Keskuskauppakamari: Pysyvä oleskelulupa ulotettava myös ammattikorkeakouluista valmistuneille
19.9.2025 06:55:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää, että pysyvän oleskeluluvan saamisen edellytykset ulotetaan myös ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneisiin. Lakiesitys asettaa yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkinnot eriarvoiseen asemaan ja heikentää Suomen houkuttelevuutta kansainvälisten opiskelijoiden silmissä.

Hallitus esittää, että pysyvän oleskeluluvan voisi jatkossa saada suorittamalla Suomessa ylemmän amk-tutkinnon, yliopistotutkinnon tai jatkotutkinnon sekä riittävät suomen tai ruotsin opinnot. Keskuskauppakamarin mukaan myös ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneilla tulee olla sama mahdollisuus.
”Tällaisenaan lakiesitys heikentää ammattikorkeakoulujen vetovoimaa kansainvälisten opiskelijoiden silmissä, vaikka onkin selkeä parannus muille opiskelijaryhmille. On hölmöä jättää amk-tutkinnot uudistuksen ulkopuolelle, kun työmarkkinoilla on tarvetta juuri esimerkiksi sairaanhoitajille ja ICT-alan osaajille”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Ammattikorkeakoulun suorittaneista kansainvälisistä opiskelijoista suuri osa jää Suomeen ja Suomi tulee heitä myös jatkossa tarvitsemaan.
”Noin kaksi kolmasosaa ammattikorkeakoulujen kansainvälisistä opiskelijoista jää töihin tai jatkamaan opintojaan Suomeen. Miksi emme tarjoaisi heille näkymää tulevaisuuden mahdollisuuksista Suomessa ”, kysyy Pulkkinen.
Eduskunnan sivistysvaliokunta käsittelee asiaa tänään ja Keskuskauppakamari on kuultavana asiasta.
Keskuskauppakamari muistuttaa myös, että lakiluonnoksessa on unohdettu ammatillisen tutkinnon suorittaneet.
”Jos henkilö on suorittanut Suomessa tai ulkomailla ammatillisen tutkinnon, joka on Suomessa tunnistettu, sen pitäisi olla peruste saada pysyvä oleskelulupa ainakin nopeammin kuin vasta kuuden vuoden jälkeen. Tällä hetkellä monelle ei ole selvää, voivatko he edes työskennellä omalla alallaan Suomessa. Tämä ei edistä Suomen kilpailukykyä”, Pulkkinen sanoo.
Keskuskauppakamarin tuoreen osaajakyselyn mukaan Suomi tarvitsee kipeästi ammatillisen tutkinnon suorittaneita osaajia. Yhtenäiset ja ennakoitavat oleskeluluvan ehdot helpottaisivat heidän päätöstään jäädä Suomeen ja vahvistaisivat toimivia työmarkkinoita.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme