Minja Koskela: Pääministeri Orpo johti eduskuntaa jälleen harhaan – tällä kertaa vanhuspalveluiden leikkauksista
26.9.2025 09:25:02 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo pääministeri Orpon antaneen eduskunnalle jälleen harhaanjohtavaa tietoa hallituksen leikkauspäätöksistä. Koskela kysyi pääministeriltä vuoden 2026 budjettiin sisältyvistä iäkkäiden ympärivuorikautiseen hoivaan ja kotihoitoon kohdistuvista 50,9 miljoonan euron säästöistä, jolloin Orpo kyseenalaisti sen, että vanhuspalveluista oltaisiin leikkaamassa.

– Pääministeri Orpon trumpilaiset puheet kertovat asenneongelmasta. Hän on toistuvasti mainostanut hallituksen leikanneen miljardeja euroja, mutta kun päätöksien sisältöä käsitellään, leikkaukset eivät enää olekaan leikkauksia. Silti esimerkiksi vanhuspalveluiden leikkauksia ei voi selitellä pois, Koskela sanoo.
Pääministeri Orpo totesi Helsingin Sanomille 23.1.2025: “Yhdeksän miljardin sopeutustoimista on suoria leikkauksia 5,5 miljardia. Se on erittäin paljon. Saa mennä 1990-luvun alkupuolelle, että on pystytty saman tason leikkauksiin, tai jouduttu. Mutta me tehtiin ne.” Merkittävä osa 5,5 miljardin suorista leikkauksista kohdistuu juuri sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.
– On älyllisesti epärehellistä vedota sote-menojen indeksikorotuksiin, kun samalla nähdään miten hallituksen päätöksien myötä hoitohenkilöstöä irtisanotaan ympäri Suomea ja palvelutasoa heikennetään, Koskela sanoo.
Torstain kyselytunnilla pääministeri Orpo esitti Koskelalle vastakysymyksen “miten me olemme nyt vanhuspalveluista leikkaamassa, kun me lisäämme ensi vuodelle 800 miljoonaa muistaakseni”. Koskela huomauttaa vanhuspalveluiden leikkauksien tulevan ilmi vuoden 2026 budjettikirjasta.
– Vaikka vanhuspalveluiden leikkauksia perustellaan teknologian hyödyntämisellä, tosiasiallisesti säästöt on tarkoitus toteuttaa hoitohenkilöstöä karsimalla. Hallituksen esityksen mukaan säästöt syntyisivät vähentämällä kotihoidosta 200 työntekijää ja ympärivuorokautisesta hoivasta 636 työntekijää, Koskela sanoo.
– Jo hallituksen aiemmin päättämä vanhuspalveluiden henkilöstömitoituksen leikkaaminen vähensi välittömän asiakastyön henkilöstöä noin 3000:lla. Väestön ikääntyessä ja palvelutarpeen kasvaessa jatkuvat leikkaukset vanhuspalveluihin vaarantavat ihmisarvoisen vanhuuden edellytykset Suomessa.
Yhteyshenkilöt
Minja Koskelakansanedustaja, vasemmistoliiton puheenjohtaja
Puh:050 549 9632minja.koskela@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Jessi Jokelainen: Hallitus syrjäyttää nuoret miehet4.9.2026 12:05:39 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelaisen mukaan hallitus on täysin välinpitämätön leikkaustensa vaikutuksista nuoriin miehiin.
Pia Lohikoski: Hallitus avaa rahapelimarkkinat, mutta sulkee oven pelihaittojen ehkäisyltä4.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus ei ole edelleenkään turvannut rahapelihaittoja ehkäisevien järjestöjen rahoitusta, vaikka rahapelien tarjonnan ja näkyvyyden lisääminen tulee pian kasvattamaan rahapelihaittoja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mukaan vaarana on, että peliongelmat lisääntyvät, mutta apua tarvitseville ei ole tarjolla riittävästi tukea.
Laura Meriluoto: Oikeisto ei pidä moniäänisestä kansalaisyhteiskunnasta2.9.2026 10:46:30 EEST | Tiedote
Budjettiriihen jälkeen varmistui, että hallitus jatkaa sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikkaamista. Tällä hallituskaudella järjestöjen rahoituksesta leikataan noin puolet. Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto varoittaa, että Orpon hallituksen linja uhkaa romuttaa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan perustaa. Järjestöt ovat monelle suomalaiselle sekä arjen turvaverkko että keino saada äänensä kuuluviin.
Pia Lohikoski: Kunnilta leikkaaminen on valtava koulutusleikkaus2.9.2026 09:05:16 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski varoittaa, että hallituksen linja syventää kuntien talousahdinkoa ja iskee suoraan koulutuksen ytimeen. Hallitus on leikannut kuntien valtionosuuksia lähes 200 miljoonaa euroa.
Minja Koskela: Oikeistohallituksen budjettiesitys sulkee silmät todellisuudelta1.9.2026 20:28:01 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan hallituksen tänään esittelemä budjettiehdotus on vahvasti irrallaan todellisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme