SDP EDUSKUNTA

SDP:n Jani Kokko: Missä vastuullinen talouspolitiikka oikein piileksii?

23.9.2025 17:05:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Nyt käsittelyssä oleva talousarvio antaa karmean kuvan maamme talouden tilasta ja tulevaisuudesta. Tulojen ja menojen epäsuhta tulee edelleen näkymään massiivisena velkaantumisena, vaikka hallitus yrittääkin kirjanpidollisella kikkailulla eli Valtion asuntorahaston jäljellä olevan kassan tulouttamisella valtion budjettiin paikata asiaa. Tämä siis huolimatta hallituksen jo toteuttamista merkittävistä leikkauksista suomalaisen hyvinvointivaltion peruspalveluihin.      

– Massiiviset leikkaukset yhdistettynä hyvätuloisia suosivaan veropolitiikkaan saa kysymään missä vastuullinen talouspolitiikka oikein piileksii? Ei ainakaan hallituksen riveissä. Myöskään näin vaalikauden puolivälin jälkeen velkaantumisen perustelluksi ei voi enää käyttää edellistä hallitusta, kansanedustaja Jani Kokko (sd.) linjaa.

Kokko muistuttaa myös siitä, että jokainen hallituksen päätös on aina valinta. Mikään mitä edellinen hallitus teki tai jätti tekemättä ei anna oikeutusta nykyhallituksen harjoittamalle talouspolitiikalle.

– Esimerkiksi hallituksen ei ole ollut pakko heikentää sosiaaliturvaa, työelämän pelisääntöjä ja toteuttaa hyvätuloisia suosivaa veropolitiikkaa. On valinta laskea ministereiden tuloluokan verotusta ja on valinta pudottaa lähes 30 000 uutta lasta köyhyyteen, Kokko painottaa.

Kansalaisten heikko luottamus tulevaisuutta kohtaan on merkittävin syy nykyiseen talouskehitykseen. Vaikka käytettävissä olevat tulot ovat nousseet inflaation hidastumisen, korkojen laskun ja palkkojen nousun myötä, niin silti kotitaloudet varautuvat pahempaan ja laittavat eurot mieluummin säästöön kuin kulutukseen. 

Kulutuksen vahvistaminen edellyttää luottamuksen palauttamista, ei pelottelua ministeritasolta saakka. Nyt pitäisi vahvistaa kansalaisten luottamusta siihen, että hyvinvointivaltio pitää kaikista huolen silloin, kun omat voimat eivät riitä.

– Budjettikeskustelussa valtiovarainministerin pelottelut sosialismilla olivat niin ummehtunut tuulahdus menneisyydestä, ettei vastaavaa ole kuultu eduskunnan istuntosalissa sitten Lapuan liikkeen aikojen. Tämän kaltaisellako puheella valtiovarainministeri Purra aikoo vahvistaa luottamusta tässä yhteiskunnassa? Kokko päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jiri Halttunen
Lataa
Jiri Halttunen
Lataa
Jiri Halttunen
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote

– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye