Minja Koskela: Oikeistohallituksen uudet lakiesitykset keskittyvät köyhyyden lisäämiseen ja työttömien kurittamiseen
22.9.2025 14:27:23 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela kritisoi Orpon hallituksen tänään eduskunnalle antamia niin sanottuja budjettilakeja. Hallitus esittää mm. 74 miljoonan euron leikkausta toimeentulotukeen eli viimesijaiseen sosiaaliturvaan sekä työttömyysturvaan liittyvien sanktioiden ja velvotteiden kiristämistä.

– Samalla kun asunnottomuus ja ruoka-avun tarve kasvavat, hallitus on päättänyt pudottaa kymmeniä tuhansia suomalaisia köyhyyteen leikkaamalla yhä uudestaan sosiaaliturvaa. Pelkästään toimeentulotuen “kokonaisuudistukseksi” nimetty leikkauslaki pudottaa arviolta yli 28 000 uutta suomalaista köyhyyteen, Koskela sanoo.
Sosten laskelmien mukaan toimeentulotukiheikennykset lisäisivät pienituloisten määrää yhteensä noin 28 400 henkilöllä, joista lapsia on 8 500. Lukuisat asiantuntijat ovat huomauttaneet kiristyvien sanktioiden ja leikkauksien kohdistuvan myös ihmisiin, joilla on lääkärinlausunto työkyvyttömyydestä.
– Työkyvyttömien ihmisten toimeentulon romuttaminen ei saa ketään työllistymään vaan johtaa yhä kasvavaan eriarvoistumiseen ja pahoinvoinnin lisääntymiseen. Samalla miljonääreille ja suuryrityksille jaetaan kuitenkin valtavia veronalennuksia, Koskela sanoo.
Hallitus esittää työttömyysturvan seuraamusjärjestelmän eli sanktioiden kiristämistä. Jatkossa ensimmäisestä virheestä ei seuraisi enää huomautusta vaan välitön karenssi. Lisäksi työttömyysturvan voisi aiempaa helpommin menettää toistaiseksi.
– Työttömyysturvabyrokratian lisääminen ei luo työpaikkoja vaan työttömien kiusaaminen näyttää olevan oikeistohallitukselle itseisarvo. Käytännössä työttömät ja muut pienituloiset laitetaan maksamaan hinta hallituksen katastrofaalisesti epäonnistuneesta työllisyyspolitiikasta sekä rikkaiden veronalennuksista, Koskela sanoo.
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Datakeskushankkeille tarvitaan sitovat valtakunnalliset ehdot – suomalaiset eivät saa joutua maksamaan sähkölaskuissaan teknojättien megavoittoja10.9.2026 15:21:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä Suomessa ei ole varauduttu riittävästi massiivisten datakeskushankkeiden vyöryn seurauksiin. Ryhmä vaatii valtakunnallisen tason ohjausta ja hyväksymismenettelyä uusille datakeskushankkeille.
Mai Kivelä: Datakeskuksia tulee verottaa ja niiden määrää rajoittaa10.9.2026 14:51:31 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan on kriittistä, että suomalainen yhteiskunta saa tänne sijoittuvista datakeskuksista asianmukaisen hyödyn - tähän tarkoitukseen on kehitettävä erillinen datakeskusvero. Datakeskusten määrää tulee lisäksi rajoittaa ehdollisuuden avulla.
Minja Koskela: Suomalaiset valitsevat hyvinvointivaltion – eivät leikkauslistoja10.9.2026 13:21:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muistuttaa, että suomalaisten selkeä enemmistö valitsisi sopeuttamisen keinoksi mieluummin veronkorotukset kuin leikkaukset.
Pia Lohikoski: Kenelle lankeaa datakeskusten sähkölasku?10.9.2026 09:45:05 EEST | Tiedote
Fortum on solminut Googlen kanssa 22 vuoden sähkönostosopimuksen osana Googlen miljardiluokan datakeskusinvestointeja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski vaatii hallitukselta selvitystä siitä, miten datakeskusbuumi vaikuttaa suomalaisten sähkön hintaan, sähkön riittävyyteen ja huoltovarmuuteen.
Jessi Jokelainen: Opettajat eivät voi yksinään ratkaista Pisa-tulosten suuntaa8.9.2026 15:13:33 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen tyrmää kokoomusministeri Karoliina Partasen väitteet, joiden mukaan kokoomuksen pitkä linja on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen vahvistaminen. Partanen kommentoi Pisa‑tuloksia Instagramissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme