Kokoomuksen Kopra: Orpon hallitus on tehnyt lähihistorian suurimman urakan julkisen talouden tasapainottamiseksi
23.9.2025 13:13:19 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra korosti pitämässään ryhmäpuheessa, että Suomen talous nousee vain työllä ja yrittämisellä. Kopra muistutti vasemmistohallituksen jättäneen työllisyyden jo valmiiksi heikkenevälle uralle, ja painotti Orpon hallituksen tehneen yhden lähihistorian suurimmista urakoista julkisen talouden tasapainottamiseksi. "Käännämme jokaisen kiven, jotta jokaisella olisi mahdollisuus työhön, toimeentuloon ja parempaan huomiseen", Kopra linjasi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra korosti budjettikeskustelussa, että hallituksen työn ja yrittämisen verotusta keventävät päätökset ovat todellinen kasvutoimi koko Suomelle.
"Koko Suomi hyötyy, kun saamme tähän maahan enemmän hyvätuloisia veronmaksajia ja heidän työpanoksensa. Ja ennen kaikkea ihmiset saavat vapauden päättää itse, mihin rahansa käyttävät”, Kopra sanoi.
Kopra painotti Orpon hallituksen tehneen lähihistorian suurimman urakan julkisen talouden tasapainottamiseksi.
”Yli kymmenen miljardin sopeutukset tehdään, jotta jälkeemme jäisi muutakin kuin velkaa ja rapistuvat palvelut. Ei taida lähihistoriasta hallitusta, jota olisi sitonut näin vahva tahto kammeta Suomi ylös siitä suosta, johon se on vuosien aikana upotettu", Kopra sanoi.
Hallituksen toimet ovat merkittävästi hidastaneet velkaantumista. Sopeutusten ansiosta on voitu vahvistaa myös turvallisuutta ja nostaa puolustusmenot historiallisen korkealle tasolle.
Kopra muistutti opposition jättäneen edeltävän hallituskauden jälkeen suomalaisille laskun, jonka maksamiseen menee vuosia.
"Tarjolla ollut halpa lainaraha ja kyvyttömyys tehdä vaikeita päätöksiä oli vasemmiston käsissä tuhoisa yhdistelmä. Mutta eniten ihmetyttää, että edes velkarahan turvin ette saaneet suomalaisten palveluja parannettua. Työllisyydenkin jätitte heikkenevälle uralle. Kokoomus haluaa mieluummin panostaa palveluihin, kuin maksaa velkalainojen korkoja pankkiireille", Kopra viittasi massiivisesti kasvaneisin korkomenoihin.
Kopra painotti tuoreiden työllisyyslukujen alleviivaavan entisestään kasvunäkymien vahvistamisen tärkeyttä.
"Suomen taloudessa tapahtuu hyviä asioita, mutta työttömyys koskettaa edelleen liian monia. Me käännämme jokaisen kiven, jotta jokaisella olisi mahdollisuus työhön, toimeentuloon ja parempaan huomiseen. Siksi olemme tehneet lukuisan määrän uudistuksia, jotta työlle ja yrittäjyydelle olisi otollisemmat olosuhteet maassamme”, Kopra linjasi.
Kopran pitämä ryhmäpuhe (muutokset puhuttaessa mahdollisia)
Arvoisa puhemies,
Työn, yrittämisen ja kasvun edellytyksille kylvetään siemenet aina silloin, kun porvarihallitus johtaa maata. Näin on erityisesti Pääministeri Orpon hallituksen aikana.
Ei taida lähihistoriasta hallitusta, jota olisi sitonut näin vahva tahto kammeta Suomi ylös siitä suosta, johon se on vuosien aikana upotettu.
On vielä tuoreessa muistissa vasemmistohallituksen taival, jossa punamultaliitto tärväsi lähes tasapainoon saadun julkisen talouden kroonisesti 10 miljardia alijäämäiseksi. Jätitte suomalaisille laskun, jonka maksamiseen menee vuosia.
Tarjolla ollut halpa lainaraha ja kyvyttömyys tehdä vaikeita päätöksiä oli vasemmiston käsissä tuhoisa yhdistelmä.
Mutta eniten ihmetyttää, että edes velkarahan turvin ette saaneet suomalaisten palveluja parannettua: peruskoulua uudistettua, poliisien resursseja turvattua tai ihmisiä jonoista hoitoon. Työllisyydenkin jätitte heikkenevälle uralle.
Kokoomus haluaa mieluummin panostaa palveluihin, kuin maksaa velkalainojen korkoja pankkiireille.
Arvoisa puhemies,
Parasta lääkettä velkaantuneelle ja ikääntyvälle Suomelle ovat rakenteelliset uudistukset, julkisen talouden sopeuttaminen ja kasvua vauhdittavat toimet. Näitä asioita me kansalaisille lupasimme ja niitä me myös toteutamme.
Keskustaa suomalaisten asiat eivät vaalien jälkeen kiinnostaneet edes paperiarkin vertaa. SDP halusi jatkaa ”rahaa on” -politiikkaansa kädet syvällä tavallisten yrittäjien ja palkansaajien taskuissa.
Orpon hallitus on tehnyt yhden Suomen historian suurimmista urakoista julkisen talouden tasapainottamiseksi. Yli 10 miljardin sopeutukset. Jokainen säästöpäätös jonka teemme, teemme siksi, että jälkeemme jäisi muutakin kuin velkaa ja rapistuvat palvelut.
Kuuntelenkin mielenkiinnolla opposition puheenvuorot, mihin suuntaan tuuliviiri tänään osoittaa. Yhtenä päivänä sopeutamme liikaa, seuraavana velkaannumme liian paljon. Yrittäkää nyt päättää.
Yhdessäkään puheenvuorossa emme tule tänään kuulemaan uskottavia omia ratkaisuja, vaan pitkän listan asioista, mistä ei saa luopua. Paitsi työn verotuksen kevennyksistä.
Niistä SDP haluaa luopua, jotta työn tehnyt saisi pitää mahdollisimman vähän oman työnsä hedelmistä ja valtion kassaan kilahtaisi lisää rahaa Lindtmanin lupauksien maksamiseen.
Arvoisa oppositio.
Viimeistään tuoreiden väestöennusteiden tulisi kaataa kylmää vettä pumpulipilvienne päälle. Suomea ei pelasteta kantamalla vettä kaivoon ja pitämällä kynsin hampain kiinni saavutetuista eduista.
Hallituksen toimet ovat merkittävästi hidastaneet velkaantumista. Ilman näitä määrätietoisia sopeutustoimia velka kasvaisi hallitsemattomasti.
Sopeutuksilla on tehty tilaa myös tarpeellisille lisäyksille turvallisuuteen ja Ukrainan tukemiseen. Orpon hallitus nostaa puolustusmenot historiallisen korkealle tasolle. Kansalaisten oikeudesta elää rauhassa ja turvassa emme tingi, milloinkaan.
Suomalaisille haluan sanoa sen, että edessä ei ole vuosikymmenien sopeutusurakka. Vaikein sopeutus tehdään juuri nyt.
Siksi vasemmiston löperölinjalle ei tule antaa sijaa. Yhdenkään suomalaisen arki ei parane pitkällä tähtäimellä, jos rahaa tärvätään holtittomasti ilman suunnitelmaa.
Arvoisa puhemies,
Suomen taloudessa tapahtuu nyt jatkuvasti hyviä asioita, mutta työttömyys koskettaa liian monia.
Me ymmärrämme ihmisten huolen, ja juuri siksi lupaamme: käännämme joka ikisen kiven, jotta jokaisella ihmisellä on mahdollisuus työhön, toimeentuloon ja parempaan huomiseen.
Tuoreet työllisyysluvut alleviivaavat entistä selvemmin, että kasvunäkymiä on vahvistettava määrätietoisesti. Emme saa luovuttaa.
Haluan viestittää myös yrityksille: teidän työnne on avain Suomen nousuun. Me teemme kaikkemme, jotta te voitte kasvaa ja työllistää ihmisiä.
Arvoisa puhemies,
Meidän reseptimme ei ole velka ja veronkorotukset, vaan työ ja toimi. On ollut arvovalinta tehdä lukuisa määrä uudistuksia, jotta työlle ja yrittäjyydelle olisi otollisemmat olosuhteet maassamme.
Hallituskauden aikana kevennämme työn verotusta 1,6 miljardilla eurolla kaikissa tuloluokissa. Yksikään palkansaaja ei jää veronkevennysten ulkopuolelle. Työtulovähennyksessä otetaan käyttöön lapsikorotus jokaista huollettavaa alaikäistä lasta kohden. Yksinhuoltajille se tuplataan.
Ei muistu heti mieleen, milloin vasemmisto-oppositio olisi vastaavalla tavalla panostanut palkansaajiin keventämällä verotusta ja kohentamalla perheiden ostovoimaa. Teot ovat kauneinta puhetta.
Yritysten verotus kevenee vihdoin ja ylimpien marginaaliverojen alennus on todellinen kasvutoimi.
Koko Suomi hyötyy, kun saamme tähän maahan enemmän hyvätuloisia veronmaksajia ja heidän työpanoksensa. Ja ennen kaikkea ihmiset saavat vapauden päättää itse, mihin rahansa käyttävät.
Työmarkkinoilla olemme toteuttaneet historiallisen uudistuspaketin, jotta ihmiset pääsevät töihin ja yritykset voivat työllistää.
Budjettiriihessä teimme lisää merkittäviä työllisyyttä vahvistavia päätöksiä. 30 miljoonan työllistämissetelillä avaamme tuhansille nuorille oven työelämään, siihen aivan ensimmäiseen työpaikkaan.
Rakentamiseen laitetaan vauhtia ja pienyrittäjien asemaa vahvistetaan. Jokainen näistä uudistuksista olisi jäänyt vasemmistohallituksen aikana tekemättä.
Arvoisa puhemies,
Terävöitetään muistia. Kun SDP:n johdolla viime kaudella ”parannettiin” työllisyyttä, perustettiin valtionyhtiö, josta johto kuittasi yli 800 000 euroa ja veronmaksajille jäi miljoonien lasku. Työllisiä tällä hintalapulla saatiin 17. Siinä on tulostaulussa murskaluvut.
Muistamme myös SDP:n esittämän lähes 3,5 miljardin veromoukarin yrittämiseen ja suomalaiseen omistamiseen.
Yrittämistä ja omistamista voi kuitenkin verottaa vain niin kauan, kuin niitä ylipäätään on olemassa. Sen jälkeen voidaan sulkea valot Suomesta. Sitten voimme kysyä: millä turvataan palvelut ja turvallisuus epävakaina aikoina suomalaisille
Arvoisa puhemies,
Nopeasti ikääntyvän Suomen ongelmilta ei saa ummistaa silmiä. Meillä on kaikki mahdollisuudet rakentaa vahva, elinvoimainen Suomi – kun uskallamme uudistua, tehdä rohkeita päätöksiä ja avata ovia työlle ja yrittämiselle.
Kokoomuksen linja on selvä: hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus ei synny menneestä kiinni pitämällä ja rahaa taskusta toiseen siirtämällä. Tulevaisuus syntyy etsimällä uusia, kestäviä tapoja rahoittaa menot ja turvata palvelut niille, jotka niitä tarvitsevat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka KopraEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Castrén: Tutkittua tietoa ei saa vaientaa oikeudellisella painostuksella10.9.2026 16:17:39 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja akuuttilääketieteen professori Maaret Castrén on huolissaan siitä, että oikeudellisten vaatimusten pelko voi kaventaa lääkäreiden ja tutkijoiden halukkuutta osallistua julkiseen keskusteluun. Castrén vaatii sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilta selkeää viestiä tieteen vapauden ja tutkittuun tietoon perustuvan keskustelun puolesta.
Kokoomuksen poliisikansanedustaja Kilpi: Rolexit ja Porschet eivät kuulu rikollisille10.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Kilpi pitää hallituksen esitystä rikoshyödyn poisottamisen tehostamiseksi tarpeellisena. Kilven mukaan rikos ei saa kannattaa eikä mahdollistaa hohdokasta elämäntyyliä.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: EU:n komission hankintaesitys turvaa sittenkin pk-yritysten edellytykset ja reilut markkinat Suomessa10.9.2026 13:24:58 EEST | Tiedote
Euroopan komissio antoi eilen ehdotuksen uudeksi julkisia hankintoja koskevaksi asetukseksi. Ehdotus korvaisi kolme voimassa olevaa hankintadirektiiviä yhdellä suoraan sovellettavalla asetuksella. Suomessa julkisia hankintoja tehdään vuosittain noin 40 miljardilla eurolla. Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä pitää ehdotusta Suomen kannalta myönteisenä lähtökohtana.
Kokoomuksen Limnell: Datakeskusinvestoinnit ovat luottamuslause Suomen vakaudelle ja turvallisuudelle10.9.2026 13:22:43 EEST | Tiedote
Suomeen tehtävät miljardiluokan datakeskusinvestoinnit kertovat taloudellisen potentiaalin lisäksi kansainvälisten yritysten vahvasta luottamuksesta suomalaisen yhteiskunnan vakauteen, ennakoitavuuteen ja turvallisuuteen, arvioi kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnell.
Kokoomuksen Kopra: Talous kasvaa, Suomi kerää investointeja ja työpaikat seuraavat – vieläkö halutaan suunnanmuutos?10.9.2026 10:57:07 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra kysyy Antti Lindtmanilta, mihin suuntaan Suomen taloutta pitäisi nyt kääntää, kun talous kasvaa, tilauskirjat täyttyvät ja Google ilmoitti historiallisesta 13 miljardin euron investoinnista Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme