Laki lakkosakoista iski armotta ensi kertaa: ”Hallitus haluaa laittaa työntekijät kuriin ja nuhteeseen jättimaksujen uhalla”
19.9.2025 14:00:22 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Työtuomioistuin määräsi perjantaina 19. syyskuuta Ilmailualan unioni IAU:lle suursakot ulosmarssista, joka oli tuomioistuimen mukaan laiton. Kyseessä on ensimmäinen sakkotuomio sen jälkeen, kun hallituksen lakiuudistus nosti lakkosakkoja hurjasti.

Ilmailualan unioni IAU ja sen kolme ammattiosastoa tuomittiin perjantaina 19. syyskuuta työtuomioistuimessa liki 67 000 euron sakkoihin tapauksesta, jossa ne olivat järjestäneet ulosmarssin Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Työrauhalainsäädäntöä muutettiin viime keväänä niin, että lakkosakot nousivat rajusti. Suomen hallitus pyrkii sakkojen uhalla laittamaan oikeuksiaan puolustavat työntekijät ja ammattiliitot varpailleen, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström sanoo.
– Lakimuutoksen todellinen tavoite on estää työtaisteluita. Hallitus haluaa laittaa työntekijät kuriin ja nuhteeseen jättimaksujen uhalla. Me emme kuitenkaan aio luovuttaa, vaan puolustamme jatkossakin jäsentemme työehtoja kaikilla tarpeellisilla keinoilla, Ekström korostaa.
IAU järjesti joulukuussa 2024 ulosmarssin, koska Finnair harkitsi kahden luottamusmiehen irtisanomista. Yhtiö perusteli aikeita sillä, että työntekijät olisivat toimittaneet eteenpäin muun muassa liikesalaisuuksia. IAU:n mukaan asiakirjat liittyvät vireillä olevaan kiistaan työehdoista.
Työtuomioistuimen ratkaisu ei ollut yksimielinen vaan syntyi äänestyksellä. Osa oikeuden jäsenistä olisi määrännyt tapauksesta huomattavasti pienemmät hyvityssakot.
Työehdoista riitely ei ole kenenkään edun mukaista, Ekström muistuttaa. Hän myös korostaa sitä, että ammattiliittojen on pidettävä hyvää huolta luottamusmiesten ja luottamusedustajien asemasta.
– Luottamusmiehillä pitää olla mahdollisuus toimia, jos syntyy epäilys, että työehtoja ei noudateta. Ammattiliitto JHL ei jätä jäseniään yksin, vaikka lainsäädäntö onkin rukattu työnantajien toivomaan suuntaan. Taistelu työehtojen puolesta jatkuu tänäänkin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan EkströmJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 828 2865hakan.ekstrom@jhl.fiTietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Ammattiliitto JHL: Alkoholitestejä koskeva lainsäädäntö pitää saada ajan tasalle, työntekijää ei voi velvoittaa PEth-testiin10.9.2026 08:00:55 EEST | Tiedote
Monilla työpaikoilla rikotaan työntekijöiden henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityisyyden suojaa, kun työntekijät määrätään irtisanomisella uhaten alkoholin pitkäaikaisesta kulutuksesta kertovaan PEth-testiin. Ammattiliitto JHL vaatii, että tämä kehitys on saatava kuriin.
JHL:n laaja kysely: Työpaikat eivät huomioi vaihdevuosioireita8.9.2026 06:42:18 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n vaihdevuosia koskevaan kyselyyn vastasi lähes 10 000 jäsentä. Useimmilla työpaikoilla ei ole käytäntöjä tunnistaa saati hoitaa vaihdevuosioireita. JHL vaatii vaihdevuosien ottamista osaksi työkyvyn hoitamista.
JHL: Järjestöavustusten massiiviset leikkaukset romuttavat sote-alan turvaverkot – Lasku lankeaa kunnille ja hyvinvointialueille2.9.2026 13:14:55 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on huolissaan sote-järjestöjen avustusleikkausten vaikutuksista hyvinvointialueisiin ja kuntiin. Hallituksen toiminta näyttäytyy tässäkin hölmöläisten peitonjatkamisena.
Regeringens budgetproposition trycker Finland djupare i skuldträsket: jättelika skattenedskärningar är oansvarig politik31.8.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Regeringen föreslår en sänkning av samfundsskatten. Åtgärden tar över 800 miljoner i skatteintäkter från statskassan och skattelättnaden skulle gynna de rikaste finländarna. Medan de rika gynnas av statens politik bjuds det på ytterligare nedskärningar för vanliga medborgare.
Hallituksen budjettiesitys painaa Suomea syvemmälle velkasuohon: jättimäiset veroleikkaukset ovat vastuutonta politiikkaa31.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Hallitus esittää yhteisöveron alentamista. Toimi vie valtion kassasta yli 800 miljoonaa verotuloja ja verokevennyksen hyöty valuu rikkaimmille suomalaisille. Siinä missä rikkaat hyötyvät valtion politiikasta, tavallisille kansalaisille on tarjolla lisäleikkauksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme