VIIVI kertoo Vain elämää -ohjelmassa perhehaaveistaan: ”Haluaisin kovasti olla äiti"
30.9.2025 10:33:12 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Vain elämää -ohjelmassa vietetään perjantaina VIIVIn päivää. Jaksossa hän puhuu avoimesti haaveistaan.

Lukuisista hiteistään tunnettu 26-vuotias VIIVI on saavuttanut urallaan paljon: moninkertaista platinaa, loppuunmyytyjä konsertteja ja suuria festivaalilavoja. Artistina VIIVI on toteuttanut haaveensa, mutta räppäri Lauri Haav haluaa tietää, millaisia haaveita hänellä on tulevaisuudelle.
– Ehkä ylipäätään elämässä suurin unelmani on se, että haluaisin kovasti olla äiti jonain päivänä. Haluaisin lapsia, VIIVI sanoo.
Hän on pohtinut paljon oman uravalintansa vaikutuksista unelman toteutumiseen.
– Olen miettinyt todella paljon, että kun on tällainen ura, joka vaatii ihan kaiken, ja oman perheen saaminen on suuri unelmani, niin onko mahdollista saada ne molemmat? Tuntuu typerältä, että pitäisi luopua täysin tästä saadakseen sen.
Jonna Tervomaa toteaa heti, ettei VIIVIn todellakaan tarvitse luopua urastaan perhehaaveidensa takia.
– Mitä olen oppinut tuntemaan sinua täällä ja mitä olet kertonut turvaverkostasi, luulen, ettei sinulla ole huolen häivää. Anna palaa vaan! Ehdit tehdä sen kaiken, hän sanoo.
Kaikki artistit ovat Jonnan kanssa samaa mieltä.
– Tulee eri elämänvaiheita. Pitää luottaa siihen, että elämä kantaa, Vesta toteaa.
Vain elämää nähdään Nelosella perjantaisin klo 20. Ruutu+-tilaajat voivat katsoa seuraavan perjantain jakson viikkoa etukäteen.
Vain elämää -kauden jaksojärjestys:
5.9. Saapuminen Satulinnaan
12.9. Käärijän päivä
19.9. Jonna Tervomaan päivä
26.9. Pelle Miljoonan päivä
3.10. VIIVIn päivä
10.10. Lauri Haavin päivä
17.10. Mikki Kausteen päivä
24.10. Vestan päivä
31.10. Johannes Brotheruksen päivä
7.11. Kunniavieras Remu Aaltosen päivä
14.11. Kunniavieras Pepe Willbergin päivä
21.11. Kunniavieras Marion Rungin päivä
28.11. MIELI-päivä
5.12. Kaikki biisit 1/2
12.12. Kaikki biisit 2/2
19.12. Joulusikermä (kooste aikaisemmilta kausilta)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat

Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits, GrooveFM ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
Remppa vai muutto Suomi alkaa mahdottomalla haasteella – pariskunnan toive lyö Tero Pennasen ällikällä4.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Remppa vai muutto Suomen uusi kausi alkaa maanantaina. Ensimmäisessä jaksossa sisustusarkkitehti Tero Pennanen saa mahdottoman haasteen.
Yllätys hautausmaalla sekoittaa Petolliset-kilpailijoiden pasmat: "Miettikää, jos joku nousee haudasta!"3.9.2026 10:07:54 EEST | Tiedote
Petollisten 6. kausi starttaa Ruudussa ja Nelosella lauantaina 5.9.
Vain elämää alkaa perjantaina – yksi artisteista puuttuu joukosta1.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Rakastettu musiikkiohjelma Vain elämää palaa ruutuihin perjantaina. Ensimmäisessä jaksossa ohjelman kahdeksan artistia suuntaavat musiikkileirille vajaalukuisena.
Yllättävä tilanne Erikoisjoukoissa: kokelas kieltäytyy tehtävästä ja vaati vastauksia: "Nyt sinä kuuntelet!"1.9.2026 08:00:38 EEST | Tiedote
Erikoisjoukkojen 6. kausi alkaa Ruudussa ja Nelosella torstaina 3.9.
The Voice of Finlandissa tähtivalmentajamuutoksia – Arttu Wiskari jättää suosikkiohjelman28.8.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
The Voice of Finlandin tähtivalmentajana kolmen kauden ajan toiminut Arttu Wiskari jää pois ohjelmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme