Susanna Armisen esikoisromaani rakentuu kuin Mahlerin sinfonia
19.9.2025 08:00:00 EEST | Momentum Kirjat | Tiedote
Kristallisinfonia kertoo haaveista ja epäonnistumisesta, musiikin ja taiteen sekä luovan työn merkityksestä yksilölle. Fragmentaarisessa esikoisromaanissa liikutaan ympäri Eurooppaa Tukholman ja Helsingin kaduilta Italian ja Norjan maisemiin.

Susanna Armisen romaani Kristallisinfonia on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.
Keski-ikäinen minäkertoja Katja opettaa lapsille viulunsoittoa turhautuneena ja ajautuu työuupumukseen. Hän on opiskellut viulunsoittoa nuoruudessaan tavoitteellisesti korkealla tasolla ja kokee epäonnistuneensa urallaan. Kertoja katsoo taaksepäin, tarkkailee ja havainnoi maailmaa ympärillään ja yrittää selvittää elämäänsä.
Nizzan terrori-iskun jälkeisenä päivänä hotellin pihalle on kokoontunut joukko ihmisiä: amerikkalainen jazzpianisti, malvanväriseen asuun pukeutunut rouva pienen koiransa kanssa, ruotsalaiskaksoset Tukholman Östermalmilta ja eläkkeellä oleva kirjakauppias Skotlannista. Jokin asia yhdistää heitä kaikkia.
Teos mukailee rakenteeltaan viisiosaisen Mahlerin sinfonian muotoa. Jokaisella osalla on oma aiheensa ja tunnelmansa. Keskimmäiset osat ovat ääriosia lyhyempiä ja teoksen laajin viimeinen osa kutoo yhteen muiden osien motiivit.
Susanna Arminen (s. 1975) on itähelsinkiläinen viulisti ja viulunsoitonopettaja. Hän on opiskellut kirjoittamista Kriittisen korkeakoulun ja Turun Kirjan talon kursseilla ja voittanut Helsingin kaupunginkirjaston kirjoituskilpailun ”Vaikuttava kirja” vuonna 2022 Marcel Proustia käsittelevällä esseellään. Romaani Kristallisinfonia on hänen esikoisteoksensa.
ARMINEN, SUSANNA : Kristallisinfonia
296 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789524171311
Ilmestymisaika: Syyskuu 2025
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi.
Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 591 6059info@momentumkirjat.fiJarkko MaliMyyntijohtajaMomentum Kirjat
Puh:+358 50 3688335jarkko@aviador.fiKuvat
Linkit
Momentum Kirjat
Suotie 15
05200 Rajamäki
Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat
Uutuusromaanit syventyvät Jämsän ja Varkauden paikallishistorioihin24.8.2026 13:55:02 EEST | Tiedote
Pahan tuolla puolen ja Ulkotaipale kuvaavat sotia ja niiden vaikutuksia yhteiskuntaan.
Postuumi muistelmateos pohdiskelee ihmisen tien muodostumista13.8.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Tuija Teittinen-Tieahon muistelmateos Ajatuksen virta läpi vuosien on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Tuija Teittinen-Tieahon omaelämäkerrallinen teksti tutkii, miten ihmisen tie muodostuu: alkaen lapsuuden kuvista, nuoruuden harhailuista aina aikuisuuden suunnan ja tienviittojen etsimiseen ja löytämiseen. Tutkimuksen ja innostuksen prosessien pohtiminen on teoksen keskeisiä sisältöjä. Kanssa-ajattelijoita hän on löytänyt ennen muuta kirjallisuuden, taiteen, fiosofian ja yhteiskuntatieteen aloilta. Erityisesti kirjat ovat kulkeneet hänen mukanaan koko elämän ajan. Teoksessaan hän kuvaa ajatusten virtaa, joka on tarjonnut hänelle reittejä ymmärtää itseään ja kanssakulkijoitaan. TEITTINEN-TIEAHO, TUIJA : Ajatuksen virta läpi vuosien 192 sivua ISBN 9789524173643 Ilmestymisaika: Toukokuu 2026 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen in
Aamu Pulkkisen ja Sami Joensuun uutuusromaaneissa seikkaillaan Intiassa ja Ranskassa10.8.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Aamu Pulkkisen esikoisromaanissa Sininen tyttö kuljetaan ja koetaan tunteiden kirjo sekä yhdessä että yksin ja ajaudutaan perinteisestä parisuhteesta monisuhteisuuden pintoihin. Sami Joensuun toinen romaani Julietten toinen elämä kertoo äidistä ja tyttärestä sekä elämän kauneudesta ja varjoista, jotka voivat musertaa herkän mielen alleen.
Torikadun eläkeläisnaiset ryhtyvät suojelemaan Heinolan katuja uutuusromaanissa Torikatu 14.8.2026 11:42:44 EEST | Tiedote
Torikatu 1 on lämminhenkinen, mutta jännittävä kertomus ystävyydestä, yhteisöllisyydestä ja siitä, kuinka tavalliset ihmiset voivat yhdessä tehdä poikkeuksellisia tekoja.
Erkki Kontio käsittelee elämää mullistavaa sairautta runoteoksessaan Aamu kajastaa30.7.2026 14:01:50 EEST | Tiedote
Kertovan runouden avulla lukijalle välittyy käsitys syövän eri vaiheista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

