Kauppakamarikysely: Yritysten suhdannearviot ottivat takapakkia keväästä - ensi vuodesta ennakoidaan tuntuvasti parempaa
2.10.2025 06:55:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ottivat kauppamarien tuoreessa talouskyselyssä takapakkia verrattuna kevääseen. Heikkeneminen ei ole suuruudeltaan valtavaa, mutta se koskee laaja-alaisesti vastauksia niin liikevaihdon, tilauskantojen, viennin kuin henkilöstömäärienkin suhteen. Omalla toimialalla vallitsevia yleistunnelmia luonnehditaan pessimistisesti. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan yrityksissä riittää silti edelleen uskoa kasvuun ja erityisesti siihen, että pidemmällä aikavälillä suhdanne on kirkastumassa. Ensi vuodesta ennakoidaan tuntuvasti kuluvaa vuotta parempaa.

Kauppakamarien jäsenyrityksilleen syyskuussa tekemästä kyselystä selviää, että kuluvan vuoden liikevaihtokehitys on ollut yrityksissä kohtalaisen tasapainoista, mutta kasvu tiukassa. Vastaajista 34,4 prosenttia kertoi liikevaihtonsa kehittyneen alkuvuodesta paremmin kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla. Huonommaksi liikevaihdon kehityksen raportoi 31,2 prosenttia. Lukemat ovat jonkin verran heikompia kuin keväällä.
Myös liikevaihdon kasvuodotukset ovat taantuneet, mutta edelleen on selvästi enemmän vastaajia, jotka arvioivat liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden jaksolla kuin niitä, jotka ennakoivat heikkenemistä. Liikevaihdon tulevaan kasvuun luotti vajaa 30 prosenttia vastaajista, kun vastaava osuus oli keväällä hieman alle 35 prosenttia. Lokakuun kyselyssä heikkenemistä ennakoi 21 prosenttia, kun vastaava osuus oli toukokuussa 16,5 prosenttia. Loput odottivat myyntinsä pysyvän ennallaan.
”Talouden heikoin vaihe on jäänyt kauas taakse, mutta kasvu ei toistaiseksi ole käynnistynyt odotetusti. Tulevaa liikevaihtoa koskevien arvioiden pitkään jatkunut nousutrendi valitettavasti taittui syksyllä, mutta edelleen kasvuodotuksia löytyy, ja näkymä on selvästi valoisampi kuin suhdanteen pahimmissa vaiheissa”, sanoo Appelqvist.
Tilauskantojen osalta ei nähty dramaattisia muutoksia, mutta tilanne oli heikentynyt jonkin verran keväästä. Edellisvuotta paremmaksi tilauskantansa arvioi 26 prosenttia vastaajista ja huonommaksi 35 prosenttia. Odotukset tilauskantojen kehityksestä olivat yhä kohtalaisen myönteisiä, vaikka nekin notkahtivat suhteessa edelliseen kyselyyn.
”Tilauskantatilanne jatkuu haasteellisena, eivätkä yritysten vastaukset tue tulkintaa siitä, että tilauskirjat olisivat toistaiseksi täyttyneet toivotulla tavalla. Edelleen löytyy silti kohtalaisen vahvaa uskoa siihen, että laihat tilauskannat tulevat kyllä jatkossa elpymään”, toteaa Appelqvist.
Yritysten kasvua rajoittaa heikko kysyntätilanne, joka on korostunut entisestään verrattuna aikaisempiin kyselyihin. Nyt jo lähes 60 prosenttia vastaajista toteaa, että riittämätön kysyntä rajoittaa heidän tuotantoaan tällä hetkellä. Muista huolista korostuu jännittynyt geopoliittinen tilanne, joka jarruttaa tuotantoa erityisesti teollisuudessa ja suuremmissa yrityksissä.
Kotimaisen kysynnän uskotaan vahvistuvan ensi vuonna
Vaikka vallitseva suhdannetilanne on yhä haasteellinen, on yritysvastaajilla lujaa luottoa kasvun vauhdittumisesta pidemmällä aikavälillä. Erityisen vahvasti uskotaan kotimaisen kysynnän piristymiseen: 46 prosenttia vastaajista ennakoi kotimaisen liikevaihtonsa kasvavan ensi vuonna, kun supistumista odotti vain 16 prosenttia. Myyntiodotukset ovat myönteisiä kaikilla toimialoilla, mutta vahvimmat lukemat löytyvät kaupasta, jossa peräti 57 prosenttia vastaajista arvioi kotimaisen liikevaihtonsa kasvavan ensi vuonna. Ilahduttavasti myös pitkäkestoisten haasteiden kanssa painivalla rakentamisen toimialalla liikevaihdon kasvua ennakoi jopa 45 prosenttia vastaajista ja laskua vain 18 prosenttia.
Kysely ennakoi myös helpotusta Suomen pitkään mollivoittoisena jatkuneeseen työmarkkinatilanteeseen. Vastaajista 26 prosenttia ennakoi henkilöstönsä kasvavan ensi vuonna ja vain 13 prosenttia supistuvan.
”Edelleen yrityksissä koetaan, että suunta on kuopista huolimatta oikea, ja asetelmat jatkossa kohenemassa niin liikevaihdon kuin työllisyydenkin osalta. Ensi vuoden näkymä vahvistaa uskoa kauan odotettuun suhdannekäänteeseen”, arvioi Appelqvist.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 16.-18.9.2025 ja siihen vastasi 1386 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:044 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme