Kasvutilannetiedote Etelä-Pohjanmaalta
25.9.2025 09:08:33 EEST | ProAgria | Tiedote
Puinnit alkavat olla Etelä-Pohjanmaalla loppusuoralla. Eniten on puimatta kevätvehnää ja öljykasveja.

Paikoin jopa kymmeniä millejä kerrallaan sisältäneet sadekuurot ovat hankaloittaneet puintien loppuun saattamista ja puinnit ovat olleet keskeytyksissä jo toista viikkoa. Sadetta on saatu 2 viikon aikana maakuntiemme pelloilla jopa 60-100 milliä. Kovat sateet ovat heikentäneet erityisesti viimeisten viljojen laatua ja siten myös määrää. Hehtopainot ovat lähteneet laskuun ja lakoontumista on tapahtunut. Lakopaikat osin itävät, joten niitä ei enää kannata puida paremman viljan sekaan. Onneksi säätiedoissa on nyt pidempi pouta edessä, joten seuraavien kahden viikon aikana puinnit tulevat valmiiksi. Syysviljojen kylvöt loppuivat kuun puoliväliin ja osin kylvösuunnitelmia on jouduttu perumaan. Tänä syksynä tulee vähemmän syysviljaa sateiden vuoksi, mitä on suunniteltu. Viljasta on saatu tyydyttävä sato maakunnassamme. Osalla tiloista päästään hyvään satoon ja se on positiivinen uutinen kahden hyvin hankalan vuoden jälkeen.
Hinnat pohdituttavat
Mielialaa kuitenkin synkistää viljan hintojen lasku ja hinnat eivät vastaa tuotantokustannuksia tällä hetkellä. Moni tila, jotka osasivat kiinnittää hintaa ennen kasvukauden alkua, voi olla tyytyväinen päätökseen, sillä silloin hintanoteeraukset olivat hyvällä tasolla.
Viljasta ylitarjontaa
Ensi vuoden viljelysuunnitelmille alhaiset hinnat tuovat harmaita hiuksia. Viljasta on nyt ylitarjontaa, minkä vuoksi hintoihin ei välttämättä ole odotettavissa nopeaa käännettä parempaan. Öljykasvit kannattaa pitää mielessä ensi vuoden viljelysuunnittelua silmällä pitäen ja lisäksi miettiä, voisiko joitain lohkoja pistää kuntoon. Nurmi toisi hyvää vaihtelua viljelykiertoon, mikä myös parantaisi pellon rakennetta monin paikoin tiivistyneillä pelloilla.
Nurmien kolmossadot valmiina
Nurmien kolmossato on pääosin tehty, kasvustot ovat edelleen kovassa kasvukunnossa ja joillakin tiloilla korjataan myös neljäs sato. Tiloilla, joilla ei ole tarvetta lisäsadoille, kannattaa käydä katsomassa kasvustoja. Ylimääräisen kasvun murskaus on hyvä tapa estää seuraavan kevään kuloa. Muutoinkin on hyvän satovuoden jälkeen tarpeen miettiä, olisiko jotkut lohkot jo uusimistarpeessa. Vahvoilla apilanurmilla ei välttämättä ole enää niittotarvetta, reipaskin kasvusto hajoaa talven mittaan. Jos rehua korjataan, kannattaa ottaa raaka-ainenäytteet, syksyn säilörehut voivat yllättää niin positiivisessa kuin negatiivisessakin suhteessa sulavuuden ja kuidun suhteen.
Perunaa nostetaan nyt
Perunannostot ovat vauhdissa. Perunan kehitys on ollut tämän kesän säiden takia jäljessä monin paikoin noin viikon normaalista. Tämä on siirtänyt nostoja eteenpäin, kun on odotettu kuoren vahvistumista ja tuleentumista. Sateet ovat olleet yleisiä syyskuussa, erityisesti parin viime viikon aikana ja ovat myös keskeyttäneet nostoja. Lämpötilat ovat pysyneet syyskuussa suosiollisina nostojen kannalta.
Lisätietoja: Koko tiedote Juha-Matti Toppari 043 8252 806; Nurmet Sari Vallinhovi 0400 764217; Peruna Saija Ohriluoma 041 731 0507
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia Lenkkeri-TamminenViestintäpäällikkö
Puh:0400 159 118miia.lenkkeri-tamminen@proagria.fiOlemme maatila- ja maaseutuyrittäjiä koko Suomessa palveleva asiantuntijaorganisaatio ja lisäarvoa luova kumppani. Meitä on 650 Suomen parasta alan asiantuntijaa ja tähtäämme siihen, että asiakkaanamme saat parhaan asiakaskokemuksen liiketoimintasi kehittämiseen. Yrityskokonaisuus ja laadukkaat palvelut tuotantoon, talouteen ja johtamiseen moniosaajatiimiemme kautta saat vain meiltä. Meille tärkeää on mahdollistaa maailman puhtain ja elinvoimaisin maaseutu myös tulevaisuudessa. Sen eteen teemme töitä joka päivä yhteistyökumppaneidemme kanssa.
Meillä toimii kahdeksan alueellista ProAgria-keskusta sekä valtakunnallinen Keskusten Liitto. Keskuksemme tarjoavat asiakkaidemme tarpeiden mukaiset monipuoliset palvelut.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ProAgria
Vahvistuva VYYHTI-verkosto tarttuu ennallistamisen haasteisiin Pohjois-Pohjanmaalla7.9.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla toimiva VYYHTI-verkosto etsii ratkaisuja ennallistamisasetuksen toimeenpanoon. Jo kymmenen vuoden ajan toiminut verkosto on edistänyt kymmeniä vesistö- ja valuma-aluekunnostuksiin liittyviä hankkeita ja toimenpiteitä sekä antanut neuvontaa noin 150 kohteelle. Nyt verkoston ydinryhmä ja asiantuntemus laajenee.
Lähiruoka näkyy, maistuu ja haastaa kokeilemaan Loimaalla – kuka kuntien edustajista kuorii perunan nopeimmin?1.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallisen Lähiruokapäivän avajaisia vietetään lauantaina 12.9. Suomen maatalousmuseo Sarassa Loimaalla. Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset sekä Loimaan seudun maa- ja kotitalousnaisten paikallisyhdistykset tuovat päivään lähiruokaa, ruokakasvatusta ja yhdessä tekemistä. Päivän aikana haastetaan myös Loimaan seudun kuntien edustajat selvittämään, kuka heistä taitaa perunankuorinnan parhaiten.
Pellolta pöytään & Syysmarkkinatori kutsuu tutustumaan paikalliseen ruokaketjuun Kajaanissa lauantaina 5.9.202626.8.2026 13:46:43 EEST | Tiedote
Pellolta pöytään & Syysmarkkinatori -tapahtuma järjestetään lauantaina 5.9.2026 klo 11–15 Riittilän tilalla Kajaanissa (Osoite: Losotörmäntie 188, 87970 Jormua). Maksuton ja kaikille avoin tapahtuma tarjoaa ajankohtaista tietoa maataloudesta sekä paikallisia makuja kaikenikäisille kävijöille.
Suomen luonnon päivänä pääsee tutustumaan luomutiloihin25.8.2026 10:17:05 EEST | Tiedote
Avoimet ovet luomutiloilla Suomen luonnon päivänä 29.8.2026 on oivallinen tilaisuus päästä tutustumaan luomutuotantoon paikan päällä Etelä-Savossa!
Laitikkalan Makukylän sadonkorjuupäivä tuo tuottajat ja asiakkaat juhlistamaan suomalaista ruokaa 4.9.202625.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisen ruoan päivää vietetään perjantaina 4.9.2026 Laitikkalassa sadonkorjuun tunnelmissa, kun Laitikkalan Seurantalo ja Makukylän yritykset avaavat ovensa kaikille lähiruoasta, paikallisista tuotteista ja maaseudun elämyksistä kiinnostuneille. Tapahtuma järjestetään klo 15–19.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme