Pirkanmaan hyvinvointialue kutsuu asukkaita arvioimaan omalääkärimallia
29.9.2025 10:18:47 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan sosiaali- ja terveysasemilla otetaan syksyn aikana käyttöön hoidon jatkuvuusmalli, jossa osalle asiakkaista nimetään omalääkäri ja omahoitaja. Asukaspaneelissa selvitetään asukkaiden näkemyksiä hoidon jatkuvuusmallin potilasryhmistä ja aikataulusta.
Hoidon jatkuvuusmallissa oman työntekijän saavat ensimmäisessä vaiheessa ne sote-asemien asiakkaat, jotka käyttävät palveluita eniten. Tähän ryhmään kuuluu noin 20 prosenttia pirkanmaalaisista eli noin 100 000 ihmistä. Heillä on tyypillisesti useita sairauksia ja terveysongelmia, ja heille kertyy noin puolet sote-asemien käyntikerroista.
Asukaspaneeli kutsutaan koolle, jotta saadaan selville, kuinka hyväksyttävinä ja perusteltuina hoidon jatkuvuusmallin toteutustapaa ja jatkoa pidetään. Osallistujilta kerätään näkemyksiä esimerkiksi siitä, onko omalääkäri ja omahoitaja nimetty oikeille asiakasryhmille. Lisäksi selvitetään ajatuksia mallin laajentamisesta uusille ryhmille. Paneelin tuloksia käytetään päätöksenteon tukena.
- Terveydenhuollon priorisointia tarvitaan, jotta rajalliset resurssit voidaan kohdentaa oikeudenmukaisesti ja vaikuttavasti, toteaa ylilääkäri Jukka Karjalainen.
- Asiakkaiden kuuleminen on olennaista, jotta valinnat ovat eettisesti hyväksyttäviä, käytännössä toimivia ja demokraattisesti oikeutettua. Olemme ensimmäisiä Suomessa, jotka kysyvät hoidon jatkuvuudesta asukkailta.
Kutsut asukaspaneeliin lähetetään noin 8000 pirkanmaalaiselle, joista noin 40:n odotetaan osallistuvan paneeliin. Tarvittaessa kokoonpanoa täydennetään, jotta saadaan kattava edustus Pirkanmaan väestöstä. Asukaspaneeli kokoontuu Tampereelle 1.11.2025, ja työskentely jatkuu verkkoalustalla. Työ päättyy joulukuun alussa, jolloin julkaistaan asukaspaneelin lausunto. Hoidon jatkuvuusmallia arvioidaan vuonna 2026, ja lausunto on osa tätä arviointia. Lausunto voi osaltaan vaikuttaa aikatauluun, resursseihin sekä potilasryhmiin, joille omalääkäri ja -hoitaja tarjotaan. Lopulliset päätökset hoidon jatkuvuusmallin tavoitteista ja rahoituksesta tekee aluevaltuusto.
- Mukaan tarvitaan eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia pirkanmaalaisia, kertoo suunnittelupäällikkö Janne Leinonen Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
- Toivomme mukaan erityisesti nuoria ja eri vähemmistöjen edustajia. Osallistumiseen ei tarvita erityistaitoja tai ennakkotietoja, sillä osallistujien tehtävänä on kertoa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään.
Leinonen kannustaa kutsuttuja osallistumaan asukaspaneeliin, sillä se on vaivatonta, mutta paneelin vaikutus voi olla suuri. Pirkanmaan hyvinvointialueella asukaspaneelia käytetään toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla asukaspaneelilta kysyttiin asiakaslähtöisistä digipalveluista vuonna 2024.
Erikseen koolle kutsuttuvan asukaspaneelin lisäksi hyvinvointialueella on asukaspooli, johon kuka tahansa pirkanmaalainen voi liittyä. Asukaspooli on toiminnassa jatkuvasti, ja sen jäseniltä kerätään näkemyksiä hyvinvointialueen palveluista useita kertoja vuodessa. Lisätietoa asukkaiden osallistumismahdollisuuksista on julkaistu sivulla https://www.pirha.fi/asiakkaalle/osallistu-ja-vaikuta.
Yhteyshenkilöt
Karjalainen JukkaYlilääkäri, avopalvelut
Puh:040 639 7859jukka.karjalainen@pirha.fiLeinonen JanneSuunnittelupäällikkö, asiakaskokemus ja osallistuminen
Puh:040 8063 863janne.leinonen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Uusi syöpähoito käyttöön Taysissa – tavoitteena, että yhä useampi peräsuolisyöpäpotilas välttää leikkauksen ja avanteen11.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (Tays) on otettu ensimmäisenä Suomessa käyttöön uusi peräsuolisyövän sädehoitomenetelmä. Hoitoa kutsutaan Tampereella tyköhoidoksi, sillä siinä voimakas sädeannos viedään peräsuolen kautta aivan kasvaimen viereen. Tavoitteena on hävittää kasvain niin, että yhä useampi potilas voi välttää suuren leikkauksen ja mahdollisen pysyvän avanteen.
Perusterveydenhuollon lääkäreiden ammatinharjoittajamallia valmistellaan Pirkanmaalla – markkinavuoropuhelu 21.9.202610.9.2026 12:20:49 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue kutsuu perusterveydenhuollon lääkäreiden ammatinharjoittajamallista kiinnostuneet markkinavuoropuheluun, joka pidetään Teamsin välityksellä maanantaina 21.9.2026 kello 12–13.30.
Ikäihmisten palvelujen kysyntä ja tarjonta kasvaneet alkuvuonna – sairaalasta pääsee nyt nopeammin asumispalveluihin7.9.2026 11:09:38 EEST | Tiedote
Asiakkaiden määrä ikäihmisten palveluissa on alkuvuonna kasvanut. Palveluja on vastaavasti lisätty ja monipuolistettu. Sairaalassa ympärivuorokautiseen palveluasumiseen jonottavien määrä on vähentynyt vuodessa 16 prosenttia, selviää aluehallituksen käsittelemistä alkuvuoden seurantatiedoista. Aluehallitus käynnisti maanantaina myös kuntoutuspalvelujen liikkeenluovutuksen valmistelun Tammenlehvä Oy:n kanssa.
Pirkanmaan hyvinvointialueella halutaan puuttua nikotiinin haittoihin7.9.2026 10:42:37 EEST | Tiedote
Vaikka tupakointi on Suomessa saatu laskusuuntaan, nikotiiniriippuvuus ei ole vähentynyt, koska markkinoille on tullut uusia nikotiinituotteita. Nikotiinipussien käyttö on lähes kaksinkertaistunut nuorten keskuudessa kahdessa vuodessa, ja nikotiinin aiheuttamat haitat ovat kasvussa. Pirkanmaan hyvinvointialueella tarjotaan nyt uudenlaista tukea sähkösavukkeiden ja nikotiinituotteiden käyttäjille.
Pitkäniemen sairaala-alueen myynti käynnistymässä3.9.2026 17:41:22 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaostolle esitetään 8.9. kokouksessa, että hyvinvointialue ryhtyy myymään Nokian Pitkäniemen sairaala-aluetta. Nokialla Pyhäjärven rannalla sijaitseva alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennetun ympäristön kokonaisuus, ja osa rakennuksista on suojeltu. Alue esitetään myytäväksi kolmessa osassa: yhtenä isona kokonaisuutena ja kahtena yksittäisenä kohteena. Hyvinvointialueelle jää Pitkäniemeen vammaispalveluiden rakennuksia, jotka se omistaa myös jatkossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme