Varapuhemies Paula Risikko: Vauvoissa on ilo!
26.9.2025 10:55:20 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko toteaa valtakunnallisena Vauvan päivänä, että kaikessa päätöksenteossa pitää tehdä lapsivaikutusten arviointi.

Valtakunnallista Vauvan päivää vietetään tänään perjantaina 26. syyskuuta. Vuosittaisen juhlapäivän järjestää VauvaSuomi ry, jonka tavoitteena on maa, jossa jokainen ymmärtää ensimmäisten elinvuosien ja varhaisen vuorovaikutuksen tärkeyden ja on valmis edistämään lasten ja perheiden hyvinvointia. Tämän vuoden teema on ”Vauvoissa on ilo”.
Risikon mukaan Suomen tämän hetken iso haaste on vähäinen syntyvyys, joka alkoi jo 2010-luvulla, ja on koronavuosien 2020 ja 2021 pientä elpymistä lukuun ottamatta jatkunut sitä saakka.
”Maamme on joutunut alenevaan syntyvyyden kierteeseen. Suomi ei paini asian kanssa yksin, sillä melkein jokainen vauras länsimaa on saman haasteen edessä. Yhä useampi nuori aikuinen ei uskalla tai halua saada omia lapsia. Vielä useampi lykkää päätöstä hyvin myöhäiseen elämänvaiheeseen. Tällöin lapsiluku voi jäädä pienemmäksi kuin oma unelma on”, Risikko sanoo.
Syitä laskevaan syntyvyyteen on monia. Risikko korostaa, että toive vauvasta ja päätös, että vauva saa nyt tulla, on yksi suurimmista elämässä, ja se on hyvin henkilökohtainen. Siksi kenenkään ulkopuolisen on vaikea antaa neuvoja siitä, mitä kunkin pitäisi tehdä ja missä vaiheessa.
”Miten pääsisimme tilanteeseen, jossa vauvoja voisi saada ihmisille ja hedelmällisyydelle sopivaan aikaan ja muu yhteiskunta joustaisi, koska naisen hedelmällisyys ei jousta?”, Risikko pohtii.
Risikko korostaa, että ei ole yhtä keinoa vaikuttaa tilanteeseen, vaan tarvitaan monia ratkaisukeinoja. Tällaisia ovat mm. perheiden palvelujen, perhevapaiden ja taloudellisten tukimuotojen kehittäminen siten, että ne joustavasti tukevat vanhemmuutta ja perhettä erilaisissa elämäntilanteissa. Myös Suomen taloudelliseen tilanteeseen, työpaikkojen syntyyn ja turvallisuuteen vaikuttaminen luovat luottamusta tulevaisuuteen. Näihin kaikkiin pyrkii Orpon hallitus.
”Meidän päättäjien ja työelämän vaikuttajien tulee ottaa vastuuta lainsäädännöstä ja muista toimista, jotka viestivät, että jokainen vauva on arvokas ja tervetullut tähän maahan. On luotava olosuhteet, jossa äidit ja isät pystyvät sovittamaan opiskelun, työn ja perheen järkeväksi kokonaisuudeksi. Tärkeää myös on, että kaikessa päätöksenteossa, niin kunnissa kuin valtakunnan tasolla tehdään lapsivaikutusten arviointi”, Risikko sanoo.
Risikko muistuttaa, että kun puhutaan vauvoista, on myös nöyrästi muistettava, että vauvoja ei hankita, vaan vauva on lahja.
”Kaikki eivät löydä kumppania. Kaikki eivät voi saada omaa biologista lasta, vaikka mm. kehittyvät hedelmöityshoidot auttavat monia. Onneksi lapsi voi tulla perheeseen monin tavoin; adoption myötä, sijaislapsena, tai puolison kautta bonuslapsena”, hän sanoo.
Vauvan päivän kaikille avoin päätapahtuma järjestetään Helsingin Musiikkitalolla, ja juhla striimataan sieltä valtakunnallisesti. Päätapahtumassa kuullaan Risikon haastattelu, joka on katsottavissa myös https://vimeo.com/event/5357323
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula RisikkoEduskunnan varapuhemies
Vaasan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Limnell: Tulevaisuuden uskoa ei rakenneta kymmenen miljardin veronkiristyksillä7.9.2026 09:23:03 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela esitteli eilen Helsingin Sanomien haastattelussa puolueensa vaihtoehtoa Suomen talouspolitiikalle. Keinovalikoimaan kuuluu noin kymmenen miljardin euron edestä veronkorotuksia. Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnellin mukaan Suomi on nyt perustavanlaatuisen valinnan edessä: rakennetaanko tulevaisuutta työn, yrittämisen ja kasvun vai yhä kireämmän verotuksen varaan.
Kokoomuksen Kopra Tuppuraiselle: Väite suuryritysten suosimisesta on täyttä sumutusta6.9.2026 11:42:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra tyrmää SDP:n Tytti Tuppuraisen väitteen, jonka mukaan hallitus olisi suosinut suuryrityksiä pienyrittäjien kustannuksella. Kopran mukaan väite ei kestä vertailua hallituksen päätöksiin eikä edes yrittäjien omiin arvioihin.
Kokoomuksen Laiho: Suomi vahvistaa terveydenhuollon valmiutta 67 miljoonalla eurolla6.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Orpon hallitus on muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi panostanut terveydenhuollon varautumiseen ja valmiuteen historiallisessa mittakaavassa. Kehysriihen päätöksellä Puolustusvoimien terveydenhuollon valmiuden ja varautumisen hankintoihin sekä toiminnan ylläpitoon osoitetaan noin 67 miljoonaa euroa hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle. Kokoomuksen lääkärikansanedustaja, Mia Laiho pitää päätöstä tärkeänä ja välttämättömänä jatkona hallituksen johdonmukaiselle varautumistyölle.
Kokoomuksen Kopra: SDP ei tunnu tietävän, kuinka julmaa sen politiikka on yrittäjille5.9.2026 19:16:48 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan SDP:n Yrittäjän päivän avaus paljastaa puolueen olevan pahasti irti yrittäjien todellisuudesta. SDP esittää nyt ratkaisuiksi hallituksen jo tekemiä päätöksiä, vaikka se on itse jarruttanut juuri niitä lakihankkeita, joilla yrittäjien arkea parannetaan.
Kokoomuksen Kauma Räsäselle: Räsänen löysi miljardit – yrittäjien taskuista5.9.2026 17:09:40 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma pitää SDP:n Joona Räsäsen talousvastuullisuuspuheita epäuskottavina. Kauma muistuttaa, että SDP:n johtama hallitus kasvatti valtion velkaa kymmenillä miljardeilla ja rakensi mm. pysyvästi kalliin hyvinvointialuehallinnon, jonka laskua nyt maksetaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme