Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sd-edustajat: Suomen työllisyystilanne romahti, hallitus syössyt maan 30 vuoden pohjalukemiin
23.9.2025 13:38:36 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Orpon hallitus on ajanut Suomen työllisyystilanteen kriisiin, joka syvenee päivä päivältä. Hallituksen toimet eivät ole hillinneet kriisiä, ne ovat kiihdyttäneet sitä. KEHA-keskuksen ja Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen mukaan työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa 311 100, eli 31 500 enemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömyys on karannut käsistä ja nuorisotyöttömyys kasvaa hälyttävää vauhtia.

– Suomen työllisyystilanne on romahtanut Orpon hallituksen käsissä. Uusimmat luvut kertovat karua kieltään: työttömyys on korkeammalla tasolla kuin kertaakaan lähes kolmeenkymmeneen vuoteen. Kyse ei ole enää normaalista suhdannevaihtelusta, vaan kansallisesta kriisistä. Hallituksen politiikka on ajanut Suomen katastrofaaliseen tilanteeseen, josta ulospääsy käy päivä päivältä vaikeammaksi. Hallituksen lupaukset suunnanmuutoksesta ovat karanneet kauas todellisuudesta, korostaa valiokunnan varapuheenjohtaja kansanedustaja Lauri Lyly.
– Tilastokeskuksen mukaan työttömyysasteen trendi on kivunnut jo 10 prosenttiin. Tämä on synkin lukema sitten 1990-luvun lamavuosien. Jokainen prosenttiyksikkö tarkoittaa tuhansia suomalaisia koteja, joissa toimeentulo on romahtanut ja tulevaisuus näyttää epävarmalta. Nämä ovat luokattoman huonoja uutisia suomalaisille työntekijöille, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja kansanedustaja Niina Malm.
– Hallituksen resepti on pelkkää kuripolitiikkaa. Työttömyysturvaa on leikattu, lapsikorotukset poistettu ja seuraavaksi uhrataan toimeentulotuki. Lupauksista huolimatta hallitus ei ole saanut aikaan kasvu- ja työllisyystoimia. Todellisuudessa hallitus on vain lisännyt epävarmuutta ja syventänyt työllisyyskriisiä, arvostelee kansanedustaja Timo Suhonen.
Talouden asiantuntijat eivät löydä hallituksen linjasta mitään hyvää. Työllisyysluvut ovat odotettuakin synkemmät. Hallituksen kireä finanssipolitiikka taantumassa, indeksileikkaukset, asumistuen heikennykset ja työttömyysturvan kiristykset ovat syöneet kotimaista kysyntää ja tuhonneet palvelualojen työpaikkoja. Aktivointipalveluja on karsittu samaan aikaan, kun pitkäaikaistyöttömyys kasvaa rajusti.
– Tämä on suora resepti pysyville vauriolle. Työllisyys ei nouse sillä, että kavennetaan koulutuspolkuja, leikataan palveluja ja lisätään työmarkkinaepävarmuutta. Suunta on väärä, ja lasku tulee olemaan suomalaisille mittaamattoman suuri. Hallituksen linja on strateginen virhe, joka lukitsee Suomen pitkäaikaiseen taantumaan. Jokainen kuukausi syventää vaurioita, ja työntekijät maksavat siitä raskaimman hinnan. Kyse on kansallisesta katastrofista, jota ei voi vähätellä, toteaa kansanedustaja Kim Berg.
Erityisesti nuoret kärsivät hallituksen linjasta. Elokuussa alle 25-vuotiaita työttömiä oli jo 36 800, eli 5 200 enemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa 67 657 eli lähes 68 000. Pitkäaikaistyöttömiä, yli vuoden työttömänä olleita, oli peräti 129 200, mikä on 32 300 enemmän kuin viime vuonna.
– Nuoret aloittavat työuransa pimeässä suhdanteessa ilman riittävää tukea. Se jättää pysyvät arvet palkkoihin, uramahdollisuuksiin ja syrjäytymisriskiin. Työministeri Marttisen hehkuttama “nuorten työllistymisseteli” ei ole mikään ratkaisu, vaan uudelleen paketoitu palkkatuki, jonka sisältö ei muutu. Nuorten tilanne huutaa aitoja toimia, ei hallituksen päälle liimattua kosmetiikkaa ja talouden tilastokikkailua, korostaa kansanedustaja Piritta Rantanen.
Suomi seisoo tienhaarassa. Tämä ei ole hetkellinen häiriö, vaan syvä ja vaarallinen alamäki, jonka hallituksen politiikka on itse aiheuttanut.
– Jokainen menetetty työpaikka on inhimillinen tragedia työttömälle ja hänen perheellensä sekä isku koko yhteiskunnalle. Jos hallitus ei muuta linjaansa välittömästi, vaarana on menetetty vuosikymmen työllisyydessä. Historia tulee arvioimaan tämän hallituksen kylmän välinpitämättömäksi suomalaisia työntekijöitä kohtaan, varoittaa kansanedustaja Juha Viitala.
Suomi tarvitsee nyt todellisia kasvupanostuksia, koulutuspolkujen vahvistamista ja työllisyyspalvelujen lisäämistä, ei loputonta leikkauskierrettä. Hallituksen on vaihdettava suunta välittömästi, ennen kuin vahingot muuttuvat pysyviksi.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmKansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja
Puh:0400 588 978Lauri LylyKansanedustaja
Puh:050 385 5744lauri.lyly@eduskunta.fiPiritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiJuha ViitalaKansanedustaja
Puh:09 432 3072juha.viitala@eduskunta.fiKim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Laine-Nousimaa: Kokoomus ei ymmärrä, mitä lääkärimaksu tarkoittaa pienellä eläkkeellä elävälle12.9.2026 10:34:21 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja osuu erityisen kovaa pienillä eläkkeillä eläviin ikäihmisiin. SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa muistuttaa, että monelle pienituloiselle eläkeläiselle lääkärikäynnin tai lääkkeiden hinta voi ratkaista sen, hakeutuuko hän hoitoon lainkaan.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus nostaa sairastamisen hintaa – pienituloiset maksavat laskun10.9.2026 16:52:52 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja tilanteessa, jossa hoitoon pääsy on jo vaikeutunut. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen pitää kehitystä kohtuuttomana erityisesti pienituloisten ja paljon hoitoa tarvitsevien kannalta.
SDP:n Marko Asell kysyy hallitukselta: Kuka maksaa datakeskusten kasvavan sähkönkulutuksen?10.9.2026 14:55:40 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Asell (sd.) vaatii hallitukselta toimia, joilla varmistetaan sähkön riittävyys ja kohtuullinen hinta datakeskusten sähkönkulutuksen kasvaessa. Asell on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
SDP:n Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning: Esteettisten hoitojen ongelmat tiedetty jo vuosia – miksi toimia vasta nyt?10.9.2026 14:15:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning vaativat hallitukselta ripeitä toimia esteettisten pistoshoitojen ja muiden esteettisten hoitojen potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Edustajat nostivat asian esiin jo vuonna 2024 jättämällään kirjallisella kysymyksellä.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote
– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme