Oulun ja Lapin yliopistot kouluttavat uusia varhaiskasvatuksen opettajia
25.9.2025 05:55:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta aloittaa syksyllä 2026 yhteistyössä Lapin yliopiston kanssa varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen. Koulutus tuottaa kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon, joka on laajuudeltaan 180 opintopistettä. Koulutukseen haetaan kevään toisessa yhteishaussa 10.−24.3.2026.

Varhaiskasvatuksen opettajakoulutus on suunnattu erityisesti hakijoille, joilla on työkokemusta varhaiskasvatuksesta. Lisäksi vaaditaan kasvatustieteellisen alan perusopintokokonaisuus, 25 opintopistettä. Opinnot voi suorittaa minkä tahansa yliopiston avoimessa yliopistossa.
”Varhaiskasvatuksen tehtävissä toimii tällä hetkellä paljon esimerkiksi lähihoitajia ja sosionomeja, joita kiinnostaa kasvatustieteen kandidaatin tutkinto. Aiemmat opinnot mahdollistavat tutkinnon suorittamisen nopeammassa aikataulussa”, kertoo koulutussuunnittelija Elina Bragge Oulun yliopistosta.
”Koulutus on mahdollista suorittaa osin työn ohessa. Siinä hyödynnetään lähiopetusta, verkko-opetusta ja varhaiskasvatuksessa suoritettavia työelämälähtöisiä tehtäviä.”
Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena Oulussa ja Rovaniemellä. Työssäoppimisen jaksot on mahdollista suorittaa myös yliopistokaupunkien ulkopuolella. Aloituspaikkoja koulutukseen on 22.
Koulutus tuottaa kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Koulutus ohjaa tutkivaan ja kehittävään työotteeseen sekä näkemään kasvatuksen yhteydet laaja-alaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin.
Tämän yhteistyön lisäksi Oulun yliopisto toteuttaa keväällä 2026 haun erillisiin varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden tuottaviin opintoihin, 75 opintopistettä. Nämä opinnot on suunnattu erityisesti hakijoille, joilla on kasvatustieteen kandidaatin tai kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkinto. Yhdessä aiemman tutkinnon kanssa opinnot antavat kelpoisuuden varhaiskasvatuksen opettajan ja esiopetuksen tehtäviin.
Tarkempaa tietoa koulutuksista, hakukriteereistä sekä hakuaikataulusta ja -prosessista julkaistaan syksyn 2025 aikana Opintopolussa.
Hae: Varhaiskasvatuksen opettaja
Hae: Varhaiskasvatuksen tehtäviin ja esiopetukseen ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, 75 op
Hakijaneuvonta ja tietoa koulutuksen järjestämisestä:
study.education@oulu.fi
Lisätietoja:
Yliopistonlehtori, tutkinto-ohjelman vastaava Jaana Juutinen, Oulun yliopisto
Jaana.Juutinen@oulu.fi, puh. 050 475 8768
Koulutussuunnittelija Elina Bragge, Oulun yliopisto
Elina.Bragge@oulu.fi, puh. 050 472 4559
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Mattila-NiemiViestintäpäällikkö
Koulutuksen uutisaiheet
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on yli 18 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Näkymätön oppiminen näkyväksi – tuotantotalouden väitöstyö edistää epämuodollisen oppimisen johtamista10.9.2026 08:38:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tuotantotalouden alalla väittelevän Oona Vuorion mukaan tieto- ja asiantuntijatyön ohessa tapahtuvan epämuodollisen oppimisen johtaminen ja tukeminen voi tuoda uutta kilpailukykyä suomalaisille yrityksille ja organisaatioille.
Metsätalous aiheena Oulun yliopiston väittelysarjassa10.9.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -sarjassa väitellään metsätaloudesta. Väite kuuluu "Suomen metsätalous köyhdyttää luontoa". Tilaisuus pidetään Linnanmaan kampuksella tiistaina 15. syyskuuta klo 16.
PISA-tulokset haastavat pohtimaan oppilaiden sinnikkyyttä – motivaation säätelytaidot voivat olla osa ratkaisua9.9.2026 10:46:00 EEST | Tiedote
Tuoreissa PISA 2025 -tuloksissa erityistä huomiota on herättänyt havainto, että vain 41 prosenttia suomalaisista oppilaista kertoo yrittävänsä entistä kovemmin silloin, kun työ alkaa tuntua haastavalta. Osuus on tutkimukseen osallistuneiden maiden matalin. Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan keskeisessä roolissa ovat oppilaiden taidot tunnistaa ja säädellä omaa motivaatiotaan.
Suomen Akatemialta yli kaksi miljoonaa euroa Oulun yliopiston tutkimukseen arktisen alueen murroksesta ja ympäristötoimijuudesta mielenterveyden lähteenä9.9.2026 09:11:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi rahoitusta arktisen alueen murrosta ja mielen kansanterveyttä koskevaan tutkimukseen. Rahoitusta Oulun yliopistolle tuli yhteensä 2 093 104 euroa.
Väitös: Työttömyys ja muut nykyajan kriisit heikentävät selvästi mielenterveyttä – Suomessa oireilevat etenkin keski-ikäiset miehet9.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Mielenterveyden häiriöt eivät läheskään aina johdu ihmisen biologisista ominaisuuksista vaan yhteiskunnallisista ja rakenteellisista kriiseistä, osoittaa Oulun yliopiston väitöstutkimus. Työttömyys heikentää merkittävästi etenkin työikäisten miesten mielenterveyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme