Kaavamuutokset vauhdittavat Paraisten kasvua
23.9.2025 11:47:07 EEST | Paraisten kaupunki | Tiedote
Paraisten valtuusto hyväksyi maanantaina kolme tärkeää kaavamuutosta, joilla keskustan kasvua vauhditetaan seuraavien vuosien aikana.

Valtuuston hyväksymät kaavamuutokset mahdollistavat uutta kasvua Paraisten keskusta-alueelle. Kaavamuutosten myötä niin asumisen mahdollisuudet, turvallisuus kuin elinkeinoelämä kehittyvät, kun uuden pelastusaseman rakentamisen ja Keskon uuden liikekiinteistön lisäksi keskustan asuntorakentamiseen panostetaan.
– Tämä on tärkeä askel Paraisten keskustan kehitystyössä, jonka tarkoituksena on tuottaa 500 uutta asuntoa 5 vuoden aikana. Turun naapurikuntana näemme, että meillä on valtavasti kasvupotentiaalia joka kehittyy entisestään tulevan Paraistenväylän myötä. Tulemme Paraisilla olemaan yhä lähempänä Turun keskustaa, sanoo Paraisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sandra Bergqvist.
Paraisten kaupunginjohtaja Tom Simola on ripeästä kaavoitustyöstä ja päätöksenteosta mielissään.
– Kaavoitusprosessi on sujunut poikkeuksellisen sulavasti, mistä olen todella iloinen. Virkamiesten ja poliitikkojen sujuvalla yhteistyöllä kasvulle annetaan parhaat mahdollisuudet, Simola sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tom SimolaKaupunginjohtajaPargas stad / Paraisten kaupunki
Puh:050 558 2270tom.simola@pargas.fiSandra BergqvistKaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Puh:+358 40 5341108Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki
Pargas övergår till Åbo ekonomiska region från och med 1.1.202711.9.2026 12:30:21 EEST | Pressmeddelande
Statistikcentralen har beslutat om en revidering av indelningen i ekonomiska regioner från och med den 1 januari 2027. Till följd av beslutet övergår Pargas från Åbolands ekonomiska region till Åbo ekonomiska region.
Parainen siirtyy Turun seutukuntaan 1.1.2027 alkaen11.9.2026 12:30:21 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on päättänyt seutukuntajaon uudistamisesta 1.1.2027 alkaen. Päätöksen myötä Parainen siirtyy Turunmaan seutukunnasta Turun seutukuntaan.
Från hav till hav – Pargas stad bjuder in till workshop om centrumets framtid2.9.2026 10:59:03 EEST | Pressmeddelande
Hur ska Pargas centrum utvecklas under de kommande årtiondena? Den 24 september får invånare och andra intresserade möjlighet att vara med och forma den gemensamma riktningen för centrumets utveckling.
Mereltä merelle – Paraisten kaupunki kutsuu työpajaan keskustan tulevaisuudesta2.9.2026 10:59:03 EEST | Tiedote
Miten Paraisten keskustaa tulisi kehittää tulevina vuosikymmeninä? Syyskuun 24. päivänä asukkailla ja muilla kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua keskustan kehittämisen yhteisen suunnan muodostamiseen.
Pargas attraktionskraft växer20.8.2026 11:08:10 EEST | Nyheter
Flera byggprojekt tar nu fart i Pargas centrum och stärker utbudet av bostäder nära service och goda trafikförbindelser. Satsningarna är en del av den långsiktiga utvecklingen av centrum och stöder stadens mål att växa, stärka sin attraktionskraft och skapa förutsättningar för ett levande centrum.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme