Sofia Virralta suorat sanat syntyvyyskeskustelusta
15.9.2025 13:28:53 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
SDP:n Elisa Gebhard vaati jättämässään toimenpidealoitteessa, että munasolujen pakastamisen pitäisi olla jatkossa maksutonta. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kertoo puolueensa tukevan Gebhardin aloitetta sekä vaativan muita lisäpanostuksia, joilla voitaisiin tukea itsellisten vanhempien perheellistymistä.

Virta kertoo olevansa kyllästynyt siihen yhteiskunnalliseen keskusteluun, joita syntyvyyden ja väestön kasvun ympärillä on viime vuosina käyty. Ongelmallisena Virta pitää muun muassa tapaa, jolla vastuuta syntyvyyden laskusta sysätään jatkuvasti nuorten, perheettömien naisten harteille.
– Ratkaisuiksi esitetään usein esimerkiksi erilaisia taloudellisia kannustimia ymmärtämättä lainkaan eri tekijöitä perheellistymisen taustalla. Vaikka monilla raha voi olla esteenä perhehaaveiden toteutumiselle, yhtä monen kohdalla kyse voi olla uraan liittyvistä epävarmuuksista tai esimerkiksi sopivan kumppanin puutteesta. Etenkin nuorten naisten kohdalla raskaussyrjintä ja muut uraan liittyvät epävarmuudet ovat usein rahaa suurempi tekijä, Virta muistuttaa.
– Näissä tilanteissa ei valitettavasti riitä se, että annetaan kymppitonni käteen kiitoksena siitä, että synnyttää Suomeen uusia veronmaksajia riittävän nuorena. Näissä tilanteissa auttavat päinvastoin erilaiset keinot, joilla voisimme tukea perheellistymistä kaikissa tilanteissa. Munasolujen maksuton pakastus on näistä keinoista yksi, kuten myös hedelmöityshoitojen riittävä saatavuus, Virta listaa.
Virta kuitenkin muistuttaa, ettei perheiden tukeminen saa loppua hoitohuoneeseen tai synnytyssaliin. Esimerkiksi itselliset vanhemmat ovat Virran mielestä sellainen perhemuoto, joka yhteiskunnallisessa keskustelussa jää usein paitsioon.
– Sen lisäksi, että mahdollistamme itse perheellistymisen erilaisin keinoin, meidän tulee luoda itsellistä vanhemmuutta tukevat rakenteet kuntoon niin, että jokainen uskaltaa tavoitella unelmiaan lapsesta, Virta toteaa.
– Yksi näistä keinoista voisi olla esimerkiksi subjektiivinen oikeus lastenhoitoapuun lapsen ensimmäisinä elinvuosina. Tämä voisi auttaa tilanteissa, joissa riittävän tukiverkon tai sopivan kumppanin puute muodostavat kriittisen esteen lapsihaaveiden toteutumiselle, ja toki se auttaisi myös niitä vanhempia, jotka jäävät yksin vasten tahtoaan, Virta lisää.
Yhteyshenkilöt
Marena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiSofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta Kaikkoselle: Hyvä, että ruoantuotannon tulevaisuus nousee politiikan kärkeen – ilman elinkelpoista luontoa ei ole suomalaista ruokaa5.9.2026 17:20:59 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta nosti juuri Vihreiden kesäkokouksessa suomalaisen ruoantuotannon esimerkiksi siitä, miksi ympäristöturvallisuus tulisi ottaa kokonaisturvallisuuden perustaksi. Virta pitää keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen tämänpäiväistä avausta mahdollisesta välikysymyksestä suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuudesta tärkeänä.
Virta: Hallituksen leikkaukset osuvat taas kerran naisvaltaisiin aloihin, lapsiin ja nuoriin4.9.2026 11:27:30 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta nostaa esiin hallituksen leikkausten ja kuntien sakkomaksujen vaikutuksen järjestöissä, kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävään naisvaltaisten alojen työhön. Samalla hallitus leikkaa lapsilta, nuorilta ja koulutuksesta.
Vihreiden Alametsä vastaa Saarikolle: Nuorten ahdistuksen syitä ei löydy vain ruuduilta – myös koronasulun ja leikkauspolitiikan vaikutukset tulee muistaa4.9.2026 11:22:42 EEST | Tiedote
Nuorten ahdistuksen syyt eivät ole vain yksilöissä tai somessa, muistuttaa kansanedustaja Alviina Alametsä (vihr.). Hän vaatii, että myös päätösten vaikutukset koronarajoituksista toimeentulon leikkauksiin tunnustetaan osana nuorten mielenterveyskriisiä.
Virta: Järkyttävät videot osoittavat jälleen turkistarhauksen julmuuden – turkistarhaus on lopetettava Suomessa nyt3.9.2026 15:41:11 EEST | Tiedote
Turkistarhauksen jatkuminen on yksi suurimmista eläinoikeusloukkauksista Suomessa. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on toistuvasti vaatinut hallitusta käynnistämään alan hallitun alasajon ja tukemaan turkistuottajia siirtymisessä uusiin elinkeinoihin. Nyt julkisuuteen tulleet uudet kuvat suomalaisilta turkistarhoilta osoittavat jälleen, miksi turkistarhauksen jatkamista ei voida enää puolustella.
Vihreiden Hopsu: Hallitus ei ottanut budjettiriihessään huomioon naisten ja nuorten työttömyyskriisiä3.9.2026 12:48:41 EEST | Tiedote
Korkeakoulutettujen naisten työttömyys on kasvanut jo ennätystasolle, ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan järjestöleikkaukset iskevät nyt suoraan heihin. Myös alle 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli heinäkuussa 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu ihmettelee budjettiriihen vaisuja työllisyystoimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme