SDP:n Haatainen: Kansainvälinen rauhanpäivä olisi hyvä ajankohta Palestiinan tunnustamiselle
21.9.2025 09:06:58 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Tänään 21.9. vietetään YK:n kansainvälistä rauhanpäivää, jonka tarkoituksena on vahvistaa rauhaa niin kansojen sisällä kuin niiden välilläkin. Vuoden 2025 rauhanpäivän teemana on ”Act Now for a Peaceful World”.

– Maailma ympärillämme näyttää tällä hetkellä hyvin sotaisalta. Kaikki teot, joilla edistetään rauhaa maailmalla, ovat nyt äärimmäisen tärkeitä. Sodista, konflikteista ja väkivaltaisuuksista kärsivät yleensä eniten he, jotka niiden syntyyn ovat vähiten vaikuttaneet - viattomat siviilit, naiset ja lapset”, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Haatainen (sd) sanoo.
Rauhanpäivän alla Suomen hallituksella olisi mahdollisuus kantaa oma kortensa kekoon rauhaisamman maailman puolesta. Orpon hallitus ei kuitenkaan ole ollut halukas tunnustamaan Palestiinan valtiota hallituksen sisäisten ristiriitojen takia.
Siksi SDP jätti perjantaina yhdessä vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa välikysymyksen hallituksen toimintakyvystä Palestiinan valtion tunnustamisesta.
– Gazaan humanitaarinen tilanne on järkyttävä. YK:n alainen riippumaton tutkintakomissio ilmoitti tällä viikolla Israelin syyllistyvän Gazassa kansanmurhaan, Haatainen toteaa.
Ensi viikolla alkaa YK:n yleiskokous, jossa moni Suomen viiteryhmään kuuluva maa on etenemässä Palestiinan tunnustamisessa.
– Ulkopoliittisen instituutin tutkija Timo R. Stewart on todennut, että jos ei nyt tunnusta Palestiinan valtiota, niin käytännössä vastustaa sitä. Näin kansainvälisenä rauhan päivänä vetoan hallitukseen: Jättäkää erimielisyydet taakse näin perustavanlaatuisesti ihmisyyttä koskevassa asiassa ja esittäkää Palestiinan tunnustamista. Vain siten voidaan edistää Suomen ulkopoliittisen linjan mukaista kahden valtion mallia ja saavuttaa kestävä rauha alueelle, Haatainen vetoaa hallitukseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula HaatainenKansanedustaja, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja
Puh:09 432 3026Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Pienyrittäjät maksavat hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskun6.9.2026 10:51:41 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoisen hallituksen talouslinja on koko vaalikauden ajan suosinut suuryrityksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt5.9.2026 11:17:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme