Suomen ensimmäinen koulukoordinaattori aloitti Vaasassa – apua ja turvaa kouluihin
17.9.2025 13:04:24 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasalaiskouluilla on nyt entistä paremmat keinot puuttua kiusaamiseen ja häiriökäyttäytymiseen. Kaupungissa on aloittanut työnsä koulukoordinaattori Marjo Vuorinen, joka toimii linkkinä koulujen ja viranomaisten välillä.

”On helpompi soittaa, kun olet yksi meistä”. Näin kuvaili eräs opettaja Vaasan uutta koulukoordinaattoria, Marjo Vuorista.
Vuorinen työskentelee osana ankkuritiimiä, johon kuuluvat poliisi, sosiaaliohjaaja, psykiatrinen sairaanhoitaja sekä etsivä nuorisotyöntekijä. Ankkuritiimin tehtävänä on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia, ennaltaehkäistä rikollisuutta ja auttaa esimerkiksi kiusaamiseen, väkivaltaan, päihteisiin ja ilkivaltaan liittyvissä asioissa.
- Aiemmin tiimistä puuttui koulujen edustaja, vaikka suurin osa yhteydenotoista tulee juuri kouluilta. Ensivaikutelma on, että koulujen kynnys ottaa yhteyttä Ankkuritiimiin on selkeästi madaltunut, Vuorinen kertoo.
Nopeasti apua kiusaamistilanteisiin
Vuoriseen voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä ja ilman turhaa byrokratiaa. Hän pyrkii vastaamaan kaikkiin yhteydenottoihin mahdollisimman nopeasti.
- Opettaja voi pyytää minulta pikaista konsultaatiota puhelimitse tai pyytää käymään koululla. Tilanteen mukaan sitten tiimissä mietimme, lähteekö koululle vain minä vai myös muita ankkuritiimin edustajia, esimerkiksi poliisi, Vuorinen kuvailee.
Kouluille tapaamaan oppilaita ja opettajia
Varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisy ovat työn ytimessä. Vuorinen vierailee kouluilla tapaamassa oppilaita ja opettajia myös ennen kuin ongelmia ilmenee. Hän juttelee oppilaiden kanssa esimerkiksi siitä, millainen on turvallinen koulu ja mikä helpottaisi kertomaan aikuisille huolista.
- Esimerkiksi neljäsluokkalaisten mukaan turvallisuutta koulussa lisää se, että välitunneilla on paljon välituntivalvojia. Lisäksi oppilaat ovat toivoneet mahdollisuutta kertoa kiusaamisesta anonyymisti, ja eräässä luokassa innostuttiinkin ottamaan käyttöön kirjeboksi, johon voi jättää opettajalle viestin, halutessaan nimettömänä, Vuorinen kertoo.
Kiusaamisen vastaiset suunnitelmat kartoitetaan
Vuorinen on palkattu Opetushallituksen rahoittamaan Hyvinvoiva ja turvallinen koulu -hankkeeseen joka päättyy 31.7.2027. Tavoitteena on vakiinnuttaa koulukoordinaattorin toiminta pysyväksi osaksi ankkuritiimiä. Toimialuetta on koko Pohjanmaan hyvinvointialue.
Hankkeen tavoitteena on myös yhtenäistää koulujen tunne- ja vuorovaikutustoimintamalleja sekä kiusaamisen vastaisen toiminnan malleja.
- Pyrimme yhteistyössä koulujen kanssa yhtenäistämään käytäntöjä sekä liittämään niihin ankkuritiimin toiminnan, Vuorinen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Koulukoordinaattori Marjo Vuorinen, puh. 040 563 4526, marjo.vuorinen2@edu.vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Den nya gång- och cykelbron till Vasklot har öppnats11.9.2026 14:17:55 EEST | Pressmeddelande
Den nya gång- och cykelbron till Vasklot har nu öppnats för trafik. Även farleden mellan Fiskstranden och Inre hamnen är åter i normal användning.
Vaskiluodon uusi kävely- ja pyöräilysilta on avattu11.9.2026 14:17:05 EEST | Tiedote
Vaskiluodon uusi kävely- ja pyöräilysilta on nyt avattu liikenteelle. Myös Kalarannan ja Sisäsataman välinen veneväylä on jälleen normaalisti käytössä.
Simtävlingarna medför ändringar i simhallens öppettider under hösten11.9.2026 10:17:28 EEST | Pressmeddelande
Vasa simhall stänger undantagsvis redan kl. 15.00 för allmänheten söndag 13.9 på grund av simtävlingar. Under hösten ordnas flera simtävlingar som påverkar simhallens öppettider.
Uintikilpailut aiheuttavat muutoksia uimahallin aukioloaikoihin syksyllä11.9.2026 10:15:41 EEST | Tiedote
Vaasan uimahalli suljetaan uintikisojen vuoksi yleisöltä sunnuntaina 13.9. poikkeuksellisesti jo klo 15.00. Syksyn aikana järjestetään useita uintikisoja, jotka vaikuttavat uimahallin aukioloaikoihin.
Hur förbereda sig för att bo på äldre dagar? Öppet evenemang i Vasa11.9.2026 09:01:00 EEST | Pressmeddelande
I Vasa ordnas ett för alla öppet evenemang: Bli äldre och förutse boendebehov. Vid evenemanget ges praktisk information om boende för seniorer, om att förutse boendebehov samt om tjänster och understöd för boende.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme