Yritysjohtaja Mårten Mickos tarjoaa uutuuskirjassaan Kasvun kaava teesit kohti kukoistusta
3.10.2025 08:35:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Suomen menestyneimpiin yritysjohtajiin lukeutuva Mårten Mickos jakaa uutuuskirjassaan Kasvun kaava oppimaansa ja esittää kaavan, jolla Suomi voi olla maailman edistynein pieni maa. Pitää vain ottaa ensimmäinen askel. Ja sitten toinen.

Maamme taloudellinen menestys riippuu rohkeudesta tuoda markkinoille jotakin uutta. Mårten Mickosin johtama startup-yritys MySQL onnistui 2000-luvun alussa valloittamaan maailman suomalaisella tietokannalla, jota ilman esimerkiksi Google ja Facebook eivät olisi toimineet.
Kun yritys myytiin miljardilla dollarilla, MySQL:stä tuli Kalifornian Piilaaksossa käsite ja Mickosista julkkis. Tarinasta ei puutu vauhtia ja väriä, kun Mickos kertoo avoimesti ystävyydestä, rohkeista ideoista, sinnikkyydestä sekä uskomattomasta suurmenestyksestä, joka ei syntynyt ilman uhrauksia.
“Ennen kuin voimme puhua Suomen kasvusta, meidän on puhuttava yksilön kasvusta. Sinun kasvustasi. Minun kasvustani. Kun tämä kunnianhimo viedään laajemmalle, syntyy kasvua, joka kantaa koko kansakuntaa", Mickos toteaa.
Elinkeinoelämämme heikkoudet ovat vakavampia ja vahvuudet parempia kuin Suomessa halutaan myöntää. Mutta puutteet voi korjata ja mahdollisuuksiin investoida.
“Haluan kirjallani kannustaa ihmisiä yrittämään ja rakentamaan Suomen nousua."
Mårten Mickos (s.1962) on Kalifornian Piilaaksossa toimiva suomalainen ohjelmistoalan yritysjohtaja ja hallitusammattilainen. Mickos saavutti maailmanlaajuista mainetta työskennellessään toimitusjohtajana tietokantayritys MySQL AB:ssa, joka myytiin Sun Microsystemsille miljardilla dollarilla.
"Vangitseva kasvutarina täynnä verrattomia kertomuksia kulissien takaa." - Risto Siilasmaa
"Suomi tarvitsee tätä kirjaa." - Mika Ihamuotila
Kasvun kaava ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Tuukka Haapaniemen lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 23.10.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Psykoterapeutti Emilia Kujala haastaa aikamme ahdistuspuheen: ”Etsimme pahoinvoinnin syitä liikaa yksilöstä”7.9.2026 08:58:09 EEST | Tiedote
Uutuuskirjassaan Ahdistus - Et ole rikki, elät mahdottomassa ajassa suosittu psykoterapeutti ja yhteiskuntatieteilijä tarkastelee, miksi ahdistuksesta on tullut niin näkyvä osa aikaamme ja mitä se kertoo ympäröivästä yhteiskunnasta. Samalla Kujala haastaa ajankohtaisen keskustelun itsekkyyden ja narsismin lisääntymisestä: laaja kansainvälinen tutkimusnäyttö ei tue yksinkertaista kertomusta siitä, että ihmisistä olisi tullut aiempaa itsekkäämpiä tai narsistisempia.
Kolme olympiakultaa ja miljoonamenetykset: Samppa Lajunen kertoo, mitä on oppinut voittamisesta ja häviämisestä3.9.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Samppa Lajunen nousi laman varjostamasta lapsuudesta yhdistetyn hiihdon maailman huipulle ja voitti kolme olympiakultaa Salt Lake Cityssä vuonna 2002. Urheilu-uran jälkeen hän menestyi yrittäjänä ja kiinteistösijoittajana, kunnes kaikki romahti. Uutuuskirja Kriittinen piste kertoo poikkeuksellisesta matkasta menestyksen huipulle ja sieltä takaisin alas sekä kokoaa yhteen Lajusen tärkeimmät opit urheilusta, liiketoiminnasta ja elämästä.
Joonas Laurilan Ihan pasta kirja on herkullinen rakkaudenosoitus pastalle ja sen monikäyttöisyydelle2.9.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Kokki ja pastaekspertti Joonas Laurilan Ihan pasta kirja on paitsi monipuolinen ruokakirja, myös kertomus siitä, miten oppia ymmärtämään pastaa – sillä pastaan löytyy aina uusia näkökulmia, tekniikoita ja yhdistelmiä, olipa kyse vartin arkiruoasta tai pitkään haudutetusta viikonloppuklassikosta.
Otavan kustantamoperheen nuortenromaaniuutuudet vievät elämän käännekohtiin2.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Jukka-Pekka Palviaisen Kämppä tyhjänä kietoutuu yhden yön ympärille ja yksien bileiden moniin seurauksiin. Helena Meripaasin Löytöeläintalo kertoo Milasta, joka löytää elämälleen suunnan hylättyjen eläinten parista.
Vaikuttava elämäkerta poliittisen historian legendasta Väinö Hakkilasta1.9.2026 10:27:26 EEST | Tiedote
Väinö Hakkila oli työväenliikkeen voimahahmo, joka eli Suomen historian suuret käännekohdat itsenäistymisestä jälleenrakennukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


