Onnen hetkiä Kauppakeskus Stellassa
Ensi viikolla Stellassa on luvassa erityisiä onnen hetkiä, kun kauppakeskuksessa vietetään Onnen Päiviä huikeiden tarjouksien ja tapahtumien muodossa torstaista lauantaihin. Onnen Päivien yhteydessä avataan myös lapsiperheiden rakastama leikkipaikka Hupsistella uusissa tiloissa Stellan pohjakerroksessa.

Kauppakeskus Stellan odotettua Onnen Päivät -kampanjaa vietetään tänä syksynä uudistetulla konseptilla torstaista lauantaihin 2.-4.10.2025. Huikeita tarjouksia, elämyksiä ja ohjelmaa koko perheelle Stellaan tuovaa kampanjaa on uudistettu niin ilmeeltään kuin ohjelmasisällöltään.
- Onnen Päivien näkyvin uudistus on kampanjan uusi ilme, jota on päivitetty modernimmaksi ja raikkaammaksi – ja paremmin yhteneväksi keväällä freesattuun kauppakeskusilmeeseen. Kampanjailme ja -materiaalit on uudistettu yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Uudistuksissa on pyritty välttämään kertakäyttöisiä materiaaleja ja panostettu sen sijaan useamman kerran käytettäviin vaihtoehtoihin, kertoo kauppakeskuspäällikkö Merituuli Hurmerinta.
Monipuolista ohjelmaa vauvasta vaariin
Myös Onnen Päivien tapahtumakokonaisuutta on uudistettu ja kohdennettu entistä selkeämmin eri kohderyhmille. Torstaina Onnen Päivillä vietetään nuorten iltapäivää, joka starttaa vauhdikkaalla karkkiralliarvonnalla (klo 16) ja jatkuu suositun tubettajan ja TikTok-vaikuttajan Laura Kiurun Meet & Greetillä (klo 17-18).
Perjantain ohjelmakokonaisuus bingoineen (klo 10.30) ja paikallisten artistien musiikkiesityksineen taas on suunnattu varttuneemmalle väelle. Perjantaina Onnen Päivillä kuullaan valtakunnallisen puhallinmusiikkitapahtuman Ruskatröötan 2025 alkusoitto (klo 12), Mikkelin Musiikkiopiston Marjukat-kuoron esitys (klo 15.30) sekä Mikkelin Musiikkijuhlien soiva tervehdys (klo 16.30).
Onnen Päivät huipentuvat perinteisesti supersuosittuun lastenlauantaihin, jolloin Stellan Tähtitori houkuttelee paikalle lapsiperheitä ympäri Etelä-Savoa. Lauantaina Tähtitorilla nähdään Pipsa ja Jyri Possun lavashowt (klo 11 ja 14) ja ohjelmassa on lisäksi possusisarusten Meet & Greetit esitysten jälkeen sekä pomppulinna klo 11–15.
Leikkipaikka Hupsistella avataan 2.10.
Onnen Päivien yhteydessä avataan myös Stellan leikkipaikka Hupsistella, joka on ollut tilapäisesti suljettuna kauppakeskuksen pohjakerrokseen muuton vuoksi. Vaikka leikkipaikan sijainti vaihtuu, Hupsistellassa pääsee taas leikkimään tutuilla ja suosituilla leikkivälineillä. Leikin ohella Hupsistellassa onnistuu kätevästi myös muun muassa vessatauot sekä vaipanvaihdot ja uutuutena leikkipaikasta löytyy nyt myös toivottu imetysnurkkaus.
- Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan uudistettuun leikkipaikkaan ja viihtymään Onnen Päiville Kauppakeskus Stellaan, toivottaa Hurmerinta.
Onnen Päivien tarjouksiin ja tapahtumiin voi tutustua tarkemmin Stellan nettisivuilta!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merituuli HurmerintakauppakeskuspäällikköKauppakeskus Stella
Puh:040 822 5929merituuli.hurmerinta@sok.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Sapuska Sankarit -kokkikisassa ravintolatason annoksia ja voittajille kesätyöpaikat5.12.2025 15:30:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo järjesti marras-joulukuun aikana kokkikisan Savonlinnan kahdeksasluokkalaisille valinnaisen kotitalouden oppilaille, sekä tarjosi heille ravintolakokemuksen. Sapuska Sankarit -finaalissa loihdittiin upeita annoksia ja kokkikisan voittajat ansaitsivat itselleen kesätyöpaikat Suur-Savolle.
Stellan suuri joulukuusi hurmaa loistollaan4.12.2025 16:14:25 EET | Tiedote
Kauppakeskus Stellan suuri joulukuusi Tähtitorin laidalla on herättänyt tänä vuonna poikkeuksellisen paljon ihastusta niin ohikulkijoissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Eikä ihme – perinteisen koristelun sijaan kuusen oksille on ripusteltu myös pörröisiä nalleja ja lahjapaketteja, ja koristelu jatkuu myös kuusen edustalla.
100-vuotiasta Suur-Savon Leipomoa juhlitaan yhdessä pullakahveilla1.12.2025 08:00:54 EET | Tiedote
Pian 100 vuotta täyttävä Suur-Savon Leipomo tarjoaa juhlan kunniaksi asiakkailleen pullakahvit useissa Osuuskauppa Suur-Savon toimipaikoissa 9.–11.12.2025. Juhlaviikolle on luvassa myös maistatuksia, tarjouksia ja arvonta, ja mikä parasta – Suur-Savolla leivotaan tuoreita ja paikallisia leipomotuotteita asiakkaiden iloksi nyt ja tulevaisuudessa.
ABC Pitkäjärvi avaa ovensa uudistettuna 4.12. klo 1027.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
ABC Pitkäjärvi toivottaa asiakkaansa jälleen tervetulleiksi torstaina 4. joulukuuta, kun liikenneaseman uusi Hesburger-ravintola ja koko elokuun alusta saakka suljettuna ollut ABC-asema avataan täydellisen sisätilojen uudistuksen jälkeen. Uudistuksen tavoitteena on tarjota entistä monipuolisempia palveluja, nopeampaa asiointia ja viihtyisämpi miljöö niin paikallisille kuin viitostiellä liikkuville asiakkaille.
Lasten ja nuorten harrastustuelle ennätysmäärä hakijoita ja kannustuksen saajia vuodelle 202626.11.2025 09:00:14 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savon vuoden 2026 Kannustajat-haku oli poikkeuksellinen: tuen hakijoita oli enemmän kuin koskaan aiemmin, ja myös Kannustajiin valittujen toimijoiden määrä nousi ennätyslukemiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme