Vasemmistonaiset: Hallitus heikentää naisten asemaa ennätystahdilla
15.9.2025 14:15:36 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Orpon hallitus on saanut toimillaan naisten työttömyyden ennätyskorkeaksi. Työllisiä oli kesäkuussa 64 000 vähemmän kuin hallituksen aloittaessa. Tästä joukosta miltei kolme neljästä on naisia. Epäsuhta jatkoi kasvuaan kesäkuussa, kun työllisten naisten määrä väheni 20 000:lla vuoden takaiseen verrattuna. Miesten työllisyys heikkeni vain 3 000:lla, kertoo Tilastokeskuksen työvoimatutkimus. Kesäkuusta 2024 kesäkuuhun 2025 naisten työttömyysaste nousi 2,3 prosenttiyksikköä ollen tämän vuoden kesäkuussa jo 9,6 %.

Julkisen sektorin ja sotealan järjestöjen leikkaukset ovat osuneet erityisesti naisiin. Julkishallinnosta on vähentynyt 6 000 työllistä naista. Muun muassa järjestöjen toimialalla naisia oli töissä 9 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
”Hallitus on päättänyt heikentää naisten asemaa kovalla kädellä. Leikkaukset julkiselta sektorilta ja sotealan järjestöiltä heikentävät kansalaisten palveluita aiheuttaen inhimillistä kärsimystä, kun tarvittavaa tukea ei saa. Lisäksi se on heikentänyt naisten työllisyystilanteen ennätyshuonoksi”, sanoo Vasemmistonaisten varapuhenainen Arja Tauria.
Hallituksen leikkausten myötä 27 000 lasta lisää on ajautumassa köyhyyteen. Lapsiperheköyhyys koskettaa erityisesti naisia, koska hoivavastuu on keskittynyt naisille ja valtaosa yksinhuoltajista on naisia. Leikkausten ja naisten heikentyneen työllisyystilanteen yhteisvaikutus kasautuu samoille ihmisille. Talouspolitiikan sukupuolivaikutuksista on mahdollista saada tietoa tekemällä sukupuolivaikutusten arviointeja ja hyödyntämällä sukupuolitietoista budjetointia. Sosiaali- ja terveysministeriön tilaaman tuoreen selvityksen mukaan sukupuolitietoista budjetointia hyödynnetään Suomessa vain pintatasolla.
”Keinoja hankkia tietoa sukupuolivaikutuksista ei puutu, vaan poliittista tahtoa. Sukupuolivaikutusten arvioinnin tekemisestä ei ole hyötyä, jos niiden tuloksista ei välitetä. On selvää, että sukupuolten tasa-arvon edistäminen ei ole nykyisen hallituksen agendalla”, toteaa Vasemmistonaisten puhenainen, kansanedustaja Veronika Honkasalo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla PyykkönenVasemmistonaiset
Puh:0406630031milla.pyykkonen@vasemmistoliitto.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Jessi Jokelainen: Hallitus syrjäyttää nuoret miehet4.9.2026 12:05:39 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelaisen mukaan hallitus on täysin välinpitämätön leikkaustensa vaikutuksista nuoriin miehiin.
Pia Lohikoski: Hallitus avaa rahapelimarkkinat, mutta sulkee oven pelihaittojen ehkäisyltä4.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus ei ole edelleenkään turvannut rahapelihaittoja ehkäisevien järjestöjen rahoitusta, vaikka rahapelien tarjonnan ja näkyvyyden lisääminen tulee pian kasvattamaan rahapelihaittoja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mukaan vaarana on, että peliongelmat lisääntyvät, mutta apua tarvitseville ei ole tarjolla riittävästi tukea.
Laura Meriluoto: Oikeisto ei pidä moniäänisestä kansalaisyhteiskunnasta2.9.2026 10:46:30 EEST | Tiedote
Budjettiriihen jälkeen varmistui, että hallitus jatkaa sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikkaamista. Tällä hallituskaudella järjestöjen rahoituksesta leikataan noin puolet. Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto varoittaa, että Orpon hallituksen linja uhkaa romuttaa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan perustaa. Järjestöt ovat monelle suomalaiselle sekä arjen turvaverkko että keino saada äänensä kuuluviin.
Pia Lohikoski: Kunnilta leikkaaminen on valtava koulutusleikkaus2.9.2026 09:05:16 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski varoittaa, että hallituksen linja syventää kuntien talousahdinkoa ja iskee suoraan koulutuksen ytimeen. Hallitus on leikannut kuntien valtionosuuksia lähes 200 miljoonaa euroa.
Minja Koskela: Oikeistohallituksen budjettiesitys sulkee silmät todellisuudelta1.9.2026 20:28:01 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan hallituksen tänään esittelemä budjettiehdotus on vahvasti irrallaan todellisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme