Yhtiömuoto ei takaa toiminnan tehokkuutta – erityistehtävässä onnistumista on vaikea mitata
24.9.2025 06:45:00 EEST | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto | Tiedote
Valtion erityistehtäväyhtiöitä ohjaavat ministeriöt ovat onnistuneet työssään hyvin, vaikka omistajaohjauksesta löytyykin eroja. Kun kilpaillut markkinat eivät ole kirittämässä yhtiöitä kustannustehokkuuteen, ohjauksen merkitys korostuu.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) suosittaa, että erityistehtäväyhtiöiden vaikuttavuustavoitteiden arviointia ja mittareiden kehittämistä jatketaan ministeriöissä. Yritystalouden tunnusluvut eivät kerro erityistehtäväyhtiön toiminnan tuloksellisuudesta samalla tavoin kuin voittoa tavoittelevan yrityksen kohdalla. Mittareiden muodostaminen edellyttää usein yhtiökohtaista räätälöintiä.
Erityistehtäväyhtiötä perustettaessa on VTV:n mukaan myös arvioitava yhtiömuodon sopivuutta tehtävän hoitamisen kannalta. Lisäksi on otettava huomioon eduskunnan budjettivallan kaventuminen. Kun valtion varoja ja toimintaa siirretään talousarviotaloudesta valtionyhtiöihin, eduskunnan budjettivalta kaventuu ja sen ohjaus- ja valvontavaltaa siirtyy valtioneuvostolle ja yhtiöiden omille toimielimille.
”Usein toiminnan siirtämistä erityistehtäväyhtiölle perustellaan seurannan ja läpinäkyvyyden paranemisella. Toiminnasta saatava tieto ja läpinäkyvyys tapaa kasvaa vain yhtiön johdolle, mutta ei yleensä eduskunnalle eikä muulle valtionhallinnolle ja yhteiskunnalle”, sanoo tuloksellisuustarkastusneuvos Visa Paajanen.
Erityistehtäväyhtiöitä ohjaavien ministeriöiden työn ammattimaisuudessa, systemaattisuudessa ja ohjauskeinojen käytön tehokkuudessa on jonkin verran eroja. Yhtiöiden toiminnan monimuotoisuus, ministeriön toimintakulttuuri ja ohjattavien yhtiöiden määrä tuovat omat painotuksensa omistajaohjaukseen, joka voi olla ministeriön sisällä keskitettyä tai hajautettua.
VTV:n tarkastuksessa arvioitiin omistajaohjaajien omistajastrategista työtä sekä muuta omistajaohjausta erityisesti yhtiöiden erityistehtävän edistämisen näkökulmasta. Arvioinnin kohteena oli myös yhtiöiden ensisijainen tavoite eli erityistehtävän tuloksellinen toteuttaminen. Tunnusluvut eivät aina kerro yhtiön merkityksestä, kun hoidettavana on monia yhteiskunnan kannalta välttämättömiä tehtäviä. Tämän vuoksi yhtiöiden omistajariski ei aina rajoitu ainoastaan sijoitettuun pääomaan.
Suomen valtio omistaa 36 erityistehtäväyhtiötä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2023 noin 8 miljardia euroa, taseiden loppusumma noin 80 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 14 000 henkilöä.
Tutustu julkaisuun: Erityistehtäväyhtiökohtaiset omistajastrategiat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa KoivunenTuloksellisuustarkastusneuvos, effektivitetsrevisionsråd
Puh:040 733 0923etunimi.sukunimi@vtv.fiLinkit
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan osoittamiin kohteisiin tuloksellisesti lakeja ja sääntöjä noudattaen. Lisäksi VTV tukee toiminnallaan läpinäkyvää päätöksentekoa ja demokratiaa.
VTV tarkastaa valtion taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä valvoo finanssipolitiikkaa, puolue- ja vaalirahoitusta ja avoimuusrekisterin käyttöä. VTV on ylin riippumaton tarkastusviranomainen. Se toimii eduskunnan yhteydessä, ja sen asema ja tehtävät on säädetty perustuslaissa.
Statens revisionsverk säkerställer att statens tillgångar används i enlighet med riksdagens beslut, effektivt och med efterlevnad av lagar och regler. Med sin verksamhet stödjer revisionsverket dessutom ett transparent be-slutsfattande och demokrati.
Revisionsverket granskar lagligheten och ändamålsenligheten i skötseln av statsfinanserna, övervakar finanspo-litiken och användningen av öppenhetsregistret samt utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Revis-ionsverket är den högsta oberoende revisionsmyndigheten. Revisionsverket fungerar i anslutning till riksdagen och dess ställning och uppgifter föreskrivs i grundlagen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Rättelse till meddelandet: 586 organisationer lämnade in ekonomiska uppgifter inom utsatt tid2.9.2026 16:52:42 EEST | Pressmeddelande
I Statens revisionsverks meddelande i går den 1 september kl. 11.43 uppgavs att 460 organisationer hade lämnat in ekonomiska uppgifter till öppenhetsregistret inom utsatt tid. Det korrekta antalet är 586 organisationer. Den felaktiga siffran kom tyvärr med i meddelandet på grund av ett systemfel i öppenhetsregistret.
Korjaus tiedotteeseen: 586 organisaatiota ilmoitti määräaikaan mennessä taloudelliset tiedot2.9.2026 16:52:42 EEST | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) eilisessä tiedotteessa 1.9. klo 11.43 kerrottiin, että 460 organisaatiota ilmoitti avoimuusrekisteriin taloudelliset tiedot määräaikaan mennessä. Oikea luku on 586 organisaatiota. Väärä luku tuli valitettavasti tiedotteeseen avoimuusrekisterin järjestelmävirheen vuoksi.
Det mest omnämnda projektet i början av året var reformen av upphandlingslagen och den mest omnämnda personen var Matias Marttinen1.9.2026 11:43:32 EEST | Pressmeddelande
145 organisationer har ännu inte lämnat in en anmälan till öppenhetsregistret, som upprätthålls av Statens revisionsverk (VTV).
Alkuvuonna avoimuusrekisterin useimmin mainittu hanke oli hankintalain uudistamishanke ja mainituin henkilö Matias Marttinen1.9.2026 11:43:32 EEST | Tiedote
145 organisaatiota ei vielä ole tehnyt ilmoitusta Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) ylläpitämään avoimuusrekisteriin.
Punktvis användning av artificiell intelligens ger ingen betydande effektiviseringsnytta inom statsförvaltningen10.6.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Artificiell intelligens förväntas effektivisera också den offentliga förvaltningen och tjänsterna. Man har kommit i gång med utvecklingen av artificiell intelligens inom statsförvaltningen, men som helhet utnyttjas artificiell intelligens endast i liten utsträckning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme