Kustannusosakeyhtiö Otava

Susanna Åken Eläjä on ravisteleva esikoisteos pimeän viinakaupan noususta ja erään romaniyhteisön kohtalosta pienessä itäsuomalaiskylässä

3.10.2025 08:55:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Jaa

Susanna Åken Eläjä on tositapahtumiin pohjautuva esikoisromaani viinakauppiaasta, tehdasyhteisöstä ja verisestä yhteenotosta 1950-luvun Itä-Suomessa. Kirja kuvaa terävästi konfliktia, jossa tehdaskylän asukkaat liittoutuvat paikallista romanivähemmistöä vastaan ja ajavat heidät väkivaltaisesti pois kylästä.

Susanna Åke: Eläjä (Otava, 2025)

Romaninainen Hilja ryhtyy myymään pimeää viinaa sotatraumoista ja alkoholin säätelystä kärsiville työläisille pitääkseen itsensä ja pienen, sairastelevan poikansa leivässä. Vuosien saatossa Hilja luo laittomasta viinakaupasta tuottoisan liiketoimen ja nousee tehdaskylässä asemaan, jota ei hänen kaltaiselleen sallita. Kylästä tulee laittoman viinakaupan keskus.

Kun viinakaupan lieveilmiöt alkavat toden teolle uhata pitäjän rauhaa, kyläläiset päättävät, että romaneista on päästävä eroon, keinolla millä hyvänsä. Väkivaltaa seuranneessa oikeudenkäynnissä kaikki tietävät mitä tapahtui, mutta päättävät sulkea silmänsä totuudelta.

Susanna Åke on vahvaääninen esikoiskirjailija, Pohjois-Karjalaan paluumuuttanut tv-käsikirjoittaja, -dramaturgi ja käsikirjoittamisen opettaja, joka on opiskellut elokuvakäsikirjoittamista Salfordin yliopistossa Manchesterissa ja proosan kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Hän on käsikirjoittanut muun muassa tv-sarjoja Syke ja Kotka 10.

Åke on kotoisin Lieksasta, jonka Pankakosken alue toimii “esikuvana” kylälle kirjan tapahtumapaikkana. Hän on kuullut lapsesta saakka tarinoita vuoden 1956 konfliktista. Tapahtumista puhuttiin kehuskellen, vaikka aiheeseen liittyi selvästi häpeää. Konfliktin vuoksi Lieksassa ei ole vuoden 1956 jälkeen asunut tai vieraillut romaneja, ja siksi Åkekaan ei lapsena tiennyt, keitä romanit ovat.

Eläjä julkaistaan 9.10.2025.

Romaani julkaistaan painettuna, e- ja äänikirjana, jonka lukee Marja Myllylä.

Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Guinness World Records 2027 on täällä – suomalaiset rikkoivat jälleen hämmästyttäviä ennätyksiä10.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Maailma on pullollaan mitä ihmeellisimpiä ilmiöitä ja kykyjä, joista syntyy huikeita ennätyksiä. Guinness World Records 2027 esittelee yli kolmetuhatta vaikuttavaa ennätystä, joihin lukeutuu myös monta uutta suomalaistekijää. Mukana ovat esimerkiksi super sprint -triathlonisti, liitopuvulla lentäjä ja – Suomessa kun ollaan – pisin saunaviesti.

Miina Supisen Hopeapeili kuljettaa lukijan Karjalan luostareihin, Pietarin palatseihin ja Suomen vaiettuihin kohtalonvuosiin8.9.2026 14:57:03 EEST | Tiedote

Miina Supisen uusi romaani Hopeapeili kuvaa vallankumousten, sotien ja suurten aatteiden aikaa lasten, kiertolaisten ja tavallisten ihmisten näkökulmasta – Supiselle tyypilliseen tapaan huimasti ja hauskasti. Teos jatkaa Karelia-ehdokkaanakin olleen Kultainen peura -menestysromaanin hengessä karjalaisen mytologian, rakkaustarinoiden, kansanuskon ja tarkasti taustoitetun historian kerrontaa.

Psykoterapeutti Emilia Kujala haastaa aikamme ahdistuspuheen: ”Etsimme pahoinvoinnin syitä liikaa yksilöstä”7.9.2026 08:58:09 EEST | Tiedote

Uutuuskirjassaan Ahdistus - Et ole rikki, elät mahdottomassa ajassa suosittu psykoterapeutti ja yhteiskuntatieteilijä tarkastelee, miksi ahdistuksesta on tullut niin näkyvä osa aikaamme ja mitä se kertoo ympäröivästä yhteiskunnasta. Samalla Kujala haastaa ajankohtaisen keskustelun itsekkyyden ja narsismin lisääntymisestä: laaja kansainvälinen tutkimusnäyttö ei tue yksinkertaista kertomusta siitä, että ihmisistä olisi tullut aiempaa itsekkäämpiä tai narsistisempia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye