Hirvitorniin kajoaminen on rikos - tarkasta torni aina ennen nousua
Älä anna kenenkään nousta hirvitorniin tarkastamatta tornia ensin itse - etenkään lapsen tai nuoren. Ampumaturvallisuutta varten rakennettu torni muuttuu rikollisen käsissä ihmisansaksi. Tarkastamattomaan torniin noususta seurauksena voi olla vakava loukkaantuminen, jopa kuolema.

Metsästäjäliiton syyskuussa 2025 teettämän kyselyn (n=82) perusteella paikoin Suomessa on havaittu hirvitorneihin kohdistunutta ilkivaltaa.
Ilkivalta ja häirintä näyttävät kyselyn perusteella olevan satunnaisia, mutta laajalle levinneitä ilmiöitä koko maassa. Erityisesti Kymen, Uudenmaan ja Pohjois-Savon piireistä ilmoitettiin useita havaintoja.
Alueellisesti raportoitiin jopa kahdeksan tai kymmenen tornin sabotaaseista. Yleisimmät ilkivallan muodot olivat tornien kaataminen ja rakenteiden sahaaminen.
Metsässä liikkuvien terveys ja elämä vaarannettu
Hirvitornien vahingoittajat vaarantavat kaikkien luonnossa liikkujien terveyden. Esimerkiksi lapset ja nuoret saattavat kokea houkutusta nousta metsästystorniin. Metsästystorneihin kohdistuvasta ilkivallasta on aina ilmoitettava poliisille.
– 90 prosenttia kyselyymme vastanneista ilmoitti, että tornit rakennetaan seurassa ampumaturvallisuuden parantamiseksi. Tornista ammuttaessa luoti päätyy kohteen lävistettyään maahan. Ilman tornia luoti jatkaa matkaa ilmassa, kertoo Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors.
Kolme neljästä kyselyyn vastaajasta ilmoitti tarkastavansa tornin kunnon aina ennen torniin nousua. Metsästysseurat kehottavat neljässä tapauksessa viidestä toimimaan näin.
”Olisi voinut käydä vielä pahemmin”
Yksi loukkaantuneista on salolainen Marko Laine, joka putosi ansaksi muutetusta tornista heinäkuussa. Laineelta murtui sormi, myös polven nivelsiteet venähtivät.
– Sekä polvi että sormi särkevät edelleen, enkä pysty suoristamaan sormea kunnolla. Olisi voinut käydä pahemmin, jos olisin lyönyt pääni tai murtanut niskan, kertoo Laine.
Laine on kiitollinen, ettei torniin noussut hänen sijaansa kukaan hänen seuransa vanhemmista metsästäjistä.
Alueella on torneja rikottu aiemminkin. Liedossa 10-tien varrella oleva torni kaatui viime kesänä pienestä tönäisystä.
– Ei tarvitse olla lääkäri ymmärtääkseen, että hirvitornista putoaminen voi johtaa vakaviin vammoihin, toteaa metsästäjä ja lääkäri Saku Ruohonen.
Metsästystä häiritään myös muuten
Noin 16 prosenttia vastaajista ilmoitti kokeneensa myös muuta metsästyksen häirintää kuin tornien rikkomista. Esimerkiksi hirvipassimiehiä saavutaan häiritsemään ja metsästysalueella liikutaan ja melutaan tahallisesti.
Laillisen metsästyksen häirintä on rikos metsästyslain 31§ mukaisesti.
– Kyse on elämästä piittaamattomuudesta hyvin laajassakin mielessä. Hirvenmetsästys vähentää tutkitusti hirvikolareita. Eläinkolarien väheneminen on metsästyksen olennainen seuraus yhteiskunnassa, muistuttaa Ere Grenfors.
--
Hirvitorneihin kohdistuneesta ilkivallasta raportoitiin seuraavilla paikkakunnilla:
Aura, Espoo, Hämeenlinna, Hollola, Iitti, Joroinen, Järvenpää, Kalajoki, Kausala, Kouvola, Kuopio, Lieto, Liperi, Marttila, Mäntsälä, Nokia, Nurmijärvi, Salo, Säkylä, Tampere, Tuusula ja Virrat.
Muuta metsästyksen häirintää raportoitiin seuraavin paikkakunnin:
Espoo, Hausjärvi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Iitti, Joroinen, Kouvola, Lieto, Liperi, Mäntsälä, Nokia ja Riihimäki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ere GrenforsLuonnon- ja riistanhoitopäällikköMetsästäjäliitto
Puh:050 569 8916ere.grenfors@metsastajaliitto.fiKuvat

Linkit
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Hirvikoira joutui suden raatelemaksi Kiihtelysvaarassa6.11.2025 12:14:54 EET | Uutinen
Susi repi harmaata norjanhirvikoiraa kesken treenin Joensuun Kiihtelysvaarassa 31. lokakuuta. Koira jouduttiin viemään eläinlääkäriin paikattavaksi ja toipuu nyt kotona.
Susi raateli hirvikoiraa Pyhtäällä6.11.2025 10:02:45 EET | Uutinen
Nuori itäsiperianlaika Ketku törmäsi hirveä hakiessaan suteen Pyhtäällä 2. marraskuuta. Sudelta karkuun päässyt koira oli torstaihin asti tarkkailtavana eläinklinikalla, kunnes se päätettiin lopettaa.
Lumijälkilaskennalla tuetaan kanta-arviota ensi talvena – metsästäjät avainasemassa ilves- ja susikantojen seurannassa5.11.2025 15:52:22 EET | Uutinen
Metsästäjäliitto koordinoi tulevana talvena ilveksen ja suden lumijälkilaskennan. Tarkentuvilla tiedoilla tuetaan osaltaan näiden lajien kanta-arvioiden muodostamista. Suden DNA-näytteistä Metsästäjäliitto maksaa jäsenseuroille viime talven tapaan palkkion, joka tuplataan uusilta reviireiltä.
Susi iski hampaansa koiraan hirvijahdissa Mynämäellä4.11.2025 09:30:20 EET | Uutinen
Susi hyökkäsi karjalankarhukoiran kimppuun kesken hirvijahdin Mynämäellä 29. lokakuuta. Koira vietiin eläinlääkäriin tikattavaksi ja vaikuttaa omistajansa mukaan pikkuhiljaa toipuvan.
Susi raateli ajokoiran Kankaanpäässä3.11.2025 10:01:03 EET | Uutinen
Nuori dreeveriuros Eemeli oli saanut juuri ketunajon käyntiin 28. lokakuuta Kankaanpään Mateella, kun susi hyökkäsi koiran kimppuun ja raateli sen pahoin. Eemeli leikattiin, mutta se oli saanut niin vakavia sisäisiä vammoja, että koira jouduttiin lopettamaan seuraavana päivänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme