Pohjoisen marjat nousevat tutkimuksen kärkeen – hillasta löytyi lupaavia nanorakkuloita
24.9.2025 05:06:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston johtamassa tutkimuksessa on löydetty hillasta eli lakasta nanokokoisia pienoisrakkuloita eli nanovesikkeleitä, joilla voi olla merkittäviä terveysvaikutuksia.

Tutkimuksen mukaan hillan nanovesikkelit kuljettavat biologisesti aktiivisia molekyylejä, kuten mikro-RNA:ta. Ne säilyvät ehjinä ruoansulatuskanavassa, imeytyvät verenkiertoon ja kohdentuvat tarkasti tiettyihin kudoksiin. Koeolosuhteissa havaittiin, että vesikkelit voivat hillitä tulehdusta ja jopa estää syöpäsolujen kasvua.
Löytö avaa mahdollisuuksia hyödyntää marjojen nanovesikkeleitä ravitsemuksessa, lääkekehityksessä ja hyvinvointituotteissa. Tulevaisuudessa näitä vesikkeleitä voitaisiin käyttää lääkemolekyylien kohdentamisessa kudoksiin, mikä voisi vähentää lääkkeiden sivuvaikutuksia verrattuna perinteisiin menetelmiin.
Nanovesikkelien tutkimus on kansainvälisesti kasvava ala. Suomessa hilla ja muut pohjoisen havumetsävyöhykkeen marjat tarjoavat ainutlaatuisen tutkimuskohteen.
”Kotoisten marjojen ja myös puiden nanovesikkelitutkimus on uusi, monin tavoin lupaava tutkimusala. Muualla on aiemmin tutkittu esimerkiksi vihanneksia”, kertoo yliopistotutkija Soile Jokipii-Lukkari Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan tutkimusyksiköstä. ”Mustikallakin on terveysvaikutuksia, joten olemme sitä tutkineet ja onnistuneet jo eristämään myös mustikan nanovesikkeleitä”.
Parhaillaan tutkitaan myös kuusen nanovesikkeleitä, jotka esiintyvät bioaerosoleina. Niiden avulla voidaan saada uutta tietoa metsien terveysvaikutuksista ja ilmastonmuutoksen aiheuttamista muutoksista.
”Nanovesikkelit ovat osa luonnon kehittämää lajien välistä viestintäjärjestelmää. Ne muodostuvat RNA:sta, proteiineista ja metaboliiteista – eräänlaisesta biokielestä – joka ohjaa solujen toimintaa monin tavoin. Vesikkelitutkimus avaa uusia mahdollisuuksia ymmärtää, miten eliöt sopeutuvat ilmastonmuutokseen ja lajikirjon muutoksiin”, kertoo Oulun yliopiston kehitysbiologian professori Seppo Vainio.
”Nykytiedon perusteella voimme olettaa, että nanovesikkeleitä löytyy myös puolukasta ja muistakin Suomen marjoista”, Jokipii-Lukkari jatkaa. ”Jatkotutkimuksessa meitä kiinnostaa vesikkelien mahdollisuudet monella rintamalla, kuten marjojen ja eliöiden välisessä vuorovaikutuksessa mikro-RNA:n kautta.”
Tutkimuksen löydökset voivat myös vauhdittaa suomalaista elintarvike- ja hyvinvointiteollisuutta. Hillaa hyödynnetään jo esimerkiksi kosmetiikassa, mutta nanovesikkelien tunnistaminen antaa marjalle uudenlaista arvoa tulevaisuuden superruokana ja mahdollisena lääkinnällisenä raaka-aineena.
Nanovesikkeleitä eristetään esimerkiksi nanoselluloosa-kalvojen avulla, joita Oulun yliopiston kuitu- ja partikkelitekniikan tutkimusyksikkö on ollut mukana kehittämässä.
Uusi tutkimus hillan nanovesikkeleistä julkaistiin elokuussa 2025 Nanoscale-tiedelehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Seppo Vainio, Oulun yliopisto, Kvantum-instituutti, 040 747 0939, seppo.vainio@oulu.fi
Yliopistotutkija Soile Jokipii-Lukkari, Oulun yliopisto, ekologian ja genetiikan tutkimusyksikkö, 040 589 4287, soile.jokipii-lukkari@oulu.fi
Kaisu KoivumäkiViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: luonnontieteet, vety-, teräs- ja vesitutkimus
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Kuljetuskustannukset ja taloudellinen eriarvoisuus vaikuttavat ruoan globaaliin saavutettavuuteen7.9.2026 09:40:35 EEST | Tiedote
Maailmanlaajuinen ruokaturva ei riipu pelkästään siitä, kuinka paljon ruokaa tuotetaan, vaan myös siitä, kuinka hyvin liikenneverkosto mahdollistaa ruoan kuljettamisen kysynnän ja tarjonnan välillä. Tuore tutkimus osoittaa, että kuljetusverkostoilla ja taloudellisella eriarvoisuudella on keskeinen merkitys ruoan saavutettavuudelle eri puolilla maailmaa. Oulun yliopiston johtama tutkimusryhmä kehitti yhdessä Aalto-yliopiston ja Pellervon taloustutkimuksen (PTT) tutkijoiden kanssa uuden paikkatietopohjaisen saavutettavuusanalyysin. Menetelmän avulla tutkijat yhdistivät maailmanlaajuisia aineistoja ruoantuotannosta, kysynnästä, liikenneinfrastruktuurista ja kuljetuskustannuksista arvioidakseen, kuinka tehokkaasti kuljetusjärjestelmät yhdistävät ruoan kysynnän ja tarjonnan erilaisissa skenaarioissa.
Kiusaaminen ei ala kiusaamisena – tutkija kertoo varhaiset merkit, jotka jäävät aikuisilta usein huomaamatta7.9.2026 06:22:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten keskinäinen kiusaaminen rakentuu vähitellen jo kauan ennen kuin tilanne näyttää ulospäin kiusaamiselta, häirinnältä tai väkivallalta. Tutkija korostaa aikuisten roolia varhaisessa tunnistamisessa.
Uusi tutkimus lupaa keinoja ennenaikaisten synnytysten ehkäisyyn3.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet laajassa geneettisessä aineistossa yhteyden alfa-1-antitrypsiinin ja ennenaikaisten synnytysten välillä. Alfa-1-antitrypsiini hillitsee tulehdusta ja suojaa kudoksia vaurioilta. Yli 200 000 äidin geneettisiä tietoja kattaneessa analyysissä tietty alfa-1-antitrypsiinin geenimuoto liittyi lyhyempään raskauteen.
Uusien professorien juhlaluennot 10.9. klo 17 Oulun keskustakirjastolla ja Ylen Avoimessa Areenassa2.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
Uudet professorit johdattelevat kuulijoita ajankohtaisten tutkimusteemojensa ääreen kaikille avoimilla juhlaluennoilla. Perinteiset juhlaluennot järjestetään nyt Oulun keskustakirjastolla ja niitä voi seurata myös Ylen Avoimessa Areenassa.
Suomenopettajat: Maahanmuuttajia tarvitaan suomenkieliseen korkeakoulutukseen1.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Keskustelu suomen kielen vaikeudesta kaventaa ymmärrystä maahanmuuttajien mahdollisuuksista työllistyä suomenkieliseen työelämään, sanovat suomen kielen yliopisto-opettajat Tanja Seppälä ja Liisa Väisänen Oulun yliopistosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme