Nyt on jaossa rahaa nuorten omiin tapahtumiin ja projekteihin
1.10.2025 08:28:17 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan nuorisovaltuusto myöntää avustuksia nuorten omaehtoiseen toimintaan. Rahaa on jaossa yhteensä 1700 euroa.
Avustusta voi hakea esimerkiksi nuorten järjestämään projektiin tai tapahtumaan, pienryhmien harrastustoimintaan tai osarahoitukseksi suurempaan projektiin. Hakuaika päättyy 31.10.2025.
Avustusta voivat hakea 13–29-vuotiaista nuorista koostuvat ryhmät, jossa on vähintään kaksi nuorta. Ryhmän jäsenten on asuttava tai opiskeltava Vaasassa.
Nuorisovaltuuston toiminta-avustus nuorille | Vaasa
Avustusten avulla nuorisovaltuusto haluaa aktivoida muita nuoria toteuttamaan esimerkiksi tapahtumia, joista mahdollisimman moni nuori pääsee osalliseksi.
- Jos sinulla on idea tai projekti mielessä, nyt on oikea hetki hakea tukea! Haluamme, että mahdollisimman moni vaasalainen nuori pääsee hyötymään toiminta-avustuksista. Jos et ole löytänyt vielä sellaista toimintaa, johon itse haluaisit osallistua, hae avustusta ja toteuta toimintaa itse, vinkkaa nuorisovaltuuston puheenjohtaja Santiago Laitinen.
Avustusta saavat nuorten suunnittelemat ja toteuttamat hankkeet
Avustusta saavan hankkeen tulee olla nuorten suunnittelema, toteuttama ja se pitää lopuksi arvioida raportointilomakkeella.
Nuorisovaltuusto päättää avustuksien saajat ja avustusmäärät kokouksessaan 20.11.2025. Avustettu toiminta tulee järjestää 31.5.2026 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
nuorisoasiainkoordinaattori Ari Kupari, puh. 040 1730745, ari.kupari@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Den nya gång- och cykelbron till Vasklot har öppnats11.9.2026 14:17:55 EEST | Pressmeddelande
Den nya gång- och cykelbron till Vasklot har nu öppnats för trafik. Även farleden mellan Fiskstranden och Inre hamnen är åter i normal användning.
Vaskiluodon uusi kävely- ja pyöräilysilta on avattu11.9.2026 14:17:05 EEST | Tiedote
Vaskiluodon uusi kävely- ja pyöräilysilta on nyt avattu liikenteelle. Myös Kalarannan ja Sisäsataman välinen veneväylä on jälleen normaalisti käytössä.
Simtävlingarna medför ändringar i simhallens öppettider under hösten11.9.2026 10:17:28 EEST | Pressmeddelande
Vasa simhall stänger undantagsvis redan kl. 15.00 för allmänheten söndag 13.9 på grund av simtävlingar. Under hösten ordnas flera simtävlingar som påverkar simhallens öppettider.
Uintikilpailut aiheuttavat muutoksia uimahallin aukioloaikoihin syksyllä11.9.2026 10:15:41 EEST | Tiedote
Vaasan uimahalli suljetaan uintikisojen vuoksi yleisöltä sunnuntaina 13.9. poikkeuksellisesti jo klo 15.00. Syksyn aikana järjestetään useita uintikisoja, jotka vaikuttavat uimahallin aukioloaikoihin.
Hur förbereda sig för att bo på äldre dagar? Öppet evenemang i Vasa11.9.2026 09:01:00 EEST | Pressmeddelande
I Vasa ordnas ett för alla öppet evenemang: Bli äldre och förutse boendebehov. Vid evenemanget ges praktisk information om boende för seniorer, om att förutse boendebehov samt om tjänster och understöd för boende.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme