Väitös: Ryhmäkuntoutus auttaa krooniseen väsymysoireyhtymään sairastuneita (Keurulainen)
1.10.2025 09:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tarkastettava psykologian väitöstutkimus osoittaa, että krooniseen väsymysoireyhtymään sairastuneiden kuntoutumisen edellytyksiä voidaan vahvistaa, jos terveydenhuollossa huomioidaan sairastuneen toimijuus lääketieteellisen näkökulman rinnalla.

PsM Meeri Keurulainen teki väitöstutkimuksensa osana Päijät-Hämeen keskussairaalan monitie-teistä hanketta, jossa kehitettiin krooniseen väsymysoireyhtymään (ME/CFS) sairastuneille koh-dennettua terveyspsykologista ryhmäkuntoutusta. Laadullisessa väitöstutkimuksessa tarkasteltiin lieväasteisesti oireilevien kokemuksia.
Krooninen väsymysoireyhtymä on pitkäaikainen, vaikeasti diagnosoitava sairaus, jonka keskeisiä oireita ovat voimakas uupumus ja heikentynyt rasituksensietokyky. Kuntoutuksen tavoitteena on parantaa sairastuneen toimintakykyä ja elämänlaatua. Oireyhtymään liittyvää tieteellistä tutki-musta tehdään tällä hetkellä aktiivisesti ja uusia kuntoutusmuotoja kehitetään jatkuvasti.
– Osallistujat kokivat ryhmäkuntoutuksen vahvistavan itsesäätelykeinoja ja itsetietoisuutta sekä auttavan sairastumisen herättämien tunteiden jäsentelyssä, Jyväskylän yliopistossa väittelevä Keurulainen kertoo.
Erityisen hyödyllisenä osallistujat pitivät kuntoutusprosessin rakentamista yhteisessä vuoropuhe-lussa tiedon, vertaisten ja ammattilaisten ohjauksen kesken. Kuntoutukseen osallistuneet kuvasi-vat myös positiivisia muutoksia fyysisessä ja psyykkisessä toimintakyvyssään. Lisäksi he kokivat ryhmäkuntoutuksen vahvistaneen tunnetta toimijuudesta, eli siitä, että he voivat itse vaikuttaa ja tehdä valintoja omassa kuntoutumisessaan ja arjessaan.
Oma panos ja ympäristö keskeisiä
Tuloksissa nousivat esiin myös terveydenhuollon rakenteelliset ja asenteelliset haasteet. Hoito- ja kuntoutuspolkujen puuttuessa sairastuneet joutuivat turvautumaan omaisiinsa ja vertaistu-keen. Taloudellinen epävarmuus vei puolestaan voimavaroja kuntoutumiselta.
– Sairastunut nähdään hoidon ja kuntoutuksen kohteena. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että myös yksilön omat taidot, halu kuntoutua, sosiaalinen verkosto ja käyttäytymiskokeiluihin kannustava ammattilaisten tarjoama tuki ovat kuntoutumisessa keskeisiä. Kuntoutusta tulisikin rakentaa yksi-löllisten voimavarojen ja toimijuuden vahvistamisen ympärille, Keurulainen painottaa.
–Kuntoutusta tulisi tarkastella myös yhteiskunnan, palvelurakenteiden ja yksilön vuorovaikutteisena prosessina, jossa jokaisen panos on merkityksellinen, hän jatkaa.
PsM Meeri Keurulaisen psykologian väitöskirjan "Terveyspsykologinen lähestymistapa kroonista väsymysoireyhtymää (ME/CFS) sairastavien kuntoutukseen ja toimijuuden vahvistamiseen" tarkastustilaisuus järjestetään Jyväskylän yliopistolla lauantaina 11.10.2025 kello 12 alkaen.
Vastaväittäjänä toimii johtava tutkija, FT, dosentti Elina Weiste (Työterveyslaitos) ja kustoksena professori Juha Holma.
Väitöskirja on luettavissa osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-0990-2
Väitös on seurattavissa myös verkon välityksellä: https://moniviestin.jyu.fi/fi/ohjelmat/psykologia-vaitokset/suora-lahetys-vaitostilaisuus-meeri-keurulainen-11-10.2025
Yhteyshenkilöt
Meeri Keurulainen
meeri.keurulainen@paijatha.fi
p. +358447195045
Kirke HassinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 462 1525kirke.m.hassinen@jyu.fiKuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Uusi korkeakoulujen yhteinen juoksutapahtuma tuo satoja opiskelijoita Finlandia Marathonille7.9.2026 15:24:57 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu järjestävät perjantaina 11. syyskuuta ensimmäistä kertaa yhteisen juoksutapahtuman, uMove Fun Runin, joka toteutetaan osana Finlandia Marathonia Jyväskylän Rantaraitilla.
Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha4.9.2026 10:17:16 EEST | Tiedote
Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.
Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Tiedote
KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme