Varusmiesikäisiä on tuettava nikotiinituotteiden käytön lopettamisessa
23.9.2025 08:31:08 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Henkilöstön esimerkki ja terveydenhuollon tuki ovat tärkeitä, jotta varuskunnissa voidaan vähentää nikotiinituotteiden käyttöä. Ettei nuoren riippuvuutta nikotiinituotteisiin syntyisi, käytön ehkäisy olisi aloitettava jo alakoulussa

Nikotiini on voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava aine, joka heikentää suoritus- ja työkykyä sekä altistaa vakaville sairauksille. LL Maria Danielsson väitöstutkimuksessa varusmiehistä käytti vuonna 2014–2016 nuuskaa 35 prosenttia ja tupakkaa 38 prosenttia. Käyttömäärät olivat suuria.
– Päivittäiset nuuskan käyttäjät pitivät nuuskaa suussa yli kuusi tuntia päivässä ja käyttivät noin 10 annosta vuorokaudessa. Tupakoitsijat polttivat keskimäärin 10 savuketta päivässä. Tupakoinnin haitat tunnettiin varusmiesten keskuudessa hyvin, mutta vain viidennes piti nuuskaa erittäin haitallisena terveydelle. Tieto nuuskan terveyshaitoista ja aiemmat lopettamisyritykset lisäsivät lopettamishalukkuutta, Danielsson avaa.
Erityisen tärkeää varuskunnissa on kouluttajatehtävissä toimivien ja varusmiesjohtajien oma esimerkki ja kannustus nikotiinittomuuteen. Danielsson painottaa, että henkilöstö voi kertoa nikotiinituotteiden haitallisista vaikutuksista suorituskykyyn, puuttumalla tarvittaessa käyttöön ja luomalla selkeät pelisäännöt. Varusmiesterveydenhuollolla on tärkeä rooli nikotiinittomuuden ja vieroittautumisen tukena.
Ehkäisy tärkeää aloittaa jo alakoulussa
Tutkimuksessa havaittiin, että mitä nuorempana nikotiinituotteiden käyttö aloitetaan, sitä suurempi riski on jäädä säännölliseksi käyttäjäksi. Tutkitut nuoret olivat aloittaneet nuuskan käytön keskimäärin 16-vuotiaina ja tupakan käytön 15-vuotiaina.
– Nuuskan ja tupakan käytön ehkäisy tulisi aloittaa jo alakoulussa. Tutkimuksessa huomasin, että nuoret eivät tiedä tai he aliarvioivat nuuskan terveyshaittoja. Viime vuosina nuuskan rinnalle ovat tulleet nuorten suosimat nikotiinipussit. Koulujen, terveydenhuollon, varuskuntien ja vanhempien olisi tärkeää tehdä laaja-alaista yhteistyötä, jotta nuoret ymmärtäisivät nikotiinituotteiden haitat ja saisivat tukea käytön lopettamiseen, Danielsson painottaa.
Maria Danielsson väittelee 26.9.2025 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Characteristics of tobacco and snus use among young Finnish male conscripts and personnel of the Finnish Defence Forces". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Athena, sali 107, Siltavuorenpenger 3A.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria DanielssonHelsingin yliopisto
Puh:0415304747maria.danielsson@helsinki.fiJanne HuovilaViestinnän asiantuntija
Puh:0504620810janne.huovila@helsinki.fiTietoa Helsingin yliopistosta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Suuret suojelualueet auttavat pohjoisia lintulajeja selviämään ilmastonmuutoksesta10.9.2026 12:00:33 EEST | Tiedote
Kylmään ilmastoon sopeutuneet lintulajit tarvitsevat pärjätäkseen suuria suojelualueita. Etelä-Suomen pienet ja hajanaiset suojelualueet eivät riitä turvaamaan niiden tulevaisuutta ilmaston lämmetessä.
Älypotkupuku kuvaa vauvan liikkumistaitojen kehittymistä8.9.2026 07:50:32 EEST | Tiedote
MAIJU-älypotkupuku rekisteröi vauvojen liikkeitä kotona leikin aikana ja tuotti vertailukäyriä motoristen taitojen kehityksestä. Suurin osa käyristä erotteli myös lapset, joiden motorinen kehitys poikkesi tavanomaisesta
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme