Kela/FPA

Gynekologien hinnat ovat kasvaneet kaksi kertaa niin paljon kuin yleinen hintataso vuodesta 2016

25.9.2025 06:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote

Jaa

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi)

Yksityisen gynekologikäynnin hinta on noussut yli 40 prosenttia vuodesta 2016 samalla, kun käyntimäärät ovat vähentyneet selvästi. Hintojen nousu ylittää selvästi yleisen hintatason kehityksen.

Kuvio: Kela-korvattujen gynekologikäyntien keskimääräisten hintojen ja käyntimäärän kehitys indeksinä vuosina 2016–2024. Kuvasta näkee, että yksityisen gynekologian hinnat kasvoivat ja käyttö väheni.

Gynekologikäyntien määrä on vähentynyt yksityisellä sektorilla kolmanneksella ja julkisella sektorilla kuudenneksella vuodesta 2014. Yksityisellä sektorilla toimivien gynekologien määrä sen sijaan on pysynyt melko tasaisena.

Vuodesta 2016 lähtien gynekologien hinnat ovat nousseet yli 40 prosenttia, mikä on kaksinkertainen kasvu verrattuna kuluttajahintaindeksin mukaiseen yleiseen hintatason muutokseen. Vuonna 2024 gynekologikäynnin keskimääräinen hinta oli 134 euroa.

Gynekologien hinnat ovat kehittyneet voimakkaammin kuin muiden suurimpien erikoisalojen lääkärien eli silmälääkärien ja ortopedien. Silmälääkärien hinnat ovat kasvaneet vähemmän kuin gynekologien, ja ortopedien hinnat ovat laskeneet.

Joka kolmas gynekologikäynti on yksityisellä sektorilla

Yksityisen sektorin osuus gynekologien läsnävastaanotoista oli 38 % vuonna 2024, kun verrataan sairausvakuutuksesta korvattujen yksityisten läsnäkäyntien määrää julkisen sektorin kunnallisten sairaaloiden ja erikoislääkärijohtoisten terveyskeskusten vastaanottokäyntien määrään.

– Gynekologien hintojen nousu on merkittävä erityisesti siksi, että julkisen sektorin tarjonta on rajallista ja palvelut ovat suurelta osin yksityisesti tuotettuja. Gynekologille pääsemisestä voi tulla pienituloiselle aiempaa haastavaa hintojen kasvaessa, sanoo Kelan erikoistutkija Timo Hujanen.

Gynekologikäyntien vähenemiseen on useita syitä

Gynekologilla käyneiden naisten osuus on vähentynyt kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi eläkeikäisillä, joilla yksityiskäyntien määrä on pysynyt lähes ennallaan.

Kuvio%3A%20Yksityisten%20gynekologipalveluiden%20k%E4yntim%E4%E4rien%20kehitys%20ik%E4ryhmitt%E4in%20suhteutettuna%20ik%E4ryhm%E4n%20kokoon%20indeksin%E4%20vuosina%202001%u20132024.%20Kuvasta%20n%E4kee%2C%20ett%E4%20yksityisen%20gynekologian%20k%E4ytt%F6%20on%20v%E4hentynyt%20selv%E4sti%20kaikilla%20muilla%20ik%E4ryhmill%E4%20kuin%20el%E4keik%E4isill%E4.

Gynekologikäyntien vähenemistä selittää osaltaan rutiinitarkastuksista luopuminen. Tutkimusten mukaan oireettomalle naiselle, jolla ei ole riskitekijöitä, ei ole todettu hyötyä säännöllisistä gynekologisista tarkastuksista.

Lisäksi käyntien kallistuminen ja suuressa osassa Suomea käyttöön otettu maksuton ehkäisy alle 25-vuotiaille ovat voineet vaikuttaa käyttöön.

– On tärkeää seurata, miten korvausmuutokset vaikuttavat palveluiden käyttöön ja kustannuksiin. Hintakehityksellä on suora vaikutus asiakkaiden mahdollisuuksiin hakeutua hoitoon, sanoo Kelan tutkimuksen ylilääkäri Riitta Luoto.

Petteri Orpon hallitus nosti yksityislääkärikäynneistä maksettavia korvauksia 30 euroon vuonna 2024 ja gynekologikäynneistä maksettavia korvauksia edelleen 70 euroon 1.5.2025 alkaen. Vaikka yksityislääkärikäyntien kovauksia päätettiin budjettiriihessä syksyllä 2025 laskea takaisin 8 euroon, säilyvät 1.5.2025 voimaan tulleet laajennukset gynekologian, hedelmöityshoitojen, suunterveydenhoidon ja fysioterapian korvauksiin ennallaan.

Alueelliset erot suuria

Gynekologikäyntien hinnat vaihtelevat alueittain huomattavasti. Keskimäärin maksetuissa hinnoissa on useiden kymmenien eurojen heitto eri puolilla maata.

Vuonna 2024 kalleimmat käynnit olivat Pohjanmaalla (149 euroa) ja Etelä-Karjalassa (147 euroa), edullisimmat Pohjois-Karjalassa (113 euroa) ja Satakunnassa (119 euroa).

Hinnat eivät sisällä toimistomaksuja tai tutkimuksia.

Lisätietoa

Kelan tutkijat ovat tarkastelleet aihetta syvällisemmin Kelan tutkimusblogissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.

Puh:020 634 7745viestinta@kela.fi

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA

Maximibeloppen av boendeutgifterna i utkomststödet ändras 2027 – till följd av lagändringen kan beloppen också sjunka10.9.2026 09:14:58 EEST | Pressmeddelande

Maximibeloppen av boendeutgifterna i utkomststödet ändras 2027 i fler kommuner än tidigare. Ändringen kan påverka kunderna på olika sätt beroende på vilken kommun de bor i, familjens storlek och deras boendeutgifter. FPA informerar om ändringarna i god tid så att kunderna hinner få klarhet i sin situation och vid behov förbereda sig på ändringarna före årsskiftet.

Toimeentulotuen asumismenojen enimmäismäärät muuttuvat vuonna 2027 – lainmuutoksen seurauksena määrät voivat nyt myös laskea10.9.2026 09:14:58 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Toimeentulotuen asumismenojen enimmäismäärät muuttuvat vuonna 2027 aiempaa useammassa kunnassa. Muutos voi vaikuttaa asiakkaisiin eri tavoin kunnasta, perhekoosta ja asumismenoista riippuen. Kela tiedottaa muutoksista hyvissä ajoin, jotta asiakkailla on riittävästi aikaa selvittää oma tilanteensa ja tarvittaessa varautua muutoksiin ennen vuodenvaihdetta.

Maximum limits for housing costs in social assistance changing in 2027 – limits may now also decrease due to change in law10.9.2026 09:14:58 EEST | Press release

The maximum limits that Kela applies to housing costs when calculating social assistance will change in 2027 in more municipalities than before. This change may affect our customers in different ways depending on the municipality they live in and their family size and housing costs. Kela will keep customers updated on the upcoming changes to make sure they have enough time to check how the change will affect them and prepare before next year.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye