TPS:lle kauden avausvoitto, yllättäjä Hawks jälleen pisteillä
16.9.2025 21:03:19 EEST | Fliiga | Tiedote
F-liigan miesten illan ainoa ottelu pelattiin Kupittaalla, jossa TPS nappasi kauden avausvoittonsa kaatamalla Hawksin 5-4 Veikko Paajasen jatkoaikamaalilla. Sarjan hännille veikattu nousija Hawks kuitenkin kartutti jälleen pistetiliään noustuaan kolmannessa erässä kahden maalin takaa jatkoajalle.
Hawks käänsi toisessa erässä TPS:n 1–0-johdon omaksi etumatkakseen, kun Samuli Pilloud tasoitti ylivoimalla ja Miikka Martikainen päätti vastaiskun takamiehen tontilta verkkoon. TPS kuitenkin näytti ratkaisevan pelin kolmannen erän alussa. Joukkueensa avausmaalin tehnyt Eero Jalo oivalsi nopealla vapaalyönnillä Alex Eklundin tasoittamaan ja runnoi itse oman laukauksensa paluupallosta TPS:n johtoon. Kohta Aatu Koivisto sivalsi lukemiksi jo 4-2, mutta pelin viimeistä kymppiä hallitsi Hawks. Antti Aarnio uitti läpiajosta kavennuksen TPS-vahti Olli Kuisman alta, ja Lassi Junnilaisen 4–4-tasoitus syntyi kääntölaukauksella. Jatkoajan hahmoksi nousi kukapa muu kuin neljän tehopisteen Eero Jalo voittamalla kaksinkamppailun kulmassa ja lähettämällä ilmasyötön maalille Veikko Paajasen jatkettavaksi sisään. Hawks haastoi vielä maalin Paajasen mailan oltua polven korkeuden tienoilla ja toisen jalan hiukan maalivahdin alueella, mutta osuma jäi pöytäkirjaan.
F-liigan miesten sarja jatkuu keskiviikkona Lahdessa ottelulla LASB–Nokian KrP.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Liigan arvokkain pelaaja vaihtaa kilpailijan leiriin - Classicille usea supervahvistus29.5.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Kolme kertaa putkeen F-liigan finaalit hävinnyt Classic vahvistaa kauden 2026-27 joukkuettaan usealla supervahvistuksella. Seura julkaisi perjantaina tulevan kauden joukkueensa.
Salibandyn parhaat palkittiin kauden huipentaneessa F-gaalassa22.5.2026 21:04:11 EEST | Tiedote
Salibandykauden 2025-2026 parhaat palkittiin tänään perinteisessä kauden huipennuksessa F-gaalassa. Pöydän puhdisti etenkin Nokian KrP:n sen ensimmäiseen F-liigan mestaruuteen johtanut Joona Rantala, joka pokkasi sekä arvokkaimman pelaajan Mika Kohonen -palkinnon että vuoden hyökkääjän tittelin ja päälle vielä yleisön äänestämän viihdyttävimmän miespelaajan palkinnon.
Nokian KrP ensimmäistä kertaa Suomen mestari – Classic kaatui neljännen kerran7.5.2026 21:02:08 EEST | Tiedote
Nokian KrP juhlii ensimmäistä F-liigan mestaruuttaan kaadettuaan loppuunmyydyllä kotiareenallaan Classicin 7-5. KrP vei loppuottelusarjan voitoin 4-2. Ottelua seurasi paikan päällä 2 107 katsojaa.
Taas kolmen maalin takaa jatkoaikavoittoon – Nokian KrP voiton päässä mestaruudesta5.5.2026 21:23:34 EEST | Tiedote
Nokian KrP on voiton päässä F-liigan miesten mestaruudesta kaadettuaan illan viidennessä finaalissa Classicin jatkoajalla 5-4. KrP oli edellisen kohtaamisen tapaan kolmannessa erässä kolme maalia tappiolla, ja ratkaisijaksikin nousi sama mies. Viimeksi hattutempun ja jatkoaikamaalin tehnyt Luukas Hyvärinen osui tänään neljästi, ja maaleista yksi oli jälleen jatkoaikaratkaisu.
Huikea kiri huipentui jatkoaikamaaliin – finaalivoitot tasan 2-23.5.2026 19:39:26 EEST | Tiedote
Nokian KrP tasoitti F-liigan finaalivoitoiksi 2-2 liki uskomattomalla kirillä. Joukkue iski kolme maalia ilman maalivahtia nousten 1–4:stä tasoihin vain viisi sekuntia ennen loppua, ja jatkoajalla Luukas Hyvärinen kruunasi iltansa 5–4-jatkoaikamaalilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme