Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajat: Milloin hallitus palaa kestävään liikenteen rahoitukseen?

25.9.2025 14:56:37 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Ministeri Lulu Ranne (ps.) esitteli tänään eduskunnalle oman hallinnonalansa budjettiesitystä tulevalle vuodelle. Liikenne- ja viestintävaliokunnan sosialidemokraattiset kansanedustajat pitävät kestämättömänä, että hallitus yhä edelleen jatkaa lyhytnäköistä liikennepolitiikkaansa. Sosialidemokraatit kannustavat hallitusta palaamaan takaisin pitkäjänteiseen ja ennakoitavaan liikennepolitiikkaan.

Marko Asell, Seppo Eskelinen, Johan Kvarnström, Pinja Perholehto
Marko Asell, Seppo Eskelinen, Johan Kvarnström, Pinja Perholehto Kuvat: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Hallituksen liikennepolitiikasta on kestävä taloudenpito kaukana. Uusiin hankkeisiin tarkoitetun kehysrahoituksen puolitus hallituskauden aikana yhdistettynä omien hankkeiden käynnistämiseen kertaluonteisella, valtionyhtiöistä pumpatulla rahoituksella, on pitkällä aikavälillä toimimaton yhtälö. Hankkeet lähtevät hitaasti käyntiin, koska valtionyhtiöistä tulouttaminen on hidasta ja epävarmaa. Käytännössä Orpon hallitus syö myös tulevalta hallitukselta eväät uusien hankkeiden käynnistämiseen. Uskooko hallitus itsekään, että samalla linjalla voidaan jatkaa tulevilla kausilla, kansanedustaja Seppo Eskelinen kysyy.

Sosialidemokraattiset edustajat kiinnittävät huomiota myös siihen, että vaikka hallitus mielellään kertoo panostavansa korjausvelan taittamiseen ja teiden päällystämiseen, Suomen väyläverkon korjausvelka jatkaa tulevina vuosina kasvuaan jopa yli viiteen miljardiin euroon. Ensi vuonna perusväylänpidon rahoitus laskee huomattavasti kuluvasta vuodesta, ja erityistä huolta herättää teiden lisäksi varsinkin rataverkon korjausvelka.

- Liikennepolitiikan kestämättömyydestä kertoo myös kevyen liikenteen sekä joukkoliikenteen rahoituksen unohtaminen. Vaikka Orpon hallitus lupasi parantaa kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä, käytännön toimet ovat loistaneet poissaolollaan. Rahoitus kuntien kanssa toteutettaviin kevyen liikenteen väylähankkeisiin on ollut minimissä. Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen on sekä ekologinen, taloudellinen että terveysteko. Arkiliikunnalla on merkittävä rooli hyvinvoinnin lisäämisessä ja kansantautien ennaltaehkäisyssä, joka taas hillitsee myös terveysmenojen kasvua tulevaisuudessa, kansanedustaja Marko Asell huomauttaa.

- Myös joukkoliikenteen järjestämisen rahoitus on tällä hallituskaudella todellisuudessa laskenut kohonneiden kustannusten vuoksi, mikä lisää painetta ELY-keskuksille ja kunnille. Joukkoliikenteen kehittäminen on tärkeää paitsi liikenteen päästöjen vähentämisen myös talouskasvun ja alueellisen kehityksen tukemiseksi. Hallitus on muutenkin heittänyt liikenteen päästöjen vähentämisen romukoppaan, eikä tunnu välittävän edes tutkittuun tietoon perustuvista toimenpide-ehdotuksista, kansanedustaja Johan Kvarnström toteaa.

- Liikenne- ja viestintäministeri ei voi jättää huomiotta myöskään tittelinsä jälkimmäistä osaa. Luotettavan ja riippumattoman median rooli korostuu nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Tähän peilaten huolta herättää Suomen Tietotoimiston (STT) uutispalvelun tulevaisuus, kun sen suurin omistaja Sanoma on ilmoittanut suunnittelevansa STT:n käytöstä luopumista. Kuolinisku STT:lle vaikuttaisi moniin alue- ja paikallislehtiin, mutta ennen muuta ravistelisi luotettavan ja riippumattoman tiedonvälityksen kokonaisuutta. Yhtäkään kiveä ei pidä jättää kääntämättä laadukkaan tiedonvälityksen jatkuvuuden turvaamiseksi, kansanedustaja Pinja Perholehto päättää.

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote

– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye