STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Suomalainen metsänhoito voi olla yhtä aikaa tehokasta ja kestävää
3.10.2025 09:00:00 EEST | STTK ry. | Tiedote

Suomi ja suomalaiset ovat eläneet metsästä koko historiansa ajan. Metsä on tarjonnut työtä ja hyvinvointia koko kansakunnalle.
- Virheiltäkään ei silti ole vältytty. Esimerkiksi vastuullisuuskysymyksiin tai metsien kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen on herätty vasta aivan viime vuosina ja viimeistään, kun paperitehtaita on suljettu yksi toisensa jälkeen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Palola puhui jäsenliitto METO – Metsäalan Asiantuntijoiden sopimusalojen kokouksessa.
Jatkossa vihreän kullan suhteen on Palolan mielestä toimittava fiksummin.
- Tutkimustoiminta monipuolisempaan puunkäyttöön liittyen on tuonut mukanaan uusia innovaatiota, kuten puusta syntyviä uusiutuvia materiaaleja. Esimerkiksi polyesteria korvataan puusta saatavalla tekstiilikuidulla ja puu voisi pakkauksissa syrjäyttää muovin. Ja kun nykyisin metsästä puhutaan usein hiilinielujen kautta, puurakentaminen olisi ilmastoteko parhaimmillaan, hän listaa.
Metsänhoito voi olla yhtä aikaa sekä tehokasta että laadukasta.
- Metsä tarjoaa rajattomat mahdollisuudet työskennellä kestävän tulevaisuuden puolesta. Sen takaavat ammattitaitoiset ja osaamisestaan huolta pitävät metsäasiantuntijat – te kaikki metolaiset jäsenet, Palola painotti.
Talous ei tempuilla nouse
Palola on harmissaan nykyhallituksen ja työnantajien asenteesta suomalaiseen ammattiyhdistysliikkeeseen.
- Näihin aikoihin asti suomalaista työelämää ja hyvinvointiyhteiskuntaa on kehitetty yhteistyöllä neuvotellen ja sopien, mutta Orpon hallitus muutti pelisäännöt. Hallitus on työnantajien, elinkeinoelämän ja yrittäjien unelmien täyttymys, ja ay-liikkeelle on näytetty kaapin paikkaa. Parempaa ja tasa-arvoisempaa Suomea se ei ole rakentanut.
Hallitus on täysin epäonnistunut talouspolitiikassaan. Suomi on näivettymisen tiellä ja työttömyys pahenee.
- Talous ei myöskään temppuilulla nousuun lähde. Nousu edellyttää pitkän aikavälin kasvuohjelmaa ja teollisuuspoliittista strategiaa. Myös työmarkkinoiden luottamus on palautettava ja työelämää tasapainotettava työntekijöiden turvan suuntaan, Antti Palola painottaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiTietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Hallitus ei vieläkään ottanut suomalaisten arjen haasteita tosissaan1.9.2026 20:36:32 EEST | Tiedote
Hallitus kertoi viimeisessä budjettiriihessään, että Suomi on saatu jaloilleen. Työttömyyden ja toimeentulon haasteiden kanssa painiskelevien suomalaisten voi olla vaikea uskoa tätä. Valitettavasti budjettiriihen päätökset eivät tarjoa tilanteeseen helpotusta.
STTK: Työajan lyhentäminen voi parantaa jaksamista18.8.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Työajan lyhentäminen voi tarjota ratkaisuja työelämän vaihteleviin kuormitustilanteisiin ja vahvistaa työntekijöiden motivaatiota. Näin arvioi tutkija, valtiotieteiden tohtori Anna Kuokkanen STTK:lle laatimassaan selvityksessä.
Talouskasvu hyödyttämään myös palkansaajia – sopeutus veropainotteiseksi14.8.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous kasvaa jo kolmatta vuotta. Silti työttömyys on korkealla ja julkiset palvelut ongelmissa. Ensi vaalikauden talouspolitiikan ytimessä on oltava suomalaisia laajasti hyödyttävä kasvu. Sopeutus puolestaan on tehtävä veropainotteisesti - kuten STTK:n eduskuntavaalikyselyn perusteellakin toivotaan.
STTK: Eläkejärjestelmän heikentämisen lasku lankeaisi nuorille13.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Huonosti hoidettua julkista taloutta ei pidä paikata hyvin hoidetun eläkejärjestelmän varoilla. Viimeisin esitys liittyy eläkemaksun alentamiseen. Se heikentäisi eläkejärjestelmän kestävyyttä ja riskit siirtyisivät nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme