Det finns stora skillnader i färdigheter, studiemotivation och välbefinnande mellan elever i samma ålder och på samma årskurs. ”Mest oroväckande är situationen som helhet, att kunskaperna försämras överlag. Om en elev under de goda PISA-åren fick vitsordet 8, får han eller hon i dag vitsordet 10 för samma kunskaper. Dessutom har antalet svaga elever ökat i alarmerande utsträckning, och det finns inte så många s.k. toppelever som tidigare”, påpekar Mari Sjöström, specialsakkunnig. ”Finlands viktigaste PISA-siffra är inte placeringen. Det är antalet unga som inte har tillräckliga färdigheter för fortsatta studier och arbetsliv efter grundskolan. Med Fin
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme