Oulun yliopisto mukana laajassa EU-tutkimuksessa nuorten mielenterveydestä – osallistujia haetaan 12–24-vuotiaista
30.9.2025 06:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopisto osallistuu kansainväliseen EU-rahoitteiseen tutkimushankkeeseen Youth-GEMs, joka kartoittaa nuorten mielenterveyden kehitystä. Tutkimukseen etsitään 12–24-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia, jotka hakevat tai saavat apua mielenterveyden haasteisiin.

Nuorten mielenterveyden ongelmat ovat merkittävä haaste niin yksilölle kuin koko yhteiskunnalle. Mielenterveyden kulkuun vaikuttavat sekä geneettiset että ympäristötekijät, ja niiden syvällinen ymmärtäminen auttaa tarjoamaan tehokkaampaa tukea sekä kehittämään uusia hoito- ja tukimuotoja.
Youth-GEMs-tutkimus seuraa osallistujia kahden vuoden ajan ja kartoittaa muun muassa taustatietoja, geneettisiä ja ympäristöllisiä riskitekijöitä, kognitiivisia taitoja, oireita, tunteiden käsittelytaitoja ja ajattelutapoja. Tavoitteena on selvittää, miten nämä tekijät yhdessä ennustavat muutoksia mielenterveyden tilassa.
Tutkimukseen osallistuminen tarjoaa nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden tuottaa merkityksellistä tietoa ja edistää ymmärrystä nuorten mielenterveyden haasteista. Suomen lisäksi tutkimusaineistoa kerätään Virossa, Alankomaissa, Espanjassa, Serbiassa ja Kroatiassa. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää kansallisessa ja kansainvälisessä nuorten hyvinvoinnin kehittämisessä sekä terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmien parantamisessa.
Tutkimukseen voi osallistua kuka tahansa 12–24-vuotias nuori tai nuori aikuinen, joka hakee tai saa apua mielenterveyden ongelmiin.
Tutkimukseen voi osallistua osoitteessa https://redcap.link/Youth-GEMs_OULU , tai ottamalla yhteyttä tutkijoihin (yhteystiedot alla).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkijatohtori Jenni Leppänen, Oulun yliopisto, 050 313 8685, jenni.leppanen@oulu.fi
Tutkijatohtori Janne Sinisammal, Oulun yliopisto, 050 313 0648, janne.sinisammal@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Näkymätön oppiminen näkyväksi – tuotantotalouden väitöstyö edistää epämuodollisen oppimisen johtamista10.9.2026 08:38:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa tuotantotalouden alalla väittelevän Oona Vuorion mukaan tieto- ja asiantuntijatyön ohessa tapahtuvan epämuodollisen oppimisen johtaminen ja tukeminen voi tuoda uutta kilpailukykyä suomalaisille yrityksille ja organisaatioille.
Metsätalous aiheena Oulun yliopiston väittelysarjassa10.9.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -sarjassa väitellään metsätaloudesta. Väite kuuluu "Suomen metsätalous köyhdyttää luontoa". Tilaisuus pidetään Linnanmaan kampuksella tiistaina 15. syyskuuta klo 16.
PISA-tulokset haastavat pohtimaan oppilaiden sinnikkyyttä – motivaation säätelytaidot voivat olla osa ratkaisua9.9.2026 10:46:00 EEST | Tiedote
Tuoreissa PISA 2025 -tuloksissa erityistä huomiota on herättänyt havainto, että vain 41 prosenttia suomalaisista oppilaista kertoo yrittävänsä entistä kovemmin silloin, kun työ alkaa tuntua haastavalta. Osuus on tutkimukseen osallistuneiden maiden matalin. Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan keskeisessä roolissa ovat oppilaiden taidot tunnistaa ja säädellä omaa motivaatiotaan.
Suomen Akatemialta yli kaksi miljoonaa euroa Oulun yliopiston tutkimukseen arktisen alueen murroksesta ja ympäristötoimijuudesta mielenterveyden lähteenä9.9.2026 09:11:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi rahoitusta arktisen alueen murrosta ja mielen kansanterveyttä koskevaan tutkimukseen. Rahoitusta Oulun yliopistolle tuli yhteensä 2 093 104 euroa.
Väitös: Työttömyys ja muut nykyajan kriisit heikentävät selvästi mielenterveyttä – Suomessa oireilevat etenkin keski-ikäiset miehet9.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Mielenterveyden häiriöt eivät läheskään aina johdu ihmisen biologisista ominaisuuksista vaan yhteiskunnallisista ja rakenteellisista kriiseistä, osoittaa Oulun yliopiston väitöstutkimus. Työttömyys heikentää merkittävästi etenkin työikäisten miesten mielenterveyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme