Johannes Yrttiaho: Hallitus on nyt vastuussa töiden jatkumisesta Uudenkaupungin autotehtaalla
25.9.2025 14:05:25 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho teki hallitukselle kirjallisen kysymyksen Uudenkaupungin autotehtaan työpaikkojen turvaamisesta.

– Suomen valtio on Valmet Automotiven nykyisin huomattavana enemmistöomistajana suoraan vastuussa Uudenkaupungin autotehtaan työpaikoista ja töiden jatkumisesta, Yrttiaho sanoo.
Yle uutisoi tiistaina yt-neuvottelujen käynnistymisestä Uudenkaupungin autotehtaalla. Keskiviikkona tuli tieto, että Mercedes-Benzin tuotanto Uudessakaupungissa loppuu, eikä uusista tilauksista ole tietoa.
Syyskuun alussa, ennen uutista henkilöstövähennyksistä, Suomen valtio osti enemmistön eli 79 prosenttia Valmet Automotiven osakkeista. Samalla kerrottiin, että yhtiö on jatkossa suorassa valtio-omistuksessa, eikä siis enää markkinaehtoisiin sijoituksiin keskittyvän valtionyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kautta. Yhtiötä myös rahoitettiin 37,5 miljoonalla.
Yrttiaho muistuttaa, että eurooppalainen autoteollisuus on tällä hetkellä lamassa. Merkittävät teollisuusmaat, kuten Saksa, vetävät vähenevää tuotantoa omiin tehtaisiinsa.
– Vaikuttaa siltä, että Suomen valtio tuli nyt Valmet Automotiven merkittäväksi enemmistöomistajaksi pakkotilanteessa. Uudenkaupungin autotehtaan ja koko Valmet Automotiven tulevaisuus on hämärän peitossa. Yhtiön omistusjärjestelyt, yksityisten sijoittajien omistusosuuden pieneneminen ja valtion vahva suora omistus jatkossa sekä lisäksi yhtiöön suunnattu merkittävä rahoitus voivat viitata siihen, että yhtiön ongelmat ovat vakavia, tilanne on kriittinen ja siksi Valmet Automotive otettiin valtion haltuun. Samalla yksityisten sijoittajien vastuut näyttävät keventyneen, Yrttiaho sanoo.
Vielä vuonna 2021 Valmet Automotive työllisti lähes 4 200 henkeä. Henkilöstöä on vähennetty vain muutaman vuoden aikana niin, että tällä hetkellä autotehtaalla työskentelee enää 1 300 henkilöä. He kaikki ovat nyt muutosneuvotteluiden piirissä. Työt ovat vaarassa loppua 1 075 henkilöltä.
– Mitä hallitus aikoo tehdä Varsinais-Suomen, Vakka-Suomen ja Uudenkaupungin alueen tukemiseksi? Mitkä ovat syyt sille, että valtio otti Valmet Automotiven suoraan enemmistöomistukseensa, Yrttiaho kysyy.
Valmet Automotive on viestinyt suuntaavansa autoteollisuuden rinnalla aseteollisuuteen. Lehdistössä on spekuloitu Patrian ajoneuvotilauksilla. Yrttiaho huomauttaa, että aseteollisuudessa suurten teollisuusmaiden kilpailuasema on vahva. Valtiotilaajien intresseissä on nyt pikemminkin oman kansallisen tuotantonsa vahvistaminen.
– Näiden suunnitelmien uskottavuutta ja ainakin laajempaa työllisyysvaikutusta joutuu epäilemään. Nämä seikat eivät herätä luottamusta aseteollisen toimialan erityisen laajasta tai vakaasta työllistävästä vaikutuksesta, etenkään henkilöautoihin vuosikymmenten ajan erikoistuneen sopimusvalmistajan kohdalla, Yrttiaho toteaa.
___
Edustaja Yrttiahon kirjallinen kysymys 24.9.2025
Kirjallinen kysymys Uudenkaupungin autotehtaan työpaikkojen turvaamiseksi
Eduskunnan puhemiehelle
Valmet Automotiven 23.9.2025 ilmoituksen mukaan Uudenkaupungin autotehtaan 1 300 työntekijää joutuu muutosneuvotteluihin. Yhtiön ilmoituksen mukaan työt voivat loppua 1 075 henkilöltä.
Suomen valtio on Valmet Automotiven nykyisin huomattavana enemmistöomistajana suoraan vastuussa Uudenkaupungin autotehtaan työpaikoista ja töiden jatkumisesta. Tehtaalla on tehty viime aikoina henkilöautoja Mercedes-Benzille, jonka tilaukset ovat loppumassa julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kuluvan vuoden aikana.
Autotehtaan tilaukset ovat vähentyneet viime vuosina nopeasti. Vielä vuonna 2021 Valmet Automotive työllisti lähes 4 200 henkeä. Kevään 2022 muutosneuvotteluissa Uudenkaupungin autotehtaalla uhattuna oli 1 100 työpaikkaa ja kevään 2023 muutosneuvotteluissa lähes tuhat työpaikkaa. Henkilöstöä on vähennetty vain muutaman vuoden aikana niin, että tällä hetkellä autotehtaalla työskentelee yhtiön ilmoituksen mukaan enää 1 300 henkilöä. He kaikki ovat nyt alkaneiden muutosneuvottelujen kohteena ja irtisanomisuhan alla.
Valmet Automotivella on Uudenkaupungin autotehtaan lisäksi avoautojen katto- ja kinematiikkajärjestelmiin keskittyneet toiminnot Saksassa ja Puolassa. Puolan Zaryn tehtaaseen on hiljattain myös investoitu merkittävästi. Valmet Automotivella on ollut myös akkutuotannon toimintoja kaikkiaan seitsemällä paikkakunnalla Salossa ja Turussa sekä Saksassa. Akkutoiminnot eriytettiin IONCOR-nimiseen yhtiöön syksyllä 2024.
Aivan syyskuun alussa 2025, ennen nykyistä henkilöstövähennysilmoitusta, kerrottiin Suomen valtion ostavan enemmistön eli kaikkiaan 79 prosenttia Valmet Automotiven osakkeista, Kokkilan perheen sijoitusyhtiö Pontoksen vähentävän omistustaan 21 prosenttiin. Kiinalainen CATL luopuu 20,6 prosentin omistuksestaan kokonaan. Jatkossa yhtiön omistavien Suomen valtion ja Pontoksen omistusosuudet olivat aiemmin yhtä suuret, joten sijoittajien osuus yhtiössä väheni nyt tehdyissä omistusjärjestelyissä. Samalla kerrottiin, että yhtiö on jatkossa suorassa valtio-omistuksessa, eikä siis enää markkinaehtoisiin sijoituksiin keskittyvän valtionyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kautta. Yhtiötä myös rahoitettiin 37,5 miljoonalla.
Akkutoiminnoista vastannut IONCOR-yhtiö siirtyi niin ikään syyskuun alun järjestelyissä valtionyhtiö Finnish Minerals Groupin 70 prosenttiseen omistukseen. Muina IONCORIN omistajina ovat jatkossa Varma (16 %) ja Pontos (14 %). Valtion kerrottiin rahoittavan tätäkin yhtiötä 20 miljoonalla.
Eurooppalainen autoteollisuus on lamassa. Merkittävät teollisuusmaat, kuten Saksa, vetävät vähenevää tuotantoa omiin tuotantolaitoksiinsa. Vaikuttaa siltä, että Suomen valtio tuli nyt Valmet Automotiven merkittäväksi enemmistöomistajaksi pakkotilanteessa. Uudenkaupungin autotehtaan ja koko Valmet Automotiven tulevaisuus on julkisten tietojen perusteella hämärän peitossa. Yhtiön omistusjärjestelyt, yksityisten sijoittajien omistusosuuden pieneneminen ja valtion vahva suora omistus jatkossa sekä lisäksi yhtiöön suunnattu merkittävä rahoitus voivat viitata siihen, että yhtiön ongelmat ovat vakavia, tilanne on kriittinen ja siksi Valmet Automotive otettiin valtion haltuun. Samalla yksityisten sijoittajien vastuut näyttävät keventyneen.
Valmet Automotive on jo jonkin aikaa viestinyt suuntaavansa autoteollisuuden rinnalla uusille toimialoille. Aseteollisuuden tilaukset on yhtiön viestinnässä mainittu mahdolliseksi uudeksi toimialaksi. Lehdistössä on spekuloitu esimerkiksi Patrian ajoneuvotilauksilla. Aseteollisuudessa suurten teollisuusmaiden kilpailuasema on vahva ja lisäksi valtiotilaajien intressissä on nykyisessä tilanteessa pikemminkin oman kansallisen tuotannon vahvistaminen eikä suinkaan ulkomaisten sopimusvalmistajien käyttäminen. On lisäksi syytä huomioida alan kysynnän riippuvuus kansainvälisen politiikan nopeistakin muutoksista, alan muu yleinen epävarmuus, kuten kysynnän lyhytkestoisuus ja nopeasyklisyys historiallisessa katsannossa. Nämä seikat eivät herätä luottamusta aseteollisen toimialan erityisen laajasta tai vakaasta työllistävästä vaikutuksesta etenkään henkilöautoihin vuosikymmenten ajan erikoistuneen sopimusvalmistaja Valmet Automotiven kohdalla.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus aikoo tehdä töiden jatkumiseksi ja työpaikkojen turvaamiseksi Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehtaalla?
Voiko autonvalmistus Uudessakaupungissa loppua kokonaan?
Mitkä ovat syyt sille, että valtio otti Valmet Automotiven suoraan enemmistöomistukseensa Teollisuussijoituksen markkinaehtoisen omistuksen sijaan?
Mitä hallitus aikoo tehdä Varsinais-Suomen, Vakka-Suomen ja Uudenkaupungin alueen tukemiseksi?
Helsingissä 24.9.2025
Johannes Yrttiaho [vas]
Yhteyshenkilöt
Johannes Yrttiaho
Puh:050 440 5204johannes.yrttiaho@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Datakeskushankkeille tarvitaan sitovat valtakunnalliset ehdot – suomalaiset eivät saa joutua maksamaan sähkölaskuissaan teknojättien megavoittoja10.9.2026 15:21:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä Suomessa ei ole varauduttu riittävästi massiivisten datakeskushankkeiden vyöryn seurauksiin. Ryhmä vaatii valtakunnallisen tason ohjausta ja hyväksymismenettelyä uusille datakeskushankkeille.
Mai Kivelä: Datakeskuksia tulee verottaa ja niiden määrää rajoittaa10.9.2026 14:51:31 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan on kriittistä, että suomalainen yhteiskunta saa tänne sijoittuvista datakeskuksista asianmukaisen hyödyn - tähän tarkoitukseen on kehitettävä erillinen datakeskusvero. Datakeskusten määrää tulee lisäksi rajoittaa ehdollisuuden avulla.
Minja Koskela: Suomalaiset valitsevat hyvinvointivaltion – eivät leikkauslistoja10.9.2026 13:21:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muistuttaa, että suomalaisten selkeä enemmistö valitsisi sopeuttamisen keinoksi mieluummin veronkorotukset kuin leikkaukset.
Pia Lohikoski: Kenelle lankeaa datakeskusten sähkölasku?10.9.2026 09:45:05 EEST | Tiedote
Fortum on solminut Googlen kanssa 22 vuoden sähkönostosopimuksen osana Googlen miljardiluokan datakeskusinvestointeja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski vaatii hallitukselta selvitystä siitä, miten datakeskusbuumi vaikuttaa suomalaisten sähkön hintaan, sähkön riittävyyteen ja huoltovarmuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme