Pohde on parantanut saattohoidon palvelujaan sekä omavalvontaa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) saattohoidon järjestämisen ja toteuttamisen valvonnan. Aluehallintovirasto katsoo, että Pohde on ryhtynyt asianmukaisiin toimiin saattohoidon palvelujen ja omavalvonnan kehittämiseksi.
Aluehallintovirasto totesi joulukuussa 2024, että saattohoidon potilasturvallisuuden varmistaminen sekä erityisesti sen omavalvonta olivat Pohteen alueella osin suunnitelmavaiheessa. Aluehallintovirasto jatkoi valvontaa ja pyysi Pohteelta selvityksen omavalvonnan toimenpiteistä ajalta 1.1.-30.6.2025.
Aluehallintovirasto katsoo saamansa selvityksen perusteella, että Pohde on ryhtynyt asianmukaisiin toimenpiteisiin omavalvonnan kehittämiseksi ja saattohoidon potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Pohde on tehnyt merkittävää monialaista kehitystyötä saattohoidon järjestämisessä sekä sen omavalvonnassa. Pohde on selvityksessään kuvannut niitä omavalvonnan keinoja, joilla se seuraa ja arvioi saattohoidon potilasturvallisuutta sekä tarkastelee kriittisesti hoitoprosesseja.
Suurimpana haasteena potilasturvallisen hoidon toteutukselle nähdään edelleen se, että varsinkin monisairaan potilaan palliatiivisen hoidon tarvetta ei tunnisteta hyvinvointialueella oikea-aikaisesti. Pohde onkin panostanut saattohoidon koulutukseen, mitä tulee jatkaa suunnitelmallisesti.
Aluehallintovirasto korostaa, että potilasvalinta kotona toteutettavaan saattohoitoon on tehtävä erityistä harkintaa käyttäen ja potilaan hoito-ohjeet on syytä varmistaa ennakoiden mahdolliset äkillisesti voinnin heikkenemiseen liittyvät tilanteet. Päätökset saattohoidon ratkaisuista ja potilaan hoitopaikasta on erityisen tärkeää toteuttaa yhteisymmärryksessä potilaan ja hänen omaistensa kanssa.
Aluehallintovirasto kannustaa Pohdetta edelleen jatkamaan omavalvonnan kehittämistä sekä arvioimaan omavalvonnan keinoin saattohoitopotilaiden yhdenvertaista hoidon saatavuutta ja laatua. Pohteen tulee varmistaa laadukkaan saattohoidon saatavuus yhdenvertaisesti koko hyvinvointialueella riippumatta potilaan asuinpaikasta. Mahdollisten epäkohtien tultua esille Pohteen pitää ryhtyä tarvittaviin toimiin.
Lisätietoja:
Aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 598
Juristi Heli Kajava, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 107 567
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Aluehallintovirastojen toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Suurin osa tehtävistämme siirtyy uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat tehtävämme siirtyvät Ruokavirastoon ja kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.
Myös uudessa virastossa toimimme yhdessä ihmisten ja alueiden parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme