SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aikooko hallitus puuttua ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön?
27.9.2025 11:37:57 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
STT on raportoinut tänään työvoiman hyväksikäytöstä telakka-alalla. Turun telakalla on työskennellyt epämääräisissä alihankintasuhteissa ukrainalaisia, jotka ovat tehneet jopa 14-tuntisia päiviä ja joiden saamatta jääneet palkanlisät lasketaan Teollisuusliiton mukaan kymmenissätuhansissa euroissa. Heinäluoma pitää jutussa raportoituja epäkohtia järkyttävinä, mutta ei yllättävinä.

- Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä ilmenee valitettavasti säännöllisesti. Suomessa on jo pitkään tarvittu uudistuksia työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjumiseksi. Nyt olisi hallituksen tartuttava toimeen ja puututtava työntekijöiden hyväksikäyttöön.
Heinäluoman mukaan hallituksen toimettomuus asiassa ei ole sattumaa.
- Kyse ei ole siitä, että hallitus ei olisi tietoinen ongelmasta tai sen ratkaisusta, vaan hallituspuolueet eivät ole pitäneet asiaan puuttumista tärkeänä. Vuonna 2024 Orpon hallitus taipui vasta julkisen paineen myötä käynnistämään harmaan talouden toimintaohjelman ja palauttamaan työlle osan jo leikatuista rahoista. Hallitus on kaudellaan ollut myös kiinnostuneempi tänne töihin tulevien elämän vaikeuttamisesta kuin sen varmistamisesta, että heihin pätevät samat pelisäännöt kuin suomalaisiin työntekijöihin.
Heinäluoma peräänkuuluttaa uudistusten kiireellisyyttä.
- Keinoja työperäisen hyväksikäytön ehkäisemiseksi ja heikossa asemassa olevien työntekijöiden oikeuksien turvaamiseksi on. Tarvitsemme tehokkaampia tapoja sanktioida ja valvoa ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä. Näitä ovat esimerkiksi alipalkkauksen kriminalisointi, ammattiliittojen kanneoikeus sekä harmaan talouden torjunnan riittävien resurssien turvaaminen. Lisäksi tulee varmistaa viranomaisten riittävät toimivaltuudet, luettelee Heinäluoma.
Heinäluoma muistuttaa, että työvoiman hyväksikäyttö haittaa myös rehellisesti toimivien yritysten pärjäämistä ja suomalaisten palkkaamista kilpailun vääristymisen myötä.
– Hallituksen on viimein herättävä tilanteeseen ja tehtävä tarvittavat uudistukset hyväksikäytön kitkemiseksi. Jokainen tapaus on liikaa, päättää Heinäluoma.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807eveliina.heinaluoma@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Paula Werning: Kallis tankkaus kurittaa eniten niitä, joille auto ei ole valinta8.9.2026 09:19:54 EEST | Tiedote
Polttoaineen hinnan raju nousu näkyy nyt suoraan suomalaisten arjessa. Vuodessa dieselin hinta on noussut lähes 40 prosenttia ja 95-bensiinin lähes 24 prosenttia. Kyse ei ole enää pienestä hintavaihtelusta, vaan monelle kotitaloudelle merkittävästä lisälaskusta.
SDP:n Tuppurainen: Pienyrittäjät maksavat hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskun6.9.2026 10:51:41 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoisen hallituksen talouslinja on koko vaalikauden ajan suosinut suuryrityksiä, sanoo SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
SDP:n Filatov: Järjestöleikkaukset voivat tulla Suomelle kalliiksi5.9.2026 14:11:10 EEST | Tiedote
Hallitus leikkaa järjestöjen rahoitusta samaan aikaan, kun niiden tarjoamaa matalan kynnyksen apua tarvitaan yhä enemmän. Varapuhemies Tarja Filatovin mukaan leikkaukset vähentävät ennaltaehkäisevää työtä, lisäävät painetta julkisiin palveluihin ja tulevat lopulta säästöjä kalliimmiksi.
SDP:n Tuppurainen: Pienet yritykset tarvitsevat enemmän tukea5.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Merkittävä osa suomalaisista yrityksistä on pieniä ja yhden hengen yrityksiä, jotka eivät ole juuri hyötyneet hallituksen politiikasta, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen muistuttaa yrittäjänpäivänä. Hän esittää neljää konkreettista keinoa pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen.
SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomuksen Valkosen puheet ovat todellisuudesta irrallaan5.9.2026 13:09:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puheet pelkästään leikkauksin tehtävästä 8–11 miljardin sopeutuksesta eivät ole realismia, ja tämän tietävät kokoomuslaiset itsekin, sanoo SDP:n kansanedustaja Saku Nikkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

