Laura Meriluoto: Oikeistohallitus vie sosiaaliturvajärjestelmää Iso-Britannian vaaralliselle tielle – kuka on vastuussa jos joku kuolee?
2.10.2025 09:13:08 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto pitää Orpon hallituksen toimeentulotukiuudistusta vaarallisena työkyvyttömille ja pitkäaikaissairaille ihmisille. Toimeentulotuen uudistus velvoittaa työttömäksi ilmoittautumiseen myös niiltä henkilöiltä, jotka lääkäri on todennut esteelliseksi vastaanottamaan työtä. Ilmoittautumatta jättäminen voi johtaa jopa 50 prosentin leikkaukseen toimeentulotuen perusosasta.

– Suomessa on paljon tosiasiallisesti työkyvyttömiä ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. On täysin kohtuutonta, että esimerkiksi vakavista mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten välttämätön toimeentulo vaarantuu, mikäli he eivät kykene suoriutumaan asetetuista velvoitteista, Meriluoto sanoo.
Myös yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan ehdotetut muutokset perustoimeentulotuen perusosan alentamiseksi vaikuttavat hyvin kaavamaisilta ja saattavat vaarantaa perustoimeentulotuen luonteen henkilön yksilöllisen elämäntilanteen huomioon ottamisen osalta.
– Oikeistohallitus vie sosiaaliturvajärjestelmää Iso-Britannian vaaralliselle tielle, jossa sairastumisesta rangaistaan. Sen lisäksi, että tällainen sosiaalipolitiikka syventää köyhyyttä koko yhteiskunnassa, voi se johtaa yksilötasolla todella traagisiin seurauksiin, Meriluoto sanoo.
Iso-Britannian yleisradioyhtiö BBC:n vuonna 2021 tekemän selvityksen mukaan 82 kuolemantapausta vuodesta 2012 alkaen on yhdistetty haitallisiin sosiaaliturvapäätöksiin, kuten sanktioihin. Menehtyneiden joukossa on ollut esimerkiksi vakavista mielenterveyden ongelmista kärsineitä ihmisiä, joiden sosiaaliturvaetuus oli lakkautettu.
Meriluoto pitää erityisen huolestuttavana sitä, että hallitusohjelman mukaan Orpon hallitus selvittää mahdollisuutta evätä koko toimeentulotuki velvoitteita rikkovalta ihmiseltä.
– Suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää kehitetään nyt leikkaukset ja sanktiot edellä, eikä hallitus näytä piittaavan kohtuuttomistakaan seurauksista. Hallitus on myös osoittanut, että se pitää perustuslain turvaamaa välttämätöntä toimeentuloa pitkälti kuolleena kirjaimena. Jos suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää viedään yhä pidemmälle Iso-Britannian suuntaan, on kysyttävä kuka on vastuussa jos joku kuolee, Meriluoto sanoo.
Yhteyshenkilöt
Laura Meriluotokansanedustaja
Puh:044 266 6120laura.meriluoto@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä: Datakeskushankkeille tarvitaan sitovat valtakunnalliset ehdot – suomalaiset eivät saa joutua maksamaan sähkölaskuissaan teknojättien megavoittoja10.9.2026 15:21:44 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä Suomessa ei ole varauduttu riittävästi massiivisten datakeskushankkeiden vyöryn seurauksiin. Ryhmä vaatii valtakunnallisen tason ohjausta ja hyväksymismenettelyä uusille datakeskushankkeille.
Mai Kivelä: Datakeskuksia tulee verottaa ja niiden määrää rajoittaa10.9.2026 14:51:31 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelän mukaan on kriittistä, että suomalainen yhteiskunta saa tänne sijoittuvista datakeskuksista asianmukaisen hyödyn - tähän tarkoitukseen on kehitettävä erillinen datakeskusvero. Datakeskusten määrää tulee lisäksi rajoittaa ehdollisuuden avulla.
Minja Koskela: Suomalaiset valitsevat hyvinvointivaltion – eivät leikkauslistoja10.9.2026 13:21:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela muistuttaa, että suomalaisten selkeä enemmistö valitsisi sopeuttamisen keinoksi mieluummin veronkorotukset kuin leikkaukset.
Pia Lohikoski: Kenelle lankeaa datakeskusten sähkölasku?10.9.2026 09:45:05 EEST | Tiedote
Fortum on solminut Googlen kanssa 22 vuoden sähkönostosopimuksen osana Googlen miljardiluokan datakeskusinvestointeja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski vaatii hallitukselta selvitystä siitä, miten datakeskusbuumi vaikuttaa suomalaisten sähkön hintaan, sähkön riittävyyteen ja huoltovarmuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme