Työttömyydessä laskua kuukauden takaiseen Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaalla oli elokuun lopussa noin 22 700 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 500 henkeä (+7 %) enemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä kuitenkin laski heinäkuusta 2800 hengellä. Vähennystä toteutui kaikissa pääammattiryhmissä, mutta erityisesti naisvaltaisissa opetus- ja kasvatusalan ammattinimikkeissä (koulunkäyntiavustajat, lastenhoitotyöntekijät ym.). Muutokseen liittyy normaalia säännöllistä kausivaihtelua.

Maakunnan työttömyysaste (11,7 %) oli kuun lopussa valtakunnan kuudenneksi korkein. Seuduittain tarkasteltuna maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Haapavesi-Siikalatvan seutukunnassa (8,5 %) ja korkein Oulunkaaren seutukunnassa (13,5 %). Kunnista matalin työttömyysaste oli Limingassa (5,7 %) ja korkein Pudasjärvellä (15,0 %). Oulun työttömyysaste oli 13,5 prosenttia.
Elokuun aikana kuntien työllisyyspalveluihin ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla avoimeksi noin 1 910 uutta työpaikkaa, mikä on noin 540 paikkaa vähemmän kuin vuosi sitten. Määrällisesti eniten uusia työpaikkoja oli tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. myyjät, tarjoilijat ja lähihoitajat), rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (mm. kirvesmiehet ja rakennuspuusepät, moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat sekä talonrakentajat) sekä muille työntekijöille (mm. toimisto- ja laitossiivoojat, rakennusalan avustavat työntekijät ja pikaruokatyöntekijät). Uusien avoimien työpaikkojen määrä laski viime vuodesta lähes kaikissa ammattiryhmissä. Lasku oli määrällisesti suurinta asiantuntijoiden ammattiryhmässä (-310 työpaikkaa). Uusien avoimien paikkojen määrä kasvoi eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden ryhmässä (+50 työpaikkaa).
Pitkäaikaistyöttömiä oli Pohjois-Pohjanmaalla elokuussa noin 9 900 henkilöä (+ 900 hlöä vuodentakaisesta). Määrä on valtakunnan kolmanneksi korkein. Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli elokuun lopussa 5 200, mikä on noin 900 henkilöä edellisvuotta enemmän. Pitkäaikaistyöttömistä naisia oli 41 prosenttia ja miehiä 59 prosenttia.
Elokuussa työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi kaikissa ikäryhmissä. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli kuun lopussa 3 420, mikä on 330 nuorta enemmän kuin vuosi sitten. Maakunnan nuorisotyöttömyysaste (16 %) on valtakunnan kuudenneksi korkein. Seuduittain tarkasteltuna korkein nuorisotyöttömyysaste oli Oulun seutukunnassa (17,3 %) ja matalin Haapavesi-Siikalatvan seutukunnassa (7,1 %).
Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste kuun lopussa oli 19,3 %. Laskua viime vuodesta on 5,8 prosenttiyksikköä. Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli kaikkiaan noin 5 400 henkilöä. Uuden valtakunnallisen asiakastietojärjestelmän käyttöönoton takia tiettyjä palveluita koskevien tietojen siirty-misessä on ollut ongelmia. Ongelmat koskevat erityisesti työvoimakoulutusta, valmennuksia ja mahdollisesti myös työkokeiluja, joiden elokuuta koskevat lukumäärät voivat olla liian pieniä. Tällä saattaa olla vaikutusta myös aktivointiasteeseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Niina Kallio (tilastot), 0295 038 282
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
- Työllisyyskatsaukset verkkoversiona (tyollisyyskatsaus.fi)
- Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoiden kuvia, lukuja ja aineistoja (ely-keskus.fi)
- Työnvälitystilaston data vapaasti tarjolla (pxdata.stat.fi)
- Työllisyyskatsausten ja tilastojen julkistamispäivät vuonna 2025 (tyomarkkinatori.fi)
- Tilastokeskuksen kuukausittain päivittyvä Työvoimatutkimus (stat.fi)
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi nimitetty Jaana Korhonen27.11.2025 14:06:43 EET | Tiedote
Valtioneuvosto on nimittänyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Jaana Korhosen ajalle 1.1.2026–31.12.2030.
Valtatien 20 parantaminen välillä Korvenkylä–Kiiminki: yleissuunnitelmavaiheen viimeinen yleisötilaisuus 4.12.27.11.2025 09:29:23 EET | Tiedote
Valtatien 20 Korvenkylän ja Kiimingin välisen osuuden yleissuunnitelman laatiminen on edennyt loppusuoralle. Viimeistelyvaiheessa oleva yleissuunnitelmaluonnos esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa Oulussa.
Työttömiä edellistä kuukautta enemmän Pohjois-Pohjanmaalla25.11.2025 08:03:52 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli lokakuun lopussa noin 23 100 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 henkeä (+6 %) enemmän kuin vuosi sitten. Syyskuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi noin 700 henkilöllä. Matalasuhdanne pitää maakuntaa edelleen otteessaan - selkeä talouskäänne on epätodennäköinen vielä lähikuukausien aikana. Työnantajilla ei ole merkittävää tarvetta tai mahdollisuutta rekrytoida, ja tämä näkyy alhaisena työpaikkatarjontana verrattuna aiempaan.
Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote
Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.
Nokia Oyj:lle suojelualue Kuusamoon11.11.2025 09:01:10 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on perustanut Kuusamoon Nokia Oyj:n hakemuksesta noin 31 hehtaarin suuruisen Riekamojärven–Juumansuon suojelualueen yhtiön omistamalle kiinteistölle. Perustettu suojelualue sijaitsee Riekamojärven ja Juuman–Käylän välisen maantien välissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme