Raportti: SOTE-rahoitusmalli ei vastaa todellisuutta – tutkijat vaativat huomiota alueiden välisiin eroihin
17.9.2025 08:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoiden tuoreessa raportissa tarkasteltiin demografisten ja sosioekonomisten tekijöiden vaikutusta SOTE-palveluiden tarpeeseen ja kustannuksiin hyvinvointialueilla. Tutkijoiden mukaan nykyinen rahoitusmalli ei vastaa todellista tarvetta, eikä ota huomioon väestön rakenteellisia ja sosiaalisia eroja. Rahoitusmallia tulisi tutkijoiden mukaan uudistaa, jotta se ei johtaisi alueelliseen eriarvoisuuteen.

Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoiden tuoreessa raportissa tarkasteltiin väestön ikärakenteen ja sosioekonomisten tekijöiden vaikutusta sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeeseen ja kustannuksiin eri hyvinvointialueilla.
Raportin perusteella hyvinvointialueiden palveluiden tarpeeseen vaikuttavat ennen kaikkea alueellinen ikärakenne, arjen etäisyydet, kielelliset velvoitteet ja alueen sosioekonominen tilanne. Pelkkä asukasmäärä ei siis selitä alueiden eroja.
Raportin ovat laatineet emeritusprofessori Pekka Neittaanmäki Jyväskylän yliopistosta sekä tutkijaharjoittelijat Kirill Akimov ja Veronika Akimova Helsingin yliopistosta.
Tutkijoiden mukaan hyvinvointialueiden nykyinen rahoitus ei vastaa todellista tarvetta, eikä SOTE-rahoitusmalli ota huomioon väestön rakenteellisia ja sosiaalisia eroja.
”Rahoitusmallia tulisi uudistaa niin, että erilaiset väestö- ja sosiaaliprofiilit otetaan paremmin huomioon. Jos alueiden rakenteellisia ja sosiaalisia eroja ei oteta huomioon, niin se voi johtaa rahoitusvajeisiin, alibudjetointiin ja alueelliseen eriarvoisuuteen”, tutkijat kertovat.
Alueellisiin palvelutarpeisiin vaikuttavat muun muassa ikärakenne ja sosioekonomiset tekijät
Raportissa huomattiin, että alueellinen ikärakenne ohjaa vahvasti palvelupainetta eri alueilla.
Esimerkiksi nuorilla ja kasvavilla alueilla, kuten Vantaa-Keravan hyvinvointialueella ja pääkaupunkiseudulla korostuvat lasten, nuorten ja perheiden palvelujen tarve. Sen sijaan ikääntyvillä alueilla palvelujen tarpeen painopiste on vanhuspalveluissa, pitkäaikaissairauksien hoidossa ja kotihoidossa.
”Pitkät matka-ajat ja hajautunut asutus lisäävät joillain alueilla kotihoidon ja hoivan työaikaa. Joillain alueilla korostuvat taas kielipalvelut, kuten tulkkauksen tai kaksikielisen asioinnin tarve. Nämä tarpeet eivät aina näy rahoituksessa siellä, missä työ tehdään”, tutkijat kertovat.
Palvelutarpeeseen vaikuttavat alueellisesti myös muun muassa sosioekonomiset tekijät, kuten korkeat työttömyysluvut ja toimeentulotuen laaja käyttö, jotka lisäävät mielenterveys-, päihde- ja sosiaalipalvelujen kysyntää.
Myös opiskelijakeskittymät Jyväskylässä, Tampereella ja Kuopiossa näkyvät palvelutarpeessa. Suuri opiskelijaväestö vähentää YTHS:n ansiosta perusterveydenhuollon kuormaa, mutta kasvattaa mielenterveys- ja sosiaalipalvelujen tarvetta.
Rahoitusmalli tulisi päivittää vastaamaan todellista palvelutarvetta
Tutkijat ehdottavat, että rahoitusmalli tulisi päivittää vastaamaan alueiden todellista palvelutarvetta.
”Malli tulisi perustaa KELAn koko väestön kattavan Kanta-palvelun reaaliaikaisiin diagnoositietoihin. Mallissa pitäisi myös ottaa paremmin alueiden huomioon demografiset ja sosiaaliset tekijät”, tutkijat kertovat.
Mallin toimivuuden kannalta se vaatisi myös jatkuvaa seurantaa ja vuosittaista päivitystä. Näin rahoitus kohdistuisi tutkijoiden mukaan oikeudenmukaisemmin alueille, joilla palvelukuormitus on suurin.
Tutkijoiden mukaan nykyinen SOTE-rahoitusmalli perustuu monin osin puutteellisiin ja vanhentuneisiin tietoihin. Diagnoositietojen kattavuuden vaihtelu ja sosioekonomisten tekijöiden huomioimatta jättäminen ovat johtaneet merkittäviin rahoitusvajeisiin ja alueelliseen eriarvoisuuteen.
Raportti sisältää yksityiskohtaisen vertailun eri YTA-alueiden rahoitustarpeesta suhteessa saatuun rahoitukseen. Erityisesti puutteelliset diagnoositiedot ovat vaikuttaneet merkittävästi rahoitusvajeiden syntyyn. Kansallisen Kanta-palvelun potilastietorekisteri tarjoaa reaaliaikaiset tiedot koko väestöstä, toisin kuin THL:n mallissa käytetyt kolme vuotta vanhat ja alueittain vaihtelevan kattavuuden omaavat tiedot.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka NeittaanmäkiProfessori, emeritusInformaatioteknologian tiedekunta
Puh:040 550 7005pekka.neittaanmaki@jyu.fiwww.jyu.fi/fi/henkilot/pekka-neittaanmakiTeemu RahikkaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 469 9377teemu.m.rahikka@jyu.fiKuvat

Linkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha4.9.2026 10:17:16 EEST | Tiedote
Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.
Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Tiedote
KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Kuinka paljon avohakkuita luonto kestää? Tutkimus määrittää boreaalisten metsälintujen ekologisen rajan2.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus on ensimmäistä kertaa määrittänyt raja-arvon avohakkuiden ekologisesti kestävälle määrälle boreaalisissa metsissä. Tutkimuksen mukaan vanhojen metsien lintulajit tarvitsevat säilyäkseen joko pidemmän, noin 90 vuoden kiertoajan metsätaloudessa tai sen, että noin 20 prosenttia metsistä jätetään kokonaan avohakkuiden ulkopuolelle. Tulokset tarjoavat konkreettisen tavoitteen metsien ekologisesti kestävälle käytölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme